Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset
-
Kovasti toitotetaan, että puuraaka-aine pitää ilmaston muutoksen torjumiseksi käyttää pitkäikäisiin tuotteisiin. Kun näin ei joidenkin tahojen mukaan riittävästi tapahdu, esitetään ratkaisuksi hakkuiden rajoittamista lähinnä Suomessa.
Ilmeisesti rajoituksia ajavat tahot eivät käsitä, ettei puuraaka-aineen myyjä päätä, mitä tuotteita puusta valmistetaan. Jos puun käytön kestävyyttä aiotaan parantaa, toimenpiteet pitää suunnata puutuotteiden markkinoille. Raakapuuta on maailmalta saatavissa riittävästi. Suomeen kohdistuvat rajoitteet ovat tehottomia. Lisäksi ne rajoittaisivat kaikkein kestävimmin tuotetun puun käyttöä. Tilalle kai halutaan Venäjän puuta, jolla onkin jo jostain käsittämättömästä syystä tiukin ympäristöluokitus. Ehkä koko jupakan takana onkin Venäjän ja viherpesutahojen trollaus, jolla edistetään venäläisen puun markkinoita mm. vihertahojen saunojen rakentaniseen.
MaalaisSeppo 22.9.2017, 15:21Jaa, että kaupunkien ja maaseudun kustannuseroja pitäisi jotenkin tasoittaa. Päättymätön suo. Kaupungeissa julkisen liikenteen kuluja maksetaan huomattavasti kunnallisveroista. Mitenkähän sekin otettaisiin huomioon? Etenkin Helsinkiläiset ajavat melko pitkiä matkoja autoillaan ja seisovat ruuhkissa. Eipä taida autoilu siellä olla keskimäärin halvempaa kuin maalla.
Asumiskulut monessa kaupungissa ovat huomattavasti suuremmat kuin maalla. Pitäisikö tasata muidenkin kuin asumistukea saavien osalta ja miten? Asumistuen laajennus ja maaseutuasuntoihin korkeampi kiinteistöveroko? Vihreät yrittävät noukkia rusinoita pullasta. Auto on hyvä täky.
MaalaisSeppo 22.9.2017, 09:34Mitä tarkoittaa auton vanheneminen käsiin? Itse ajelen kohta 10 v vanhalla diesel sokolootalla. Ostin sen viime vuonna ja kohta olen sillä ajanut 60000 km. Tänä vuonna auton kulut ovat pääoman korko huomioiden olleet 11.5 c/km. Vaikka auto laukeaisi heti lopullisesti, kokonaiskulut/km eivät ylittäisi metsänomistajan verotuksessa hyväksyttävää 24 c/km.
Kyllä luotettava diesel auto tulee halvaksi, eikä vanhenemisesta käsiin ole merkitystä. Suosittelen kaikille halpaa ajoa havitteleville että ostakaa vähän ajettu volkkarin 1.9 tdi moottorilla varustettu hyväkuntoinen auto. Niillä ajaa pitkään halvalla, eikä käsiin vanhenemisella ole merkitystä.
MaalaisSeppo 16.9.2017, 07:35Metsävähennystä käytän aina, kun mahdollista. Myös silloin, kun tulos olisi muutoinkin miinuksella. Saapahan enemmän palautusta. Kohta metsävähennyspohja loppuu. Sitten tilan myynti lapselle, jolloin käytetystä metsävähennyksestä ei tule veroseuraamuksia. Hänellä metsävähennys alkaa taas rullaamaan.
Tolopainen ei tätä köyhäinapua käytä. Rikkaana miehenä voisi jättää myös muut kulunsa pois verotuksestaan.
MaalaisSeppo 14.9.2017, 11:28Ms 200:sta meni eka kerran kytkinjouset n 4 vuotta sitten. Vaihdatin huollossa ja samalla vetorissan. Viime talvena taas. Ostin uuden 201:n ja vaihdoin itse vanhaan uudet jouset + rissan. Helppo homma. Vanha saha on varasahana. Ennen ei sellaista ollutkaan, mistä tuli joskus keskeytyksiä.
MaalaisSeppo 13.9.2017, 11:48Kumpa vihreätkin saisi ymmärtämään, että parasta ilmastopolitiikkaa olisi kiihdyttää uusiutuvien luonnonvarojen kasvua ja niiden käyttöä. Uusiutuvien luonnonvarojen tuotannon (puu) lisäämisessä ei ole järkeä, jos edes osaa lisätuotosta ei voi käyttää. Vihreiden kanta haittaa ilmastonmuutoksen torjuntaa eli kääntyy tarkoitustaan vastaan.
Populisteille ei näköjään järkipuhe mene kaaliin.
MaalaisSeppo 11.9.2017, 12:59Hakkuussa saa tuloja vain puun myynnistä. Paljaan maan arvolla ei ole merkitystä. Puukauppatuloista saadusta tuloista voidaan sijoittaa vain verojen jälkeen jäljelle jäävä osuus. Siis, jos metsän puuston arvokasvu on 2 %, ei puustoa kannata hakata, jos rahojen sijoituskohteen tuotto on alle 3 %.
MaalaisSeppo 10.9.2017, 23:01Mihin perustuu Visakallon käsitys siitä, että eläkerahastoja on vain yksityisellä puolella. Minusta Keva ja Ver ovat julkisen puolen toimijoita.
MaalaisSeppo 10.9.2017, 22:41Reiman esimerkki leimikon arvokasvu maapohjan kanssa on siis 2%. Pelkän puuston arvokasvu on siis yli 2%. Vain puuston myyntihinta voidaan sijoittaa ellei myös maapohjaa myydä. Ei siis kannata leimikkoa hakkuuttaa, jos rahat on tarkoitus sijoittaa 2 % tuottavaan kohteeseen.
Verotus pitää ottaa myös huomioon. Eli arvokasvu ilman veroja ja verot huomioiden.
MaalaisSeppo 10.9.2017, 21:01Julkisen puolen eläkkeet hoitaa Keva, jonka sijoitkset olivat vuoden vaihteessa 49 miljardia €. Visakalliolla ehkä vanhaa tietoa.