Käyttäjän laurihääri kirjoittamat vastaukset
-
Varmasti kannattaa, Kujalalla.
Hän on kovan luokan liikemies, saanut omat bisneksensä lentoon ja tottunut onnistumaan. Nyt mukaan on saatu myös Iso Raha ja yliopistot.
Jos yksi tapa ei toimi, niin muutetaan systeemiä ja tehdään lopulta niin kuin hyvä tulee. Liikemiehet eivät ole urpilaisia, jotka hirttävät itsensä ja puolueensa vaalilupauksiin.
Hyvää on se, että nyt rahamiehet yrittävät tehdä kannattavaa metsäbisnestä pitkällä tähtäimellä. Aiemmilla kierroksilla ottivat rahat ja juoksivat. Nyt palstalle jää ainakin metsänsiemen.
Itse rohkenen olla hyvin varovasti sitä mieltä, että tuo Kujalan systeemi vois toimia pitemmälläkin sihdillä, jos luontoa vähän auttaa, tietysti ”turhia kustannuksia” vältellen.
Taimettuminen esimerkiksi voi olla ongelma jossain kohdissa, tai sitten se kuusentaimilautta, joka on kuin liinahuhta – hutajaa kun reunasta heiluttaa. Kahden metrin pituisesta ei saa enää yksittäistä puuta irti kuin ankarasti repimällä. Ei sellainen kuusikko kuitenkaan kuole, eikä kasva ilman apua. Raivaussaha lienee siis edelleen käytössä, kun uutta metsää muotoillaan.
Joissain saattavat myös naapurin puolelta valuvat vedet kaivata ohjausta, vaikka ne omat liemet metsä kykeniskin haihduttamaan, joten ei tuo ojituskieltokaan liene ehdoton. Monta muutakin ongelmaa lienee esissä Kujalalla ja kumppaneilla, ja kustannuksia syntyy enemmän kuin oli alunperin tilauksessa.
Kannattavan metsätalouden vuorelle voi näköjään yrittää kiivetä vastakkaisilta suunnilta. Kumpi polku on parempi, sen näyttää vasta aika ja ratkaisee raha.
Itse jatkan tyynellä mielellä noita istutuksia ja alaharvennuksia ja lihotan niitä parhaita runkoja. Vain huolellisella hoidolla kiertoaikaa lyhentämällä ja tukkipuun osuutta lisäämällä kuvittelen parhaan tuoton saavani.
Tulkoon kukin autuaaksi omalla uskollaan. Vain fundamentalisitit sotivat tai kantavat risuja rovioon.
Kannattaa katsoa tuo Kujalan esitys.
Metsätalouden painopiste taitaa olla siirtymässä isäntälinjalta bisnespuolelle,
Mielenkiintoista!
Kyllä pittää olla lehmän hermot noilla ostomiehillä, kun kaiken maailman vedättäjien, naukumaijan poikien ja raivaussaha-allergikkojen kanssa joutuu kauppaa vääntämään!
Ostin ensimmäisen metsäpalstani v. 1969, ja jo ekahakkuun jälkeen tuli valvovalta viranomaiselta suoranuottinen kirje: ”Antakaa taimikon raivaus jonkun ulkopuolisen tehtäväksi, ellette itse saa sitä tehtyä”. Käräjillä istuis, jos nyt sellaista postia lähettelisi.
Sen jälkeen, kun hieskoivu hyväksyttiin kasvatuspuuksi, on valvonnasta tullut tyhjä ja tarpeeton muodollisuus. Kaikki kelpaa. Ei tule enää kirjeitä männyntaimikossa kasvavasta hieskoivusta.
Mutta vaikka valvonta puuttuu muistuttavat nuo puun ostajat ja konemiehet silti ihmistä. Ne tekevät työtä. Ei niillekään saa hevostella.
Veistä terotetaan kahta puolta, ja sen vuoksi olen ollut jo -80 luvulta lähtien yhden ison puufirman sopimusasiakas.
Menee kaupaksi pienet ja suuret puut, hatelikot ja päätehakkuut arpomatta, olipa aika hyvä tai huono. Saa kunnolliset taimet, muokkaukset ja kaiken muun tarvitsemansa just tarvitessaan.
Kun erillisiä palstoja on yli kymmenen pyritään hakkuita keskittämään vuosittain eri tiloille siten, että samaan laaniin kertyisi yli 500 m3 puuta.
Ja kun kaikki pohjat on raivattu aikanaan, ei tarvitse risuja pinota.
Muutamia vuosia sitten seurasin näytöstä, jossa UPM esitteli energiapuuhakkuuta.
Alalta oli poistettu raivaussahatyönä alle nelisentiset risut ja nyt tehtiin energiapuuta keskiläpimitaltaan n. 10 senttisestä, sangen tiheästä mänty-hieskoivunuoreikosta. Jäljelle jäi ihan hyvännäköinen metsä, ja isäntäkin sai siitä jottain.
Olis ollu hyvä, jos tämä systeemi olis toiminut, sillä näitä viidakoita riittää. Mutta kun konemiehet eivät pärjää, on keskiläpimittaa pakko korottaa.
Jotenkin tuntuu siltä, että nämä hoitamattomat tureikot ovat kuin jotkut nykynuoret: on yhteiskunnan vika että ovat syrjäytyneet, eivät jaksa käydä koulua eivätkä tehdä töitä. Rahaa vaan pitäisi jostain luukusta saada.
Ei. Kyllä metsätaloudenkin pitää kannattaa ilman avustuksia, ja jokaisen ketjun osan on elettävä omalla työllään.
Olen Leevin kanssa samoilla linjoilla.
Vain ainespuuta kasvatetaan ja ensiharvennuksessa pyritään 80 litran runkotilavuuteen ja vähintään 80 m3/ha kertymään. Kaikki taimikot ja metsänpohjat raivataan oikeaan aikaan.
Metsä kasvaa parhaiten silloin, kun mykorritsoilla, mikrobeilla, alkueläimillä, madoilla, hyppyhäntäisillä ja kaikenmaailman änkyrimadoilla on hyvä olla, ja niillä on eloperäistä ravintoa riittävästi. Risusavotta on niitten ruoka-aitta.
Puunkasvatus kannattaa tämmöisillä parinsadan hehtaarin pikkutiloilla vain silloin, kun isäntä tekee kaikki hoitotyöt ensiharvennukseen saakka itse, ja kuvittelee ymmärtävänsä mitä milloinkin tekee.
Antaa sen r-sahan soida – myös niillä vanhemmilla kuvioilla.
On täällä nytkin myynnissä hyväpohjaista nuorta metsää, hintatoive jotain 1.500 – 2.000 eur/ha. Siihenkin on taimet aikanaan istuteltu ja jo vuoskymmeniä kasvateltu.
Saishan siitä omannäköisen, kun koko palstan ensin siivoaisi.
Mikään näkemäraivaus ei kuitenkaan riitä, kun paksuimmat ovat alle 10 cm ja tiheys 3.000 – 10.000 kpl/ha. Vieraalla teetettynä kustannus on vähintään 400 – 1.000 eur/ha.
Nyt sitten isäntä ihmettelee, kun ei ole puulle eikä palstalle ostajia, vaikka puuta on niin paljon, ettei sekaan sovi.
Elämäntotuus valkenee vasta sitten, kun pyöräyttää kuviotiedot Metlan Mottiin ja korkovaatimukseksi 6 %.
Eikö näillä nykynuorilla ole enää kokemusta porkkanapenkistä ja sen kasvattamisesta?
Ihan sama se on metsässäkin. Harventaa pitää, ja kustannuksia syntyy, jos syödä meinaa.
Nyt saa jokainen ihan itse ja laillisesti valita haluaako nopeat säästöt vai hitaat voitot.
Olen jo vanha mies ja joutunut palaamaan samoille linjoille Puun takaisen ja Leevi Sytkyn kanssa. Aika ja raha hoitavat tämänkin asian kaikkein parhaiten.
Noita uskossa vahvoja jeessejäkin tarvitaan.
Ilmeisesti hän on näitä nuoremman polven puunkasvattajia, joilla on vielä ihanteita ja uusia aatteita testattavaksi.
Saattaa hyvinkin olla, että kunhan parinkymmenen vuoden päästä hoitoketjujen lopputulokset ovat näkyvissä heille on tullut päähän jälleen ajatuksia, joita joku sanoisi uusvanhoiksi. Näin on ainakin itselleni käynyt.
Suomessa on metsänhoito onnistunut liian hyvin, kun puuta on tarjolla liikaa ja on varaa leikkiä yhteiskunnan ja konemiehen varoilla.
Siitä ei kuitenkaan päästä yli eikä ympäri, että ilman tukiaisia ei alle kymmensenttisellä puulla ole nykyisillä korjuusysteemeillä kaupallista arvoa.