Käyttäjän laurihääri kirjoittamat vastaukset
-
Tällaistahan se tieteenteko parhaimmillaan ja pahimmillaan on: käytännölle täysin vieras ihminen asettaa tutkimukselleen tavoitteen, hakee siihen sopivat premissit ja tekee työnsä kaikkien tieteen ja sanataiteen sääntöjen mukaisesti. Tätä ja vain tätä se opinahjo odottaa ja vaatii.
Lopputulos saa olla mitä tahansa puppua, kunhan se on saatu loogisesti ja tieteenteon hyviä pöytätapoja noudattaen. Ja näitä sitten joku lukee, uskoo lukemansa ja levittää ilosanomaa eteenpäin.
Ei hyvältä näytä.
Kaikilla kolmella suurella on omat versionsa, joissa metsäsuunnitelmat on viritetty lähinnä ostajan intressien mukaisiksi. Tuo M-G:n ohjelma lienee tällä hetkellä metsänomistajan kannalta paras.
Kaupallisilla apuohjelmilla on ollut kannattavuusongelmia. Metsänomistajat ovat nuukaa ja konservatiivista porukkaa, eikä ilmainenkaan apu tai neuvo tahdo kelvata.
Itse olen päätynyt siihen, että luotan suunnittelussa parhaaseen mahdolliseen ammattiapuun. Ainoastaan huolellisesti laadittu metsäsuunnitelma antaa pitävän pohjan pitkäjänteiselle metsänhoidolle.
Maastokäyntien aikana on oikea aika ottaa kantaa myös näihin muoti-ilmiöihin, puumarkkinoitten ja kustannusten kehittymiseen, ilmastonmuutokseen ym pitkän aikavälin trendeihin.
Välivuosina riittää, että tekee sen minkä lupasi.
Joo. Mitäpä sitä turhaan inttämään ja selittelemään, kun näitä apuvälineitä on keksitty.
Yks omia silmiäni parhaiten avaavia kokemuksia oli tämä Metlan Motti. Sen saa ihan ilmaiseksi koneelleen ja sitten alkaakin mielenkiintoinen leikki.
Kun sinne syöttää samoilla pohjatiedoilla erilaisia puustoja ja vaihtelee vielä korkovaatimukseksi esim. 3 % tai 6 %, niin alkaa valjeta mitä metsältään haluaa.
Perusmetsäntallaajapa hyvinkin. Mutta tuskin pahimman luokan negapetteri kuitenkaan, vaikka minulla ei olekaan metsäkäytössä kuin tavallinen PC ja se Sony Xperian vedenpitävä huipputabletti kaikilla mausteilla. Muun muassa.
Tähän metsähommaan hurahdin jo nuorena. Ostin ensimmäisen metsäpalstani vuonna 1969 ja kun eka-aukon hoitotyöt jäivät tekemättä sain piirimetsänhoitajalta kipakan kirjeen: Jos ette saa itse tehtyä, niin antakaa jonkun muun tehdä. Se tehosi.
Vuonna 1990 valittiin minun tilani Vuoden Metsätilaksi ja muutama vuosi myöhemmin sain Metsäkeskukselta kunniakirjan hyvästä metsän hoidosta ja käytöstä. Välillä kävi kyllä niin, että henki oli altis, mutta liha heikko. Vanhoja syntejä riittää yhä harmiksi asti.
Leipätyönä palvelin mammonaa, viimeiset 20 vuotta toimitusjohtajana.
Eläkkeelle jäätyäni sai metsäinnostus taas puhtia. Pistin korkin kiinni, pudotin painoa 25 kg, valmistuin aikuisoppilaana metsuriksi ja aloin taas piipettää. Päätoimista risusavottaa tämä minun elämäni nykyisin on.
Kun ennen istuin työkaverin pöydän ääressä ja kyselin mitä pitäs olla, että saisit hommas onnistummaan, niin nyt istun kannon nokassa ja kysyn: mitä pitäs olla, että kasvasit.
Omin käsin olen kylvänyt apulantaa yli 10.000 kg, raivannut kaikki metsänpohjat ja kunnostellut taimikot niin, ettei niissä hoitorästejä ole. Kaikki ojat ovat auki ja 50 ha rämeitä tuhkalannoitettu. Kyllä ne kasvaa.
Mutta hieskoivu ei edelleenkään ole minun maillani se kasvatettava puu. Siitä puolesta saavat nämä syntymäviisaat jesset pitää huolta.
Omatoiminen lannoittaminen on huippukannattava hoitotoimi, vaikka lannoitteiden hinta onkin viime vuosina hypähtänyt,
Suosittelen lämpimästi neulasnäytteitten tutkituttamista esim. Viljavuuspalvelulla. Tulosten mukana tulee myös lannoitusohje.
Olen levittänyt lannoitteet ihan vaan käsipelissä istutusvakasta. Ohuet asentajanhanskat vain käteen, vakkaan vähän alle puoli säkillistä, ja sitten vain taapertamaan. 500 kg menee helposti päivässä, jos säkit ovat yltömatkan päässä.
Metsän NP sopii kangasmaitten kuusikoille. Siinä on myös booria, jonka puute aiheuttaa latvakasvun kiemurtelua ja pahimmillaan pensastumista. Löytyy myös säkkitavarana.
Paras rämemaitten lannoite on tuhka, mutta sen omatoimilevitys ei onnistu, kun määrät ovat niin suuria. Siinä on kaikkia muita ravinteita, paitsi typpeä, mutta sitähän rämeillä yleensä on jo riittävästi.
Urea on salpietaria luonnollisempi typpilannoite, koska se on kuivattua kusta. Tahtoo jämähtää säkkiin, jos saa vähänkään kosteutta. Sitä saa vain suursäkeissä, joten kuljetuskalusto on jostain löydettävä. Sopii kangasmänniköille.
Valikoiman suppeuden vuoksi on joskus kikkailtava peltolannoitteitten kanssa. Ne ovat nopeasti veteen liukenevia, joten valumat ovat iso ongelma. Varsinaisiin metsälannoitteisiin käytettiin hitaammin liukenevia yhdisteitä.
Nettiä voisit selata. Sieltä löytyy juttuja metsän lannoittamisesta ja lannoitteitten myyjistä ja hinnoista.
Sorry. Ei ollu tarkoitus häiritä kenenkään mielenrauhaa. Tulkoon jokainen uskollaan autuaaksi ja ostakoon mitä lystää.
Tarpeellisempaa kuin näitten älyvapaitten härpäkkeitten ostaminen on ymmärtää, että metsä on elävä organisaatio. Parin-kolmenkymmenen vuoden päästä on puusto vallannut aukeaksi hakatut metsämaat ja asettunut vahvimpien johdolla tasapainoon. Luonto ei ole hyvä tai huono, julma tai lempeä. Se vain kasvaa.minkä kykenee.
Tämä luonnon luoma järjestys ei kuitenkaan kaikille metsänomistjille riitä, vaan he pyrkivät järkyttämään tätä luontaista tasapainoa suosimalla jotain toisen lajin kustannuksella. Tätä kutsutaan metsän hoidoksi. Älyä pitää olla isännällä, eikä koneella.
Jos minulta kysytään, niin ensimmäinen välttämättömyys tässä hoitohommassa on ajan tasalla oleva metsäsuunnitelma. Toisena tulevat pottiputki, istutusvakka, relaskooppi ja raivaussaha – mieluiten V-Klinga -terällä varustettuna. Näillä tällainen parin sadan hehtaarin tila pärjäisi.
Mutta kiva näitä muitakin leluja on ostella ja tabletteja näpytellä.
Miksi mainostaa vain noita kahta merkkiä? Vois olla tarpeen kiinnittää enemmän huomiota roiskeveden ja kolhunkestävyyteen, kuin merkkiin.
Itselläni on käytössä Sony Xperia ja kuvittelen sen tekevän ihan samat toimet kuin nuo muut- ainakin paperilla arvot ja ominaisuudet olivat hyvin kilpailukykyiset.
Olen suurella mielenkiinnolla seurannut noita metsänvartijan kommentteja. Kuulostaa warrevahdin puheelta. Hänen metsänhoitotapansa vihjaa hienovaraisesti, ettei elannossa ole pienen rahan puutetta. Meille köyhemmille 70 vuoden tiliväli on pikkusen liian pitkä.
Raha liikkuu ja käy pyydyksiin nykyään paremmin muualla kuin metsässä. Esim pörssipuolen johdannaisilla saattaa arvon muutos olla yhtenä päivänä useita kymmeniä prosentteja ylös- tai alaspäin. Kyllä sieltä taitava pelaaja elantonsa hankkii, ilman hikeä. Tai sitten häviää omaisuutensa ja jää vielä velkaa. Niinkin on käynyt.
Mutta kun rahalla ei saa onnea. Ei saa. Saa vain vaihtoehtoja. Metsä, hiki ja hyvä mieli on yksi niistä.
Omalta kannaltani opettavaisin ajanjakso oli 10 vuotta erään hyvin menestyneen mies-ja-ääni -firman palveluksessa. Sain yksinkertaisen ohjeen: ostat metsää ja hoidat sitä yhdessä parhaiden ammattimiesten kanssa siten, että kaikki hyvään metsänhoitoon kuuluvat työt tulevat huolella tehdyiksi, mutta paksua puuta saat hakata vain hänen henkilökohtaisella luvallaan.
Muutamia satoja hehtaareita ehdittiin ostaa ennenkuin laki sen kielsi. Metsäkauppa oli siihen aikaan huono, jos ei jo ensimmäisessä (pienessä) hakkuussa tilan hinta irronnut.
Sinä kymmenvuotiskautena tuli tutuksi mikä merkitys on maan viljavuudella. Toinen palsta kasvaa 10 vuodessa 150 m3/ha tukkipuuta ja toinen hätäselti 15 m3 kuitua. Helpompi on nostaa hyvällä maalla hehtaarikasvua 10 m3:sta viiteentoista (+5 m3/v) kuin saada se karukko kasvamaan edes sitä viittä.
Karua maata ei saa kasvamaan edes rahan voimalla, mutta on siinä kasvun virittämisessä ja optimiinsa saamisessa silti oma mielenkiintonsa.
(Kirjoitusvirheitä korjattu)
Aiemmassa viestissäni kirjoitin, että olen kylvänyt varpurämeelle lisätypeksi salpietaria. Niin tein, mutta en kylvä enää. Ei kannata.
Mälkösen kirjan ”Metsämaa ja sen hoito” sivulla 112 on graafi, jonka mukaan urea ja tuhka toimivat männikössä, mutta ammoniumnitrkaatti = oulunsalpietari ei.
Ureaa sen olla pittää. Se on tiivistettyä kusta, ja sitä nämä maaperän hajottajat ovat tottuneet käyttämään.
Urea on pikkusen hankala: haihtuu helposti ja imettyään ilmasta kosteutta paakkuuntuu säkkiin. Siksi sitä ei voi juurikaan varastoida ja se on kylvettävä syksyllä märkään maahan, ja silloinkin mieluiten sateella.
Aiemmassa viestissä kirjoitin myös, ettei minun metsistä raivata risuja. Tarkoitin sanoa, ettei niitä viedä metsästä pois, ja kaikki alle ainespuun mittojen oleva roju jää metsään maanparannusaineeksi. Kyllä raivaussaha soi joka vuosi. Myös lannoitus on jokavuotista. Ei riitä, että pääravinteita on tarpeeksi, myös hivenainetasapainosta on huolehdittava.
Mutta se pääasia on kuitenkin tämä: Jos onnistuu luomaan näille isännän pikku apulaisille mukavan kosteat, lämpimät ja ruokaisat olot, niin puu kasvaa ja tilipussi lihoo.
Nostallanpa tämän ketjun pintaan, kun on tullut uutta tietoa.
8.7.2014 ilmestyneen Metlan Uutiskirjeen 3/2014 (www.metla.fi/uutiskirje/metpro/2014-3)yhtenä aiheena on: ”Pelkkä tuhkalannoitus voi lisätä puuston kasvua kuivan kankaan ja varputurvekankaan männiköissä”. Kannattaa lukaista.
Tuhka sopii tämän tutkimuksen mukaan myös karuille kangasmaille ja soille, mutta vaikutukset tulevat siellä viiveellä. Ensimmäisen kuuden vuoden aikana ei varputurvekankailla havaittu oleellista kasvun lisäystä, mutta jaksolla 7 – 16 v kasvunlisä oli 25 % ja jaksolla 17 – 25 vuotta 22 %. Samantyyppinen vaikutus oli myös kangasmaan männiköissä.
Näyttää siltä, että tuhkan puuston kasvua lisäävä vaikutus selittyy sen aiheuttamilla pitkäaikaisilla vaikutuksilla maan kemiallisissa ja biologisissa ominaisuuksissa. Näin varmasti on.
Ja sitten omaa mutustelua.
Varputurvekangas on kasvien kannalta eräänlainen autiomaa. Vähät ravinteet ovat huuhtoutuneet pois, tai ne eivät ole kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Myrkyllinen suopursu on vallannut mestat, eikä salli männyn mykorritsojen eikä minkään muunkaan kasvaa normaalisti.
Koko ekoyhteisö mullistuu myös heikommalla rämeellä kun se tuhkalannoitetaan: Metsämaan mikrobisto, bakteerit, sienet, mykorritsat, alkueläimet, sukkulamadot, rataseläimet, karhukaiset, änkyrimadot, etanat, kotilot, punkit, hyppyhäntäiset ja makroniveljalkaiset elpyvät, mutta tarvitsevat siihen runsaasti aikaa.
Lahoaminen on hidasta palamista. Sen vuoksi myös maahan kaadetut risut ovat lopulta tuhkansa veroista lannoitetta, eikä sen leveälehtisen rojunkaan arvoa kannata vähätellä. Kuntan lisääntymiseen en usko. Päinvastoin on omilla mailla käynyt, kun on lannoitettu.
Sen suopursun kannalta tilanne on kyllä täydellinen ekokatastrofi, mutta eipä se isäntää harmita. Puu kasvaa ja tuottaa pikkusen paremmin.