Metsäojien perkaaminen lava-alustalta

Perattavan ojan päälle asetetaan lava, jonka päältä kone perkaa ojaa. Lavoja on vähintään kaksi peräkkäin. Kun kone on perannut ojaa lavan reunaan saakka, kone siirtyy seuraavalle lavalle, siirtää jättämänsä lavan kaivukoneen kauhalla taakseen ja perkaa ojaa lavan leveyden verran lisää. Ja sama uudelleen.

Menetelmä oli aikoinaan käytössä maanviljelysinsinööripiireissä, kun piirit kaivoivat valtaojia upottavilla soilla. Metsäojien perkauksessa menetelmä mahdollistaisi nykyistä kapeampien ja kevyempien koneiden käytön, mikä vähentäisi ojanpientareitten ja ojitusalueen puuston menetystä.

Kun ojat on kaivettu enimmillään 1,5 metrin levyisiksi, lavan pituus voisi olla noin kaksi metriä. Leveys voi vaihdella, sillä lavoja voi asettaa peräkkäin kahta enemmänkin. Leveän lavan voi myös kuljetuksen helpottamiseksi saranoida kahteen tai kolmeenkin osaan taittuvaksi. Lavoja kuljetettaisiin maastossa koneen perässä ketjuilla vetämällä. Lavojen avulla voitaisiin helposti ylittää ojia, kun liikutaan ojitusalueella.

Kaupungeissa johtokaivantojen tilapäisinä siltoina käytetyt teräslavat saattaisivat olla kelvollisia kaivulavoja, kun niihin liitetään ripustimia, joista lavoja voidaan liikutella kaivukoneen kauhalla.

Lava-alustalta perkaukseen soveltuvat vain ympäripyörivällä rungolla varustetut koneet. Kun ojien perkaus ei vaadi hydrauliikalta yhtä paljon tehoa kuin uuden ojan kaivu, perkaukseen soveltuisivat minikaivukoneet, joita kaupungeissa käytetään johtokaivantojen tekemiseen. Internetissä esitellään New Holland, Kobelco -merkkisiä koneita, jotka ovat kapeita ja tela-alustaisia ja joita on saatavissa vaihtelevan tehoisina ja painoisina.

Metsäalan perusongelma on metsänhoitajien taloudellisen osaamisen puutteellisuus. Ammattikunnan biologiaan painottunut koulutus ja kulttuurin perinteet ovat ylläpitäneet metsänhoidon korostunutta asemaa ja metsätalous yritystoimintana on jäänyt taka-alalle.

Puutteellinen liiketaloudellinen osaaminen konkretisoituu tehokkuuden väärinymmärtämisenä. Tehokkuus ymmärretään metsäalalla määrätehokkuudeksi kustannustehokkuuden sijasta; puunkasvatuksessa m3/ha ja puunkorjuussa m3/työtunti. Taloudellinen tehokkuus, kustannukset kuutiometriä kohden, jää toisarvoiseksi.

Tehokkuuden väärinymmärtäminen on tuonut mega-luokan vinoutumia metsätalouteen. Maataloustraktorit syrjäytettiin puunkorjuusta 1960-luvulla ja tilalle tuotiin metsätraktorit, vaikka maataloustraktorit taksataulukoidenkin mukaan olivat metsätraktoreita edullisempia. Tehokkuuden mittaaminen kuutiometreillä ei ota huomioon koneiden pääomakustannuksia.

Väärinymmärretty tehokkuus edellyttää metsänomistajan syrjäyttämistä puunkorjuun hallinnasta, sillä metsänomistaja korjuutyön ostajana ei kysy määrätehokasta, vaan kustannustehokasta korjuutyötä. Puunkorjuu otetaan metsäyhtiöiden hallintaan puun pystykaupalla. Pystykaupassa metsäkoneiden kallis korjuutyö myydään metsänomistajille piilotetusti puukauppaan sidottuna.

Metsäyhtiöillä ei ole maksajan vastuuta korjuun kustannuksista, sillä ne peritään puunmyyjiltä. Kustannukset vähennetään etukäteen puunmyyjän bruttotulosta, puun tehdashinnasta. Puun myyjä ei tiedä bruttotuloaan eikä siitä vähennettyjä kustannuksia.

Metsänkäsittely on alistettu metsäkoneiden vaatimaksi avohakkuuksi ja metsänviljelyksi. Kallis avohakkuu/viljely yhdessä kalliin korjuutyön kanssa on vienyt metsätalouden kaaoksen tilaan niin tuotantotoimintana kuin metsäluonnon käsittelynäkin. Kaaos piilotetaan massiivisella tiedotuksella ja teknisesti tehokkaiden metsäkoneiden työnäytöksillä. Mainostamisen ja tulosten ristiriidassa metsäala muistuttaa keisarin uusia vaatteita.