Jätkä tuossa edellä kiistää Jovain’in väitteen, että metsänomistaja maksaisi puunkorjuun kustannukset aina tehtaan portille asti. Tällaisesta väitteestä voi haastaa lakitupaan.

Ensimmäinen haastettava olisin luonnollisesti minä väitteen alkuperäisenä esittäjänä. Sitten olisi haastettava myös Helsingin Yliopisto, joka on tukenut väitettä väitöskirjan hyväksyjänä.

Tosiasia on, että pystykauppa otettiin 1960-luvulla puukaupan päämuodoksi korjuukustannusten piilottamiseksi maksajalta eli puunmyyjältä. Pystykaupassa metsäyhtiö perii korjuun kustannukset puun myyjältä juuri niin kuin Jovain edellä siteeraa; yhtiö vähentää kustannukset etukäteen puun bruttohinnasta eikä myyjälle kerrota vähennyksen määrää eikä puun bruttohintaa. Hän saa tietää vain jäännöksen. Puun myyjälle valehdellaan, että metsäyhtiö maksaa korjuun kustannukset.

Kun otetaan omaan käyttöön toisen rahaa toisen sitä tietämättä, kysymyksessä on ryöstäminen. Pystykauppa on puunmyyjien ryöstämistä, sillä metsäyhtiö ottaa puunmyyjien rahaa omaan käyttöönsä miten paljon hyvänsä ja maksaa rahalla mitä kustannuksia tahansa. Rahalla on maksettu metsureille rakennettujen asuntojen ja yhtiöiden virkistyskämppien kustannuksia ym.

Korjuukustannusten piilottamisen ja maksajan valehtelemisen tarve tulee metsäyhtiöiden julman kalliista korjuusta, minkä Lauri-laskuri tuo näkyviin. Jos pystykauppojen sijasta puunkorjuusta tehtäisiin erilliset korjuusopimukset, talouselämä hyötyisi 3 x 300 milj. eurolla. Ensimmäinen 300 tulisi korjuukustannusten alentumisesta, toinen 300 avohakkuitten vähentymisestä ja puun kaukokuljetuksen kustannusten alenemisesta ja kolmas 300 maatilayritysten korjuu-urakoinnin alentamasta valtion tuen tarpeesta.

Voinhan esittää lukuarvotkin. Ensiharvennuksen hakkuussa 4,7 m3/h ja toisessa harvennuksessa 7,1 m3/h. Suurin kaadettu puu oli rinnankorkeudelta 27 senttimetriä.

Metsäkuljetuksessa 250 metrin keskikuljetusmatkalla ensiharvennuksen kuljetuksessa 10,0 m3/h, toisessa harvennuksessa 10,7 m3/h ja päätehakkuussa 14,2 m3/h.

Lauri Vaara

Tässä viestiketjussa keskustelijat pitäytyvät kiltisti niissä raiteissa, joita metsänhoitajat ovat rakentaneet metsänomistajien ohjaamista varten. Puukauppatapojen nimitykset ovat niitä raiteita. Minä puhun Lauri-laskurissa maatilayrityksestä puunkorjuun urakoitsijana. Sen otsikon alla ei kannattaisi puhua yhden tilan hankintakaupoista.

Ei ole olemassa pystykauppaa eikä hankintakauppaa. On vain yksi puukauppatapa, puutavaroiden (tukkien ja kuitupuun ym.) toimituskauppa käyttöpaikalle. Puun luovutuspaikaksi voidaan sopia tienvarsivarastokin, mutta puun hinnoittelun lähtökohta on silloinkin puun bruttohinta eli hinta tehtaalla.

Pystykauppaa nimitettiin vielä 1920 -luvulla oikealla eli metsänvuokrauksen nimellä. Hankintakaupan nimellä annetaan kuva puunmyyjästä metsäyhtiön alihankkijana. Ei maitoakaan myydä meijerille hankintakaupalla eikä lehmän utareisiin utarekaupalla. Maito TOIMITETAAN meijeriin jalostettavaksi. Hankintakaupan oikea nimitys on toimituskauppa.

Hullunkurisin käsite on hankintalisä, jota muun muassa Anneli on täällä käyttänyt. Hankintalisällä annetaan kuva, että puunmyyjä saa palkkaa omassa metsässä tekemästä tai teettämästä korjuutyöstä. Palkan maksaisi puun ostanut metsäyhtiö.

Hankintalisä keksittiin MTK:ssa vuonna 1965 kun MTK lähti koko organisaation voimalla tukemaan metsäyhtiöiden sopimaa savujakoa. Savujaolla ei eliminoitu kilpailua ainoastaan puunostossa vaan ennen muuta puunkorjuussa.

Puunkorjuu keskitettiin metsäyhtiöille puun pystykaupoilla ottamalla hintasuositusten perushinnaksi kantohinta. Toimituspuun kauppaa varten sovittiin hankintalisä, jonka suuruuden metsäyhtiö puukaupoissa määräsi. Kuusitukin hankintalisä on nykyisin nollaa pienempi.

Lauri Vaara

A. Jalkanen: ”Päteekö tuo 7 euroa vielä sitten, kun metsävarusteiden kulut ja traktorin metsäkäytön osuus on jyvitetty metsätyölle?”

Metsävarusteiden kulut on laskurissa otettu huomioon (kust. tekijät no 7 ja 8) ja traktorin pääoman jyvitystä voit itse lisätä kustannustekijään no 9 mielin määrin. Tulos näkyy välittömästi. Pitää vain huomata, että puunkorjuuseen siirretty traktorin jyvitys alentaa yhtä paljon pellon osalle jäävää jyvitystä. Eli traktorin käytön kannattavuuden kannalta katsottuna tulos on plus-miinus-nolla.

Lauri Vaara

Metsäkoneiden käytön ongelmia riittää keskustelun ylläpitämiseksi. Ongelmat poistuisivat, kun siirryttäisiin Suomen luonnonolojen vaatimaan puun talvikorjuuseen maataloustraktoreilla. Puun lumivarastointi on kesäkorjuuta halvempi keino tehtaiden ympärivuotisen puuhuollon ylläpitämiseksi.

Kun puunkorjuu tehtäisiin maataloustraktoreilla keskitalvella, hakkuutähteitä ei tarvittaisi ajourien kantaviksi tekemiseen. Tiivistetty lumi ja routa ovat siihen parempi keino. Ei tarvittaisi myöskään kantojen käsittelyä juurikäävän torjumiseksi. Kesäkorjatun sahatavaran homehtuminen rakennuksissa loppuisi. Avohakkuut lähes loppuisivat.

Oleellisinta on, että metsätalouden kustannukset alenisivat romahdusmaisesti. Vuositasolla aleneminen olisi yli 300 miljoonaa euroa vuoden 2013 kustannusten tasosta.

Metsätalouden menot olisivat alentuneet lähes kuusi euroa kuutiometriä kohden, jos vuoden 2013 puunkorjuu olisi tehty maataloustraktoreilla marraskuun alusta maaliskuun alkuun. Alentumisesta olisi ollut yli kaksi euroa korjuukustannusten alentumista, puolitoista euroa puunhankinnan organisaatioiden ohentumisesta johtuvaa alentumista ja yli kaksi euroa avohakkuitten vähentymisestä johtuvaa metsänviljelyn kustannusten alentumista.

Maatilayrittäjän nettotulo 700 tunnin työstä neljän kuukauden aikana olisi ollut 15 400 euroa. Koko vuoden 2013 hakkuumäärän korjuuseen olisi tarvittu vajaa puolet maatilojen maataloustraktoreista.

Eikö olisi aika ottaa järki käteen ja päästää maatilayritykset kilpailemaan puunkorjuun urakoinnista? Suomen suurimman maatilan omistajakin sanoo haastattelussa, että tilanpidon kannattavuuden suurin ongelma on koneiden vajaakäyttö.

Kilpailun avaamiseen tarvitaan vain puun pystykaupan lopettaminen.

Lauri Vaara