Käyttäjän Korpituvan Taneli kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 791 - 800 (kaikkiaan 5,331)
  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Citymaasturin kehitykseen johti se, että henkilöauton kehitys kulki matalammaksi ja muutenkin tavalliselle ihmiselle epämukavammaksi. Tavallisessa henkilöautossa kuski on selinmakuulla, varpaat työnnettynä kohti moottoritilaa.

    Tämä kehitys aiheutti vastareaktion. Ihmiset halusivat että autossa olisi hiukan maavaraakin ja että autoon meno ja autosta poistuminen olisi sujuvaa. Suurin osa ihmisistä halusi myös istua ajaessan. Tähän kun yhdistetään se että esim. Suomen olosuhteissa on eduksi monesti myös neliveto.

    Tälläinen citymaasturi muistuttaa maastoajoneuvoa vain hyvin etäisesti. Enemmänkin se ominaisuuksiltaan muistuttaa 70/80 lukujen taitteen henkilöautoa. Siis autoa siltä ajalta ennenkuin muoti teki henkilöautosta makuuvaunun.

    Toinen tämän vastareaktion ilmentymä on se että pinehkö pakettiauto nykyisin aika usein toimittaa henkilöauton virkaa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Ei kai se mitään kunhan vain on aito kopio!!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

     

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Vapaavuori on oikein siltarumpu politiikan ihmelapsi. Stadin kundi vetää aina kotiinpäin, vaikka ei olisi edes mahdollista. No hän on tottunut koviin ja häikäilemättömiin otteisiin jo nuoruudessaan Helsingin varjoisemmilla kaduilla.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Minusta pitäisi kanta pitää mahdollisimman lisääntymiskykyisenä, mutta hyvin pienenä. Vain siten saadaan pienestäkin kannasta metsästettävää. joka ilmeisesti olisi sitten hyvin vasavoittoista.

    Kantatavoite vain pitäisi lainsäädännöllä asettaa johonkin alle 2 hirveä per 1000ha ja valkohäntäpeuralla kantatavoite pyöreä nolla. ellei pian saada näitä lukuja edes tavoitteeksi, niin sitten pitää koko nykyinen luparuljanssi heittä roskikseen ja siirtyä vapaaseen metsästykseen, joka tosin voisi olla, ainakin alkuun, samalla tavalla seuravetoista kuin nytkin.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

     

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Visakallon metsät ovat niin perustteelisen hyvin hoidettuja olleet jo vuosikymmeniä, että siellä nämä nykyisetkin ”pystymittaus tavat” antavat melko hyviä tuloksia. On vähän eri asia esim. minun metsissäni, joissa on vielä yksi aukko tehtävä että saa harsinnan jäljet poistettua. Ei siinä taitavakaan relaskoopin käyttäjä pääse loistamaan arvioinneillaan. Toki minullakin harvennuksissa jo 30 vuotta ollut vähän säännöllisempääkin mukana.

    Metsäsuunnitelman ja leimausselosteen mottimäärillä ja tavaralaji jakaumilla on korkeintaan suuruusluokka arvo.

    Paljon on kuitenkin vielä sellaisia leimikoita että etukäteen pitäisi mitata vain jokainen puu, jos mielisi saada muutakin kuin arvauksen aikaiseksi.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Niin, Metsähän sitoo hiiltä vain kasvaessaan.

    Tässä mielessä piiperöiden suojeluvaatimukset ovat väärän suuntaisia.

    Suojeluakin toki tarvitaan, mutta pitää muistaa totuus hiilen sidonnasta. Suojelualue on jonkun aikaa hiilinielu, vähän riippuen puuston iästä ja tiheydestä. Vanhassa tai hyvin tiheässä puustossa alkaa tapahtua luonnon poistumaa. Voi käydä niinkin että tälläinen metsä on hiilen tuottaja ilmakehään. Tarpeeksi iso suojelualue kuitenkin asettuu pian tasapainotilaan, niin ettei se ole hiilinielu, mutta ei tuota hiilipäästöäkään.

    Meidän pitää siis pyrkiä kiihdyttämään metsän kasvua, että se sitoisi mahdollisimman paljon hiiltä. Tämä johtaa väkisinkin siihen että hakkuitakin pitää lisätä, muuten metsän hiilinielu tukkeutuu

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Perasic Park: ”Onko siis taimikon osto lähtökohtaisesti merkki aloittelijan typeryydestä?”

    Ei, jos se on ostettu taimikon hinnalla. Se on pitkäntähtäimen sijoitus.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Minun Subaru on nyt 13 vuotta vanha, mutta tottahan  silläkin vielä sen verran arvoa on kun 10 vuotta nuoremmalla ranskiksella?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Visakallo: ”Jos omistaa metsää Suomessa, tai joutuu muuten ajamaan muuallakin kuin vain yksinumeroisilla valtateillä, matalaprofiilirenkaista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Moni särkee niiden kanssa autonsa.”

    Kyllä renkaan ilmatilan korkeus, tai niinkun minä sanoisin, vanteenreunan etäisyys tiestä, on hyvin merkittävä asia. Parikin kertaa olen huomannut  että joku automerkki mainostaa suurentaneensa vanteen halkaisijaa ja parantaneensa näin auton huonon tien ominaisuuksia. Kun samalla kuitenkin autoon pannaan matalampi profiiliset renkaat, niin mennään ojasta allikkoon. Puörän halkaisija ei kasva yhtään ja vanteen reuna tulee lähemmäs tietä.

    Toinen tärkeä asia on auton maavara. Siinä senttikin lisää tuntuu heti kun tiellä on vähänkään lunta. Mataprofiilirenkaat ovat tässäkin asiassa myrkkyä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Minulla ei oikein ymmärrys yllä Jovainin kirjoituksen tajuamiseen kaikilta osin

    Yksi esimerkki epäselvimmästä päästä:

    Jos on myyty kaikki puut yhdelle yhtiölle, niin mitä tarkoittaa:

    ” Toimitusosoitteet ovat muuta mitä sovittu”

    Minä en ole ainakaan pystykauppa paperissa koskaan nähnyt mitään puiden toimitusosoitteita. Ostajan nimi siinä on ja ihan tavallista on että osa puista menee jonkun muun kuin ostajafirman laitoksille suoraan hakkuupaikalta.

    Nykyisin MG ja UBM myyvät tukit täällä paikalliselle sahalle ja vastaavasti sahat myyvät kuidun jommalle kummalle näistä. Aikanaan kun Kaskisissa vielä tehtiin sellua, myi mänty- ja koivukuitua kenelle vaan, niin se kuljetettiin suoraan Kaskisiin.

    Kysymys kuuluu: Pitäisikö myyjien valvoa ettei tälläisiä vaihtokauppoja päästä tekemään????

     

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 791 - 800 (kaikkiaan 5,331)