Käyttäjän Korpituvan Taneli kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 691 - 700 (kaikkiaan 5,331)
  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Eli taas kerran on kyse aineista, joita on jo pitkään käytetty elintarvike.   tuotannossa, mutta kun niitä löytyi metsästä niistä tuli yht äkkiä hyvin vaarallisia.

    Roundupin vaikuttavan aineen vaarallisuuteen herättiin vasta kun sitä ruvettiin käyttämään metsässäkin. Sitä oli jo kauan käytetty, Suomeenkin tuotavan leipäviljan, tuleentumisen parantamiseen.

    Hyvä kun kemiallisten aineiden vaarojakin tuodaan esille, mutta suhteellisuuden tajuakin pitäisi olla. Onhan se hiukan eri asia kun ainetta käytetään puun tuotannossa, kerran 60 vuoden kirtoajassa, sekun että samaa ainetta käytetään vuosittain elintarviketuotannossa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Kyllä pohjoisessa puuta riittää molemmille. Toivotaan että toteutuvat molemmat. Muuten uhkaa 50-luvun nollaraja hiipiä oikein kunnolla kuvioihin.

    Kyse on myös alueesta, jossa puun kysyntä on ollut vähän satunnaista. Ei kai silloin into metsänhoitoonkaan ole kovin suuri, nyt jos kysyntä sielläkin vakiintuu, lisääntyvät panokset metsänhoitoonkin. Seuraus, pitkän päälle lisää puuta.

     

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Kun tälläkään hetkellä ei hakata, juuri ollenkaan, tuona aikana, niin kiellon vaatiminen on turhaa suun pieksentää.

    Vihreillä on pkkomielle kieltää sitä ja rajoittaa tätä. Tässäkin yritetään vain saada pää auki hakkuukielloille, siihen on sitten helppo keksiä lisäyksiä kun saatu alku.

    Suurin uhka Suomelle on juuri tämä nykyinen tilanne, vihreät hallituksessa. Pääsevät oikein ministerin mahdollisuuksilla tekemään töräyksiä. On näitä nähty ennenkin kansainvälisissä neuvotteluissa, kun Suomea ovat edustaneet oman pesän likaajat.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Viimeinkin meidän pitäisi unohtaa tuo ilmastohömppä, meillä olisi ympäristön, siis koko maapallon hyväksi, kuitenkin paljon tehtävää. Tarkoitan materiaalien kierrätystä. Osa muovista olisi kiireesti korvattava jollakin muulla jne.

    Parhaan ympäristötekomme teemme kun lopetamme kertakäyttöisten tavaroiden käytön. Se on toki hiukan enemmän kuin pelkästään kertakäyttöastioista ja aterimista luopumista, mutta siitä olisi hyvä alkaa. Siinä jokainen voi osallistua ja tuntea miten konkreettisesti on tehnyt jotain.

    On aivan sama onko kertakäyttökippo muovia, vai esimerkiksi paperia, turha on aina turhaa. Saksassa jo miljoonien ihmisten olutjuhlat järjestetään niin että siellä on kertakäyttöistä vain servetit ja vessapaperi. Suomessa tyrkytetään pahvimukia ja muoviaterimia ihan normaalissa pikaruokapaikassakin.

    Herätkää pahvit! Suojelemaan luontoa saastumiselta ja unohtakaa ilmastohomppä!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Niinpä, mutta ei ole vieläkään mennyt päättäjille kaaliin tuo asia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Saattaa johtaa myös apurahojen uusjakoon. Epäilijät pitää vaientaa.

    Eli keisarilla ei siis ollut vaatteita ollenkaan!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Tavoitetilanne 50-60 lukujen tilanne Suomessa. Tosin silloinkin oli liikaa susia itäosissa maata.

    Siihen voidaan pyrkiä tekemällä ensin lainsuojattomiksi, siis vapaasti ammuttaviksi, kaikki 500m metriä lähemmäksi asuttuja taloja tai kesämökkejä tulevat sudet, karjasuojista ja laitumista sama etäisyys.

    Tällä kun mennään kymmenen vuotta niin sitten voi tarkastella tilannetta paremmin. Voi olla ettei muuta muutosta edes tarvita.

    Terveisin Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Metsuri Motokuski: ”Toivottavasti ei  Suomen susiasia ylly ihan fobia astelle kuten Tanelilla tuntuu menevän. Minusta Suomessa edetään nyt hyvässä hengessä kannanhoitosuunnitelman puitteissa. ”

    Mitä Fopista siinä on jos olen sitä mieltä Suomessa pitää suurpetoasioissa palata 50…60 vuotta sitten olleeseen tialanteeseen, jossa jokainen sai suojella pedoilta itseään, perhettään, eläimiään ja muuta omaisuuttaan.

    Se kannanhoito on sitä, mitä viime syksynä tuli ministeriöstä, kun valittivat että sudet syö kotieläimiä. Päätettiin pannoittaa huomattavasti lisää susia ja nimettiin joku ituhippi neuvomaan ihmisille että ei susi ole vaarallinen elukka.

    Enää ei saa edes ilman lupaa karkoittaa sutta markiiltansa ja jos luvan saa niin pitää ystävällisesti pyytää sutta poistumaan. Ei saa korottaa ääntää ettei sudelle tule traumoja.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Miksi taajamat pitää laskea susialueesta pois? Jos kerran susi on niin toverillinen olento kuin sanotaan, niin miksei niitä ei saisi olla taajamissa. Siellähän olisi ihan sopivan pulleita koiriakin ihan, sekä aamu että iltapalaksi.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Niin vaikuttaa, mutta Saksassa lakia höllää hallitus.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 691 - 700 (kaikkiaan 5,331)