Yleensä korkokannan suurentuessa ja kasvu paikan huonontuessa jatkuva kasvatus voittaa jaksollisen kasvatuksen. Näin alan tutkimuksissa yleensä on käynyt. Tämä johtuu siitä, että viljelykustannuksia ei välttämättä saada korkoineen takaisin. Tämä ei välttämättä tarkoita erirakenteisena kasvattamista, vaan myös jaksollinen kasvatus on kannattavampaa, jos hyödynnetään luontaista uudistamista ja yläharvennusta.

Minä en ole mikään fanaattinen jk;n kannattaja. Epäilen itsekin muunmuassa puhtaan erirakenteisen kuusikon kasvattamista pitempään, kuin kahden- kolmen harvennuksen verran.

Kuten Jovain aiemmin totesi, puulajikiertoon jk voisi perustua.

Myös jaksollinen kasvatus laatuharvennuksin luontaisella uudistamisella minua kiinnostaa lähinnä eniten.

Tästä esimerkkinä männikön tasaikäiskasvatus tai ylispuukasvatus laatuharvennuksin. Metsää harvennetaan niin, että lopulta ollaan tiheässä siemenpuuasennossa. Taimettumiseen jälkeen suurimmat siemenpuut poistetaan ja pienimmät hyvälaatuiset vasta ensiharvennuksessa. Tällaiseen olen männikön harvennuksissa itse tähdännyt.

Kyllähän siihen on varmaan ihan tervettä suhtautua epäilevästi, kun melko ” uusi menetelmä on käytössä.” Tosin tästä on vuosikymmenten aikana kertynyt tutkimustietoa paljon enemmän, kuin esimerkiksi kantojen noston vaikutuksista. Se otettiin käyttöön ilman sen kummempaa tutkimusta.

Tuo männikön tasaikäisenä kasvattaminen ja uudistaminen ensin väljennyshakkuuna ja sitten siemenpuuhakkuuna ei ole mikään uusi juttu ja toimii ihan hyvin. Jk;ssa tätä on ”optimoitu” ja koetettu entisestään parantaa kannattavuutta.

Jos ei tähän luota, voi pysyä vanhassa mallissa, joka sekin on hyvä. Joka tapauksessa metsänomistajan kannattaa tähdätä puuston laatuun laatuharventamalla, joka on usein ainakin osittain yläharvennusta.

Kun metsän hoito töitä ei ole, mutta metsä tuottaa silti puuta, on metsätalous kannattavaa. Ei liene epäselvää, että karukkokankailla ja pohjoisimmassa Suomessa ei muunlaista metsän kasvatusta kannata tehdä, kuin jatkuvaa kasvatusta.

Itse kyllä tilanteen salliessa jätän uudistusalalle kuitupuita ja käytän luontaista uudistamista. On mukava tehdä ensiharvennukselta jo tukkia. Ensiharvennusta voi myös aikaistaa, jos ylispuuston poistosta saadaan tuloja. Näin kaikki hakkuut ovat taloudellisesti mielekkäitä.

Ja monia haittaa tuo, ettei tule tasaista taimikkoa. Ei sen vaihtelevassa tiheydessä kasvavan ylispuuston alla tarvi olla samanlainen, kuin avoalalla.

Lisävaltapuiden ja muiden toipumiskykyisten puiden kasvu palautuu yhtä hyväksi, kuin valtapuiden.

Jo metsän ensimmäisen varsinaisen yläharvennuksen jälkeen ollaan osassa metsää siemenpuu-suojuspuu hakkuita muistuttavassa tilassa niillä alueilla, joilla hakkuukypsää puustoa on ollut eniten.

Tiheämmäksi jääneet alueet käsitellään väljemmiksi seuraavissa hakkuissa.

Jatkuvassa kasvatuksessa vaihteleva tiheys ja uudistamisen painottaminen metsän eri osissa eri aikaan on tavallista. Tämä on sitä optimointia. Videolta selviää hyvin tämä asia.

Mikään ei estä jättämästä harvakseen suuriakin puitakin siementämään, vaikkakaan tällä nyt ei tunnu olevan suurempaa merkitystä jk:ssa.

Ja Annelikin on oikeassa, yläharvennusta kannattaa käyttää ja metsän uudistamisessa voi käyttää kylvämistä. Tämä on sitten enemmän jaksollista kasvatusta.

Metsuri motokuskin havainnot varmasti oikeita, kun olet niitä tehnyt. Ylispuuston alle ei tosiaan tarvi saada tasaista yhtenäistä taimikkoa. Kokovaihtelu on vain etu jatkuvassa kasvatuksessa. Jos pitkä männikön kierto on 120 vuotta, keretään siinä ajassa tekemään 6-8 harvennusta, jos ne toistuvat 15 – 20v välein. Kierron jossain vaiheessa varmasti syntyy tilanne, joka on hyvin uudistuspainotteinen ja hakkuutulot tämän jälkeen ovat jonkin aikaa pienemmät.

Kannattavuudesta vielä Puukille ja Timpalle:

Jk:ssa jäävä puusto on sijoitus tulevaisuuteen, kuten uudistamiskustannukset jaksollisessa kasvatuksessa. Kun jäävä puisto on esim. Se 150 alle 22cm runkoa hehtaarilla, tämän sijoituksen arvo moninkertaistuu lähivuosina. Tätä samaa arvon kasvua hyödynnetään kaikissa hakkuissa.

Kun siemenpuiksi jätetään pienikokoisia puita, on niiden menettäminen tuulenkaatoina tai pystyynkuivuneina pieni taloudellinen tappio, kun ne olisi normaalisti muutenkin poistettu. Jk; ssa poistetaan juuri taloudellisesti arvokkaat puut, joita on riskialtista seisottaa pystyssä.

Vaikea on saada jaksollinen kasvatus kannattavammaksi karummalla kasvupaikoilla.

Timpan malli on erittäin hyvä, siinä pelataan varman päälle. Lisäksi ensiharvennukselta kerätään laadukasta tukkia!

Kyllä Pukkalallakin on nimen omaan tavoitteena maksimaalinen taloudellinen tulos. Jos haetaan luontonäkökulmia ja maisemaa, silloin kasvatetaan puustoa järeämmäksi ja jätetään säästöpuita enemmän.

Itse suosin melko tasaikäisiä metsiä ja kaksijaksoisia metsiä, ja raja jatkuvan ja jaksollisen välissä on häilyvä omalla kohdalla. Erirakenteisiakin on, kun ne tuppaa kehittymään sellaisiksi luonnostaan.

Kuivalla kankaalla kylvöä voisi suosia, jos uutta metsää ei rupea syntymään alle.

OMT aukon istutus kuuselle olisi kyllä kannattavaa, vasta niin teinkin, mutta ehkä kuitenkin luontainen uudistaminen rauduskoivulle tällöinkin olisi paikallaan, kun aukko on jouduttu tekemään.