Käyttäjän kisi kirjoittamat vastaukset
-
En harrasta itse metsästystä, mutta suhtaudun siihen periaatteessa suopeasti, eritoten silloin, jos minulle kiikutetaan ”kaunis lintu”. Hirvensarviin ripustetut aseet on mielestäni melkein koristeellinen näky, kunhan asetelma on sijoitettu harkiten, feng-shuit sun muut seikat huomioiden.
Tiukan rajan vedän machoiluun, sitä en suvaitse. Tässä suhteessa olen äärimmäisen tarkan vaistoni armoilla.
Aivan, Aukusti, ’poista’ -kehoitus vain ketjunaloittajalle näkyvänä painikkeena saattaa joskus aiheuttaa vahingon: lainkuuliaisena kansalaisena ajattelemattomuuttaan vaan painasee sitä ja niin katoaa ehkä jotain korvaamattoman arvokasta aineistoa avaruuteen. Olen huomannut tämän vaaran muutamaa itsealoittamaani ketjua tarkastellessani. Mutta toki on erinomaista, että tuo mahdollisuus poistoon on olemassa – joskus se voi olla todella tarpeen!
En malta olla mainitsematta (edelliseen jhv:n viestiin viitaten), että ihmisellä itsellään olisi kyllä varaa jopa isompaan kulleisuuteen.
6tukin tavoin olen tuskastunut punkinpureman/-pistämän/-kovertaman pitkäaikaiseen oirehdintaan. Aluksi kutiaminen on aivan hillitöntä ja saa käyttää kaiken tahdonvoimansa, että ei raavi itseään verille. Yöllä untenmailla paukamat saavat sitten kyytiä! Pari kuukautta mennään näin ja vähitellen helpottaa. MUTTA. Kun tulee uusi syöntitapaus (uusi punkiniskeymä), vanhatkin kohdat heräävät taas eloon. Jopa parin vuoden takaisiin paikkoihin alkaa kohota kutiavaa kohoumaa! Eikö ole aika erikoista?
Meilläpäin on oltu vihoissaan. Yhdenkin maanomistajan varma marjapaikka oli tyhjennetty ennen emännän ehtimistä mustikankeruuseen – ei yhtään mukavaa. Isäntä uhosi, että jos sattuu näkemään syylliset niin se on nirri pois. Sitten eräänä rumana päivänä hän olikin tavannut isoihin oransseihin sadetakkeihin puetut marjastajat itseteossa. Isäntä kertoi vaisuna: ”Ne näyttivät NIIN kurjilta ja märiltä, että ei niitä hennonnu tappaa.”
Edellisessä viestissäni oleva naseva teksti on siitä Hannosen Paloman blogikirjoituksesta (Paloma Hannonen 11.1.2011), jolla on sama otsikko, kuin tällä viestiketjulla, jonka taas on nimimerkki Anton Chigurhin aloittama.
Hurja juttu!
–
–
… Esimerkiksi Ilkka Hanski ja Otso Ovaskainen ovat arvioineet Etelä-Suomen metsien sukupuuttovelkaa ja todenneet, että pirstoutuneissa Etelä-Suomen metsissä sinnittelee vielä pieniä populaatioita erittäin harvinaisistakin lajeista, mutta nämä lajit tulevat nykytoimenpiteillä kuolemaan yksi toisensa jälkeen.–
–Toisin sanoen puhutaan ”pitkitetystä päätehakkuusta”. Varmasti on suositeltava menettely kestävillä maapohjilla, missä on mahdollisesti eri-ikäistä puustoa kasvussa. Kyseessä ei siis kuitenkaan ole varsinaisesti ”jatkuva kasvatus” (?), mutta jossakin tapauksessa se saattaisi mukavasti muljauttaa käsittelyä siihen suuntaan…
Ensin siis ”kasvatetaan”, ja jos tulosta kertyy kelpolailla, siitä innostuen päätetään ”eiku vaan jatkaa” kasvatusta.
En saanut Pähkäilijän linkkiä toimimaan välien poistosta huolimatta. Pentti Niemistön tutkimuksen äärelle pääsee haulla:
”Harventamaton hieskoivutiheikkö – edullinen energiapuureservi”