Harrasta harrastelua herra isä sentään sexemtree, mitäs muuta! Joo eipä nämä marjajutut ole sitä kuuminta hottia metsäisillä keskustelupalstoilla. Seksikkäämpää on susihukkasista tinkaaminen selvä se.

Kuule kyllä se metsämansikan pakastaminen onnistuu siinä missä puutarhamansikankin! Se on totta, että hössiksihän ne menee sulatuksen jälkeen, mutta MAKU on tallella. Puutarhamansikan pakastaminen puolestaan ei ole minun juttu, koska nehän eivät oikein maistu miltään tuoreenakaan ja pakastimen läpi käytyään muuttuvat epämääräisen näköisiksi täysin mauttomiksi lutteroiksi.

Mesimarjasta sanotaan, että se soveltuu hyvin pakastettavaksi. Pääsisipä joskus kokeilemaan!

Anneli, olet oikeassa, on niitä mesimarjalajikkeita tosiaan kehitelty. Varmaan saa jostain (?) ostaakin taimia; en itse ole edes yrittänyt vielä selvittää, että mistä. Meikäläistä kiinnostaisi siis pelata LUONNON kasvustojen parissa.

Olen ymmärtänyt, että mesimarjan viljely oli Suomessa kovassa nousussa 1990-luvulla, mutta alkuinnostuksen jälkeen ja satojen hiipuessa homma on hiljennyt. Miten lienee niiden legendaaristen Maaningan viljelmien kanssa, ainakaan minun netti ei tiedä?!

6 m3, mukavaa tuo myönteinen asennoitumisesi ”menneen ajan ylellisten herkkujen” elvytykseen! Itselläni on samanlainen kokemus metsämansikan siirrosta omaan puutarhaan: viime kesänä sain kerätä siten siirrettyä metsämansikkaa siinä määrin, että vieläkin on yksi rasiallinen pakastimessa odottamassa jotakin erityisjuhlaa, jolloin se kaivetaan kylmänviileesti käyttöön. Uutta satoa varmaankin taas ensi kesänä tulee ”talon nurkalta”. Saa sitä kyllä auttaa kitkemällä muuta rikkaruohoa ahkerasti pois! Suolaheinä, harakankello ja puna-apila ainakin näyttävät rynnivän innolla metsämansikan vieruskavereiksi.

Kerrassaan mielenkiintoista! MESIMARJA on aivan varmasti vielä verrattomasti haastavampi elvytettävä kuin metsämansikka, mutta en saa enää ajatuksiani irti siitä tematiikasta. En ehkä lähde kuitenkaan yrittämään sen siirtoa pihapiiriin. Enemmän kiehtoo ajatus järjestää jotain jekkuja siellä metsän (ja hakkuuaukkojen) kieppeillä.

P.S. Metsämansikkaa tuli viime kesänä hyvin muutenkin, varsinkin eräs vuonna 2009 hakattu ja kuuselle istutettu aukko oli paikka paikoin kattavan metsämansikkakasvuston vallassa ja marjaa tuli niin turkasesti.

Maailma muuttuu – ihminen muuttuu
ja ihminen muuttaa maailmaa. Mesimarja siinä sivussa elää omaa elämäänsä eikä kesyynny helposti marjovaksi puutarhakasviksi käden ulottuville. Mansikan kanssa ihminen on onnistunut ilmeisen ihailtavasti, kun talvellakin tarjotaan kaupan hyllyllä nyrkin kokoisia mansikoita makeannälkäisille. Mesimarjasta on kyllä kehittetty viljelykantoja ja lajikkeita, mutta edelleen sadon saaminen taitaa olla ”takkuusten takana”. Ja sehän tiedetään, että jalostuksen myötä usein menetetään juuri niitä ominaisuuksia, jotka alunperin ovat houkuttaneet jalostustyöhön. Puutarhamansikka ei pärjää makunsa puolesta alkuunkaan metsämansikalle, sama pätee puutarhavadelmaan ja metsävaapukkaan. En ole vielä tähän päivään mennessä saanut maistaa viljeltyä mesimarjaa, mutta pahoin pelkään, että alkuperäiset aromit on hakusissa silläkin suunnalla.

Nyt olisi aika avata silmät katselemaan metsien avohakkuissa syntyvillä uusilla valoisilla kasvupaikoilla mesimarjan tilannetta. Viimekesäinen löydökseni oli aluksi hyvinkin lupaava, mutta sääolot eivät kai lopulta olleet otolliset. Kun tietäisi tarkalleen, mikä on mesimarjan mieleen, niin voisi yrittää avustaa mahdollisuuksien mukaan sen kasvua ja marjomista sen luontaisilla kasvupaikolla.

Makunsa puolesta mesimarja on ehdotonta marjojen aatelia. Siksi voisi pienellä alalla leikkiä vaikka lammasta, jos se lisäisi mesikkasatoa.