Käyttäjän kari m kirjoittamat vastaukset
-
Reima Ranta kertoo:
”Kari m (kuka lienetkin) esittää, kannattavuuden olevan vuotuisten tulojen ja menojen erotus, eli puustopääoman määrällä ei ole mitään tekemistä kannattavuuden kanssa, joka edelleen tarkoittaa sitä, että korko on nolla, joten sitä ei tarvitse huomioida.”
Luet Reima toisten tekstejä kovin tarkoitushakuisesti. Voisitko kertoa, missä paikassa kutsuin tulojen ja menojen erotusta kannattavuudeksi ja missä puhun nollakorosta?
Korkea korkovaatimus ja siihen kuuluva metsänhoidon investoinneissa nuukailu johtaa aleneviin hakkuutuloihin, joiden kompensoimiseksi säästyvät rahat on sijoitettava varallisuuden säilyttämiseksi korkeampaa korkoa tuottaviin (riski?)sijoituksiin tai lisämetsän hankintaa. Tämä voi sopia bisneshenkisille yrittäjille. Jotkut toiset tyytyvät oman tilansa antamiin korkeampiin tuloihin hieman pienemmällä korolla, mutta runsaammalla ja arvokkaammalla puustopääomalla. Nämä tulot voi käyttää jatkorikastumisen ohella myös kulutukseen. Eikö tämäkin kuulu ”vapaaseen” markkinatalouteen.
Kannattavuus riippuu paljolti siitä, miten rahaa haluaa ansaita ja mihin sitä käyttää.
Jos haluaa kasvattaa omaisuuttaan jälkipolvien riideltäväksi, kannattaa metsään sijoittaa lannoitusta lukuunottamatta (15-20 % tuotto) mahdollisimman vähän. Tämä koskaa erityisesti pitkäaikaisimpia investointeja kuten metsänviljelyä, joka parhaimmillaan tuottaa Etelä-Suomessa ”vain” 4-5 % tuoton 50 vuoden takaisinmaksuajalla. Joillekin tämä ei riitä.
Metsänhoidosta ”pihtailun” huono puoli on se, että näin menetellen metsätilan vuosituotto (tulot – menot) alkaa pikkuhiljaa aleta heikkenevän puuntuotoksen ansiosta (m3/ha tukki- ja kuitupuuta). Säilyttääkseen varallisuutensa metsänomistajan on sijoitettava metsänhoidosta säästämänsä rahat johonkin parempaa korkoa tuottavaan bisnekseen eli esimerkiksi osakkeisiin tai vuokra-asuntoihin – ei kulutukseen. Yksi vaihoehto on myös lisämetsän osto.
Jos metsänomistaja ei tykkää riskipitoisesta osakekaupasta tai hän haluaa nauttia elämästään, hän saattaa tyytyä hoidetun metsätilansa antamaan vakaaseen 3-5 % vuotuiseen tuottoon ja entisenlaisena säilyvään tai paranevaan euroina laskettavaan vuosituottoon (tulot miinus menot). Tällainen metsänomistaja voi käyttää metsätulonsa kulutukseen esim. matkustelemalla tai ostamalla erilaisia värkkejä ja vekottimia ja nauttimalla niistä. Hän voi myös nauttia omatoimisesta metsätyöstä ja sillä aikaansaaduista maisemista ja marjamaista.
Ihmiselämän taloudellinen maksimikannattavuus tarkoittaa koron maksimointia, rahojen edelleen sijoittamista ja omaisuuden kartuttamista. Reilusti yli 5 % korkovaatimus merkitsee vähittäistä luopumista metsätaloudesta ja siirtymistä lähemmäs kasinotaloutta. Kaikki eivät ole tähän halukkaita.
Yksittäisissä investoinneissa kannattaa toki tehdä kannattavuuslaskelmia, jos sijoituksen ja tulevien tuottojen perusteet ovat tiedossa. Elleivät ole, kannattaa toimia hieman varman päälle. Epäonnistunut uudistaminen ja sen jälkihoito voi olla kaikkein kannattamattomin sijoitus.
Suden jäljelle:
Ottamatta kantaa siihen kuka puri tai ampui ensin, ilvestä metsästetään haulikolla, koska tiukkaan passitetussa metsässä hirvikivääri on liian vaarallinen. Hirvihjjahdissa passipaikat ovat ainakin meidän jahdeissamme useamman sadan metrin päässä toisistaan hirvien kulkureiteillä. Ilvesjahdissa tarvitaan toki jänisjahtia karkeampia hauleja.
Lainaus Jeesiltä tässä ketjussa 31.1.2013:
”…tämä Tanelin malli ei toimi koska me metsänomistajat olemme Tanelin kaltaisia ”sohvaperunoita” jotka ei enää kyttää yökausia taimikon reunassa mahdollisesti eväälle tulevia hirviä.”
Tällä lausahdukella tarkoitikin siis Tanelia. Minä luulin, että sanamuoto ”me metsänomistajat…” tarkoitti meitä kaikkia. Anteeksi loukkaukseni.
Kuten sanoit, 4000 sutta voi mahtua Suomeen, mutta niille täytyy tarjota hirvien ohella syötäväksi ennen pitkää myös melkoinen kasa ”kuumia koiria” ja lampaanviuluja. Hirvikannan vähetessä kaikille ei riitä ruokaa. Varmin ja meidän omissa käsissämme oleva keino tasaisen hirvikannan ylläpitoon on metsästys, jos vain tahtoa ja yhteisymmärrystä löytyy.
Minun on vaikea seurata Jessen ajattelua hirvistä. Kerroit yhdessä viestissä olevasi ”sohvaperuna”, joka ei metsästä. Heti perään syytit metsästäjiä verenhimoisiksi harrastelijoiksi, jotka aiheuttavat hirviongelman. Itse ajattelen, että jokainen ammuttu hirvi on poissa metsästä.
Jos ajattelet, että sudet voisivat hoitaa homman, olisi susilla ja niiden suojelijoilla kova urakka. Tutkimusten mukaan yksi susi tappaa 15 hirveä vuodessa. Näin laskien 60 000 kaadettavan hirven tappamiseen tarvittaisiin 4000 sutta. Jos sudet saalistavat viiden elukan laumoina, tarvitaan 800 susilaumaa. Tästä riittää nykykuntamallin mukaan kolme susilaumaa jokaiseen Suomen kuntaan.
Olisikohan tuo vähän liikaa, vai laskinko väärin?
P.S. Itse olen palellut viime syksynä 20 päivää jahdissa ja ampunut kaikki eteeni tulleet hirvet. Teinkö väärin?
Ilmaston luonnolliset muutokset ovat olleet ihmeellisempiä kuin nykyään halutaan uskoa tai kansalle kertoa.
Viimeisimmä jääkauden lopulla merten pinta nousi nopeasti 120 metriä. Tämä esti Siperian ihmisten ja eläinten vaeltelun Amerikkaan Beringin kannasta pitkin. Ihminen ei ollut syypää merenpinnan rajuun nousuun.
Sahara on ollut ja tulee olemaan tulevaisuudessakin vuoroin kosteampaa savannia ja kuivempaa autiomaata. Jaksoittainen rehevöityminen tapahtuu lämpökausien voimistamien monsuunisateiden ansiosta, kuivuminen viileillä (HUOM!) kuivakausilla. Viimeisin kuivuminen alkoi reilut 5000 vuotta sitten ja se karkotti paimentolaiset alueelta noin 1200 eKr. Ihminen ei tuolloinkaan ollut syypää aavikoitumiseen.
Luonto (aurinko, merivirrat ja niistä aiheutuvat tuulet) on ollut ihmeellinen ja arvaamaton ilmaston säätäjä myös ihmiskunnan historian mittakaavassa. Tätä ei ole syytä unohtaa.
Tässä vain pari esimerkkiä luonnon aiheuttamista ilmaston muutoksista, joissa ihmisellä ei ole ollut osaa eikä arpaa.
Annelille
Kuten Anton sanoi, Etelä-Suomen karujen maiden männiköissä 0,5 m ei tee tiukkaa, ellei joku syö taimia. Vaikeus on kuusikoissa. Ellei maa ole ottanut tainta etukäteen, ei niitä saata tulle neljässä vuodessa suojuspuuhakkuun jälkeenkään. Pidempi uudistamisaika tultanee sallimaan Pohjois-Suomessa.
Tutkijoiden ja vaikutusarviotyöryhmän huoli siitä, että 0,5 metrin taimikon vaatiminen vaikeuttaa luontaista uudistamista, perustuu siihen, että metsänomistaja tekee uudistamishommat viime tipassa.
Laissa sanotaan, että uudistamistoimet on aloitettava viimeistään 3 vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä, jolloin aikaa 0,5 metrin taimikon synnyttämiseen on enää 4 vuotta. Näin toimien metsänomistajalle saattaa tulla joskus kiire ainakin kuusen luontaisen uudistamisen kanssa, ellei siementävien puiden alla ole jo valmiina taimikkoa. Epävarman kuusen suojuspuuhakkuun minimointi ilman valmista taimiainesta saattaa toki olla lainlaatijoiden tarkoituskin.
Puolen metrin pituus neljässä vuodessa onnistuu varmimmin mätästyksellä ja kuusen istutuksella, tai kuten Jees sanoi, istuttamalla yli puolen metrin mittaisian koivuja tai haapoja.
Timpalle:
Mainitsemani typpilaskeuma, 10 kg/ha/v on suomalainen majksimiarvo, joka vallitsi 1980 – 1990 -luvuilla Kaakkois-Suomessa. Keski-Suomessa vastaava laskeuma oli tuolloin 5-6 kg ja Lapissa 2-3 kg/ha.
Timpan mainitsemilla 2-4 kg/ha/v lukemillakin typpeä on satanut 1900-luvulla maahan 200-400 kg (lisänä sotien jälkeen yleisten lepikoiden typensidonta), jolla voi olla typpeä taivaan tuuliin polttavan kaskemisen loputtua ainakin pieni vaikutus kasvupaikkojen rehevöitymiseen. Keski-Euroopassa jopa 25-40 kg/ha/v ilmasta satava typpi on tutkimusten mukaan päätekijöitä koko Euroopan metsien kasvun lisääntymisessä.
Yksi tekija, jonka unohdin edellisessä viestissäni, on viimeiset 60 vuotta vallinnut mtsien käsittely (avohakkuuvaihe ja selkeät harvennukset), jotka lisäävät nykyisellään typen mobilisaatiota ja muuttavat metsien valoilmastoa. Tällä voi olla vaikutusta sekä maaperän ravinteisuuteen että metsätyypityksen pohjana olevaan aluskasvillisuuteen.
Kaiken kaikkiaan maaperär rehevöityminen, ilmaston vaihtelu ja metsien kkasvun lisääntyminen muodostavat yhtälön, jonka osatekijöiden erottaminen toisistaan ei ole valtakunnan tasolla helppo juttu. Yksittäisen metsikön tasolla eri ”temppujen” vaikutukset ovat paremmin selvillä.
Olet Hemputtaja oikeassa kasvupaikkojen rehevöitymisestä. Syitä voivat olla lisääntynyt hiilidioksidi, maataloudesta ja liikenteestä tuleva typpilaskeuma (Etelä-Suomessa 10 kg/ha/v), kaskenpolton lopettaminen sata vuotta sitten (aiheutti typen puutetta, vaikka muuten oli hyvä asia maaperälle) ja ilmastomme palautuminen 1600 – 1800 -lukujen kylmäkaudesta (Pikkujääkausi).