Käyttäjän kari m kirjoittamat vastaukset
-
Metlan vuosilustotutkijat ovat tutkineet Auringon ja Golf-virran yhteispeliä 8000 vuoden ajanjaksolta. Amerikkalaisessa sarjassa julkaistun tutkimuksen mukaan. Golf-virran voimakkuus on vaihdellut vuosisatojen mittaisena aaltoliikkeenä. Vaihtelun pääsyy ovat olleet lämpökausien sulattamat jäätiköt. Auringon aktiivisuuden ja Golf-virran vaihtelut ovat puolestaan yhdessä aiheuttaneet lämpö- ja kylmäkausien luonnollista vuorottelua koko viime jääkauden jälkeisen ajan.
Pohjois-Atlantin pohjasedimenttien vertaaminen Lapin mäntyjen vuosilustoista laskettuihin lämpötiloihin paljasti muun muassa keskiajan lämpökauden (noin vuonna 1000), pikkujääkauden (1400-1800-luvun loppu) ja 1900-luvun lämpenemisen.
Auringon aktiivisuus on ollut 1900-luvulla korkeimmilaan 8000 vuoteen. Jos auringon aktiivisuus ja Golf-virran voimakkuus alkavat nyt hiipua, meillä voi olla edessämme kylmä tulevaisuus ilman ihmisen vaikutustakin.
Vastaus Annelin kysymykseen riippuu siitä, tarkoitatko metsikön koko eliniän vuotuista kasvua vaiko lyhyemmän ajanjakson keskikasvua. Keski-ikäinen kuusikko tuottaa kokeiden mukaan parhaimmillaan kolmattakymmentä kuutiota vuodessa eli puuvarasto voi lisääntyä 250 mottia hehtarilla kymmenessä vuodessa.
Koko kiertoajan kasvu on tähänastisissa OMT -kuusikoissa (ei siis tänään perustettavissa ”jalostusmetsissä”) ollut parhaimmillaan 10-15 kuutiota vuodessa. Toisin sanoen 600-700 kuutiota 50 vuodessa. Erikoistapauksissa suotuisissa olosuhteissa nämä luvut voidaan pienillä pinta-aloilla reilustikin ylittää.
Harmaalepikon kasvatustiheydestä ei ole olemassa koesarjoja. Täystiheä lepikko tuotta uskoakseni eniten kuutioita lyhyellä kiertoajalla, mikäli järeydellä ei ole väliä. Jos lepikossa halutaan tuottaa runkopuuta vaikkapa 30 vuoden kiertoajalla, vitelikkoa kannattaa harventaa. Tällöin uhkana ovat vesioksat (jälkioksat), jotka pilaavat puun laadun ainakin paneelipuuta halajavalle.
Tervelepästä muistan muutaman kymmenen vuoden takaisen lehtijutun, jossa Fiskarsin mailla Tammisaaressa terveleppä oli kasvanut 20 vuodessa tukkipuukokoon ja pituutta oli 20 metriä. Juokseva kasvu oli parhaimmillaan 30 m3 vuodessa.
Olen samoilla linjoilla Ammattiraivoojan kanssa. Olen tehnyt alikasvoksen raivausta poistamalla 4-5 -metrisiä, iältään yli 50-vuotiaita kitukuusia leimikostani. Puut ovat olleet poikkeuksetta lahoja. Koska tukkikokoisissa valtapuissa ei ole lahoa, on lahon täytynyt iskeä alikasvoksiin heikon ravinnetilan (esim. boori) ja siitä aiheutuvien kasvuhäiriöiden kautta.
Heikolta näyttävät jatkuvan kasvatuksen eväät ainakin minun metsissäni.
En usko nykymoottoreiden heikkoutta. Itselläni on vuosimallin 2001 Sitikassa 2-litrainen HDI turbodiesel. Mittarissa on 410 000. Moottorille, turbolle, kytkimelle ja vaihteistolle ei ole tehty mitään. Öljyä ei tarvitse lisätä 15 000 kilometrin vaihtovälillä.
Petelle:
Harri Mäkinen ja Antti Isomäki ovat laskeneet Metlan rehevien maiden kuusikkokokeiden tulokset 27 vuoden ajlta. Niissä voimakkaasti harvennettujen koealojen 400 paksuinta puuta ovat kokeen lopussa 2,5 senttiä paksumpia kuin harventamattomilla koealoilla. Tätä pienempien puiden läpimitta on harventamattomassa metsässä suurempi, koska harvennuskoealoilla pienet puut on hakattu ”keskenkasvuisina” jo harvennuksissa.Kokeiden mukaan rehevän maan kuusikossa on päätehakkuuvaiheessa elossa noin 1200 puuta hehtaarilla ja ne kaikki ovat tukkirunkoja. Kuutioita on iästä riippuen 500-800 mottia. Toisin sanoen harventamattomassa OMT -kuusikossa voi kasvattaa 1000-1200 puuta päätehakkuuseen saakka. Haittana on hakkuutulojen pitkä odotusaika ja puustoon sidottu raha. Tämä saadaan näyttämään optimointilaskelmissa pahalta, kun käytetään korkeita korkokantoja. Tuskaa lievittää se, että tänään mätästettyyn maahan viljellyt rotukuuset ovat alkukehityksessään toista maata kuin nykyiset, nuoruudessaan juroneet kuusikot. Suurin ero ei ole kokonaistuotoksessa, vaan siinä, että sama tuotos saadaan 20 vuotta lyhyemmässä ajassa.
Harventamattomuuden etuja ovat:
– puunkorjuu- ja myrskytuhojen välttäminen
– kaikki parhaat rungot voidaan kasvattaa tukkipuiksi, kun niitä ei jouduta poistamaan ajourien avaamisen vuoksiHarventamatta kasvatus edellyttää rehevää kasvupaikkaa ja sitä, että valtapuut ottavat selvästi paikkansa metsässä. Valopuille, männylle ja koivulle menetelmä ei sovi.
Varttuneen kuusikon turhaa harvennusta kannattaa kaikin tavoin välttää. Keski–iän ylittäneet kuusikot eivät harventamalla vauhtiaan paljoa paranna. Parempi tapa on pistää metsikkö kerralla nurin nyt tai lähitulevaisuudessa.
Mihin ilmansuuntaan viettävillä rinteillä Timpan hallatuhot sattuivat? Pohjois- ja itärinteet kärsivät usein vähiten, koska sieltäpäinhän lämmittävä aamuaurinko nousee.
Jos haluaa varmistaa sen, että kasvatettavat 1000 puuta ovat kasvuoloiltaan tarkasti oikeissa paikoissa, kannattanee istuttaa 2000 kpl tai yli, ja valita 1000 parasta kasvamaan taimikonhoidossa. Ainakaan minun silmäni ei ole ”absoluuttinen” istutuskohdan valinnassa. Tiheän istutuksen etuna voi olla myös säästö taimikonhoidon kuluissa kuusikon sulkeutuessa.
Mänty kestää ankarampaa hallaa kuin kuusi. Osittain tämä johtuu kuusen kasvatuksesta alavilla, hallanaroilla mailla, osittain puulajien fysiologisista eroista.
Muistini mukaan kesäkuussa 1984 Keski-Suomessa (Keuruulla) parimetriset männikötkin menettivät latvakasvaimensa hallan kynsissä.
Aiheesta on kirjoitettu jotakin mm. viime heinäkuun Tiede -lehdessä. Ohessa linkki juttuun, jonka kuvat ja käppyrät löytyvät kyseisestä paperilehdestä.
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/muinaispuut_ennustavat_suomi_voi_viileta
Lahden kaupungin metsät eivät ole metsätuhojen polttopisteessä ensimmäistä kertaa. Jo 1990-luvun alkupuolella seudun kuusikoissa kuoli puita äkillisesti keskellä kesää. Usein puissa oli lopulta myös kaarnakuoriaisia.
Tuohon maailmanaikaan tuhon syynä pidettiin ”muodinmukaisesti” Porvoon Sköldvikin ja Lahden kaupungin lämpövoimalan saasteita. Tutkimukset osoittivat, että todellinen syy olivat 1990-luvun vaihteen kuivat alkukesät, jotka viljavilla, mutta ohutmultaisilla mailla (katsokaa maanteiden kallioleikkauksia) aiheuttivat hoitamattomille kuusikoille ankaran kuivuusstressin. Lopullinen kuolinisku puille tuli usein hyönteisten taholta.
Kuivat ja kuumat kesät, tuulenkaadot hoitamattomissa, vanhoissa ja ylitiheissä kuusikoissa ja kirjanpainaja – ei siinä muuta tarvita.
Ohessa linkki tutkimukseen, joka on valitettavasti kirjoitettu vasenkätisellä kielellä (löytyy netistä ilmaiseksi).
Mäkinen, H., Nöjd, P. & Mielikäinen, K. 2001. Climatic signal in annual growth variation in damaged and healthy stands of Norway spruce (Picea abies (L.) Karst.) in southern Finland. Trees – Structure and Function 15: 177-185.