Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset
-
Minä vihasin aikanaan jo kännykkä tukiasemia ja lankapuhelinlinjoja. Onneksi niitä on purettu paljon pois.🙏
Jos ihmiset tuulivoimaloista tykkäisivät, etelä-suomi olisi niitä täynnä. Taas yksi kertaisempia maalaisia kusetetaan.
60-70-luvuilla Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta muutti yli puoli miljoonaa ihmistä – Ruotsiin, Australiaan, Kanadaan. Mikä ajoi heidät pakoon? Avohakkuiden jäljiltä jäänyt aavemaisema, josta elanto katosi. Metsät putsattiin paljaaksi kuin ryöstöretkellä, mutta todellisia tuloja ei näkynyt.
Siis avohakkuut aiheutti maastamuutonkin! Aika kaukaa haettu! Parempaa elämää lähtivät hakemaan ja osa saikin sen.
Ikämiehiltä pyssyt pois, ikäraja 70v.
Meillä hirviporukassa vanhin 92 v. Terävä vielä kuin partaveitsi.
Pohjoisen yrityksillä on pääkonttori monesti helsingissä. Tällöin verotus ja tulos menee näiden loisijoiden piikkiin.
Myös eläkkeitä voidaan laskea, mene töihin tai kuole.
Itä ja pohjois suomi on pelkkiä nettomaksajia yhteiskunnalle.
Juuri toisinpäin. Etelän vetelät elätetään pohjoisen matkailulla, sähköllä, kaivoksilla ja metsäveroilla.
Juurihan Kalle kirjoitit tuolla aiemmin että Suomi pääomaköyhä maa. Nyt olet valmiina lisäämään pääomien verotusta. Yritä nyt päättää onko suomi pääomaköyhä vai ei.
Pienet pääomat verottomiksi ja suurille lisää veroa, jotka muutenkin pääasiassa karkaavat ulkomaille. Naurettavaa että säästötilien koroistakin pitää maksaa veroa.
Suomi on pääomaköyhä riistetty siirtomaa. Ilman valtion pääomitusta ja takausta ja suuryritysten yhteistyötä ei mitään uutta synny.
Pääomavero progressiiviseksi 0-50% tai kaikki tulot yhteen verokoriin. Vain sen avulla suomi voi nousta ja elättää julkisen sektorin.