Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Voihan se olla, että vakiintuneisiin jk metsiin on syytä tehdä laskemat. Tuottaa heti ja ei mene jaksottaisen hyväksi. Jaksottainen jää takamatkalle ja sinne jää, kun arvopuun kasvattamisesta on kysymys ja kun suunnilleen saman suuruisilla puustopääomilla (2/3 osaa) puuta kasvatetaan. Jk:n tuotto jatkuu yli kiertoajan ja väittämiä ovat AJ: ”En usko että jatkuvassa vaihtoehdossa edes on jatkuvuutta sitä kiertoajan mittaista aikaa, vaan paljon vähemmän ajan”.
Onhan puulla kysyntää, näkyykö kaikki edes tilastoissa? Ei malta olla puuttumatta. AJ, hyvä kysymys? (”Tämä ei tietenkään koske ostajien välistä laillista puukauppaa eli puuerien myyntiä ja vaihtoa”.) Mikä sitten on laillista? Yleensä omistusoikeus siirtyy kaadettaessa ja yhtiöiden/toimijoiden (tiimit?) välinen kauppa jatkuu siitä. Varastaminen on kiellettyä, niin väittäisin myös, jos puilla käytävä kauppaa käydään muussa tarkoituksessa. Läpinäkysyys puuttuu ja kaupan ehdot voivat muuttua. Katkonta, puumäärät, puutavaralajit, vastaanottajat, laadunvalvonta jne. ja hinnat tietenkin? Näitä on, todelliselle ostajalle läpinäkyvyys on taattua.
Se on Valtion kassa vähän kuin metsien tuotto – jäännöserä, josta on riittänyt otettavaa. Nyt pitäisi hieman himmailla, että saataisiin lisää hyvää ja uutta tuottoa. Näkisi mieluummin viennin edistämismatkoja kuin massaturismia. Turismi toki, ainakin suomalaisten osalta on hiipumaan päin. Hiipumaan päin on myös puujalka, joka on tuottanut paljon hyvää yhteiskuntaan. Vieläkö tuolta riittäisi matkailuun tai vaikka maksatukseen luukulta.
Sitä mielellään toteuttaisi kokonaisvaltaista metsänhoitoa. Siitä voisi olla hyötyä monella tapaa. Vielä tänä päivänä näkee joskus 50 v. takaa ensimmäisiä mätästyksiä ja syväaurauksia. Ei siihen aikaan vielä huomattu, että muokkaus voidaan tehdä esim. kääntömätästyksenä. Kieltämättä järvimaisemien puolesta avohakkuut ovat tehneet hyvää, on avattu huikeita järvimaisemia, jopa kansallismaisemia ja avohakkuita ei ole koettu esteenä siinä. Vesistöt ovat merkittävässä roolissa metsänhoidossa muutenkin, mutta voi olla myös päinvastaisessa tarkoituksessa, kun katsotaan metsämaisemia vesistön suunnasta. Viranomainen vaatii, ainakin merkittävän virkistyskäytön omaavan vesistön varsille jättämään näkymäesteitä. On vaadittu jättämään jopa tukkimetsää ja tietenkin ilman korvausta. Miten sitten jk toimisi tässä tilanteessa, estää maiseman ja voihan se olla este muutenkin, koetaan ”raiskioksi”, siinä kuin avohakkuutkin.
En puolusta jk metsänhoitoa sen puolesta, että jk on luontaistalouden ja metsien käytön kannalta hyvä vaihtoehto. Metsien hoito ankarimmillaan on siinä määrin metsien käyttöä ja metsissä liikkumista rajoittava, että toivoisi huomattavaa siistiytymistä metsien hoitoon. Ja onhan metsänhoito siihen suuntaan menossa. Metsissä liikkuminen talouskäytön jäljiltä pahimmillaan on ollut aika rajua. Maanmuokkaus rajoittaa liikkumista, pahimmillaan jopa estää sen. Samoin tekee hakkuiden ja raivuiden jäljiltä kulkemista haittaavat esteet. Kiinnittäisin huomiota metsien kulku-urien ja polkujen säilyttämisen puolesta. Estääkö metsänhoito ja korjuu niiden käyttöä – tuskin, mutta metsien kulkuväylästöjä ei pitäisi tuhota. Tuhoutuvat yleensä maanmuokkauksen yhteydessä ja niitä käytetään yleisesti korjuussa allepuinnin alustoina. Ilmeisesti metsänhoidon suosituket tämän kieltävät, mutta hyväksi tavaksi kulku-urien säilyttäminen ei ole muodostunut.
Visa, kyllä ne voivat kohdata hyvät hakkuutulot ja vähäiset hoitokulut. Arvometsän ”tiimi” (johon myös Perko kertoo kuuluvansa) nimen omaan markkinoi toimintaansa ja tekee sen riitävän suurilla 2/3 osan puustopääomilla. Pätee myös jaksottaisessa metsänhoidossa ja näin Visa olet hoitanut omia metsiäsi. Tehnyt huipputulosta merkittävän suurilla puustopääomilla.
Aikoinaan kuusikoita väljennettiin suojuspuuasentoon useamman kerran. Kerralla pystymetsästä suojuspuuasentoon, on aika huono vaihtoehto. Sama on jk:n osalta, 2/3 osaa on liikaa, 1/3 osaa on jo mahdollisuuksien rajoissa. Niin on myös ns. heinettymisen ja vesakoitumisen kynnysarvon osalta. Jos kynnysarvo alitetaan, seurauksena on rehevillä mailla hallitsematon aluskasvusto. Luontainen uudistaminen on siinä määrin hidasta, että on syytä pysyä kynnysarvon paremmalla puolella. Tästä tullaan sitten tilanteeseen valopuut/varjopuut ja valopuiden osalta avovaiheen kautta uudistamiseen.
AJ: Tuon nykyinen laki sallii, liiallisen harsinnan ja muutaman kehityskelvottoman puun pystyyn. Mitä se tarkoittaa taloudellisessa mielessä, sekin tiedetään.
Niitä tutkimuksia on tännekin avattu, kuten Lähde, Pukkala, Tahvonen, Arvometsä/Kujala, Kettunen, myös Perko omalta osaltaan. Linkkien avaamisesta on kiitettävä AJ:ta, mutta myös todettava, että valuu kuin hanhen selästä. Tuohon Metsuri motokuskin, ”jos tuottavuus ei olisi huonontunut”. Harsintajulkilausumaan päädyttiin liiallisen harsinnan seurauksena ja pätee samalla tavalla myös tämän päivän metsänhoitoon. Liiallinen harsinta kiellettiin ja siitä, että metsän uusiutumisesta ei huolehdittu. Harsintajulkilausuma ei kieltänyt jk metsänhoitoa, sen käyttöä rajoitettiin ja julkilausuma täydennettiin keinollisella uudistamisella, ohjelmaan tulivat Mera ohjelmat jne.
Timppa harsinta ei johda metsän tuoton laskuun. Se on metsänhoidossa osoitettu ja lukuisat tutkimukset on sen osoittaneet. Jk metsänhoito on aivan muuta ja on turhaa läpinää, niillä vaihtoehdoilla, joita täällä tarjoillaan. Huonosti käy, mutta ne ovatkin jonkinlaisia vasta-argumenttejä jk metsänhoidolle. Varsinainen vastakkainasettelu käydään yhteiskuntahyvästä – puujalka ja teollisuuden tavasta tuottaa halpaa raaka-ainetta – puuhuolto. Tässä vertailussa jk on heikoilla, mutta se ei tarkoita, että jk hoitomuotona olisi jollain tavalla heikoilla. Puuntuottajien pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kustannuksiin ja ennen muuta kustannusten maksatukseen. Puuhuollon kustannukset maksaa tällä hetkellä puuntuottaja. Se on murheellista luettavaa sikäli, että puuntuottajat ovat takamatkalla 100-0? Että pienet on murheet tällä hetkellä ja ilmeisesti kiitollisuus siitä, että saa maksaa.