Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Kuin myös. Empä usko että mitään poikkeuksellista on tuotu esille. Vastauksia on monen laisia.
Ei se auta Visakallo elää tilastojen valossa, eiköhän ne sittenkin ole metsät, joista keskustellaan. Harsintajulkilausuma annettiin 40-luvun lopulla ja valvonta sen jälkeen oli tiukkaa. Metsiä hoidettiin sen jälkeen ns. jatkuvan kasvatuksen periaatteella, uudistettiin luontaisesti siemen, suojuspuu, kylvö, verhopuusto, metsänhoidollinen harsinta jne. mutta myös viljeltiin ongelmakohteet. Päähuomio oli kuitenkin luontaisessa. Eikä metsiä hävitetty, se oli tiukassa valvonnassa. Tämä ei tietenkään koskenut pohjoista puolta suomea ns. sotakorvaus, Osara, yhtiöiden ja ym. vastaavia metsiä.
Näistä ajoista on tultu sitten päälaelleen, on palattu tavallaan lähtöruutuun. Harsinta ja sen myötä myös metsänhoidollinen harsinta kiellettiin ja varsinainen metsien hävittäminen eli avohakkuut sallittiin. Näin kärjistäen (huom kärjistäen) kielletystä tehtiin sallittua. Olikohan sieltä pitkäkään matka harsitun muutamasta puusta avohakkuun puuttomaan? No tällä hetkellä on päästy jo niin pitkälle, että melkein mikä vain on sallittua. Ja sitähän käytetään yleisesti hyväksi, puut pinoon ja pohjat myyntiin? Aina löytyy joku raharuhtinas. Voihan se olla, että jossain vaiheessa tarvitaan uusi metsän hävittämistä koskeva julkilausuma.
Eihän jatkuva kasvatus ole päättymässä umpikujaan, niin kuin täällä keskusteluissa väitetään. Sille ei oikein löydy perusteita. Harsinnalla pilalle hakatut metsät ovat eri asia, mutta tuskin niidenkään esiintyminen on ollut yleistä, ei ainakaan keskisessä suomessa. Paremminkin metsänhoidollinen harsinta oli mallikelpoista ainakin 50-60 luvulla. Sillä tapaa metsiä hoidettiin siihen aikaan ja onhan sitä satoa sitten riittänyt vuosikymmeniksi hakattavaksi.
Eihän jatkuva kasvatus pääty umpikujaan, käytettävissä on luontainen, mutta myös metsänviljelyn vaihtoehdot eri muodoissaan.
Ns. vanhat hoitometsät turvasivat hyvän tukkisaannon pitkäksi aikaa. Ja sitä ennen metsänhoidollinen harsinta, jolla metsiä hoidettiin. Ja nimenomaan metsänhoidollinen harsinta, sillä vähän, jos lainkaan pilalle harsittuja metsiä on tullut vastaan, ei ainakaan 50-60 luvulla.
Tällä hetkellä mennään harvennuksilla kuitu edellä, ja tukkia sen puutteessa sahataan jopa kymmeneen senttiin. Ei ole yllättävää jos harsinta hyväksytään tällä hetkellä ajankohtaisena metsänhoitona.
Metsänhoidollinen harsinta on aina paikallaan, mutta sen tulevaisuus on epävarmaa ja on enemmän kiinni muusta kuin metsänhoidosta. Väitän sen olevan enemmän tuottojen ja kustannusten jakoperusteista. Metsäomistajien oikeudesta metsätalouden tuottoihin ja tapaan hoitaa sitä.
Harsinta hallittuna toimenpiteenä ei johda huonotuottoisiin metsiin, ei myöskään kalliimpiin uudistamiskustannuksiin, päin vastoin. Ostopalveluina toteutettuna näin voi olla, tuotto, kustannus ja metsänhoidollinen toteutus, voi olla aivan muuta, mitä tavoitellaan.
Metsätalous tällä hetkellä on sijoittajia, keinottelua, etuuksien jakoa ym. vastaavaa hyvin pitkälle. Yksityismetsätalous on jäämässä aika pahasti takamatkalle. Jos puhutaan harsinnasta ja sen mahdollisuuksista menestyä. Voidaanhan harsintaa käyttää vaikka metsärahaston mainostamiseen, mutta onhan se myös niinkin, että harsinnan ei katsota soveltuvan teollisuuden logistiikkaan. Teollisuus torjuu harsinnan, niin hyvä metsänhoitomuoto kuin se onkin, on tukin hinnasta heti kymppi pois. Sama hankinnalla, jonka ansioksi jää tehdä ilmaista työtä.
Teollisuuden agenda on suosia avohakkuuta.
Tuskin ainakaan tässä vaiheessa on uskominen harsinnan yleistymiseen. Kysymys on metsätalouden tuotoista. Yhteiskunnassa on kyllä löysää rahaa ja etuutta nostetaan sitä kautta. Metsätiloja ostetaan yksityisellä rahalla, mutta se ei kuitenkaan onnistu metsätalouden tuotoilla, kuin poikkeustapauksissa. Metsätalouden kannattavuus on heikko.
Tarvitaan toinen metsäsota ja se tarvitaan nimen omaan metsätalouden kannattavuuden ja itsemääräämisoikeuden parantamiseksi. Itse asiassa sitä käydään jo ja vain sitä kautta on mahdollista metsätalouden käytäntöjä parantaa.
Uusi metsälaki palautti harsintahakkuut, mutta myös avohakkuut sallittiin entistä laajemmin. Tavallaan kysymys oli yhteisestä linjauksesta. Nähtäväksi jää miten metsienhoidossa edetään. Tuskin kuitenkaan eriytyneenä, niin kuin tällä hetkellä toimitaan, sillä paineet kustannusten hallintaan ovat todelliset.
Tuli kirjoitusvirhe. Tarkoitin kantohintaan on lisättävä korjuun, tehdaskuljetuksen ja puunhankinnan, eli metsäosaston kustannukset.
Olen ymmärtänyt, että metsänhakkuusopimus kattaa myös tehdaskuljetuksen, maksumiehenä tietenkin, missä määrin näitä sitten vähennetään tehdashinnasta?
Jätkän arvaus seurannaisvaikutuksilla yli sata euroa Venäjän puusta tehtaan portilla, on hyvinkin valistunut arvaus. Kannattaisi ostaa kotimaista puuta.
Eipä niitä hintataulukoita tehdashinnoista ole, kysymys puun myyjälle on, ei julkista hintatietoa. Vertailemalla hintataulukoita saadaan jotain, mutta ei se riitä kattamaan tehdashinnan kustannuksia.
Tehdashinta olisi arvokas tieto, ei tarvitsisi arpoa puun hintaa ja tehdashinnasta vähennettyjen kustannusten osuutta. Selkeytyisi myös Venäläisen puun hinta. Vaan eipä sekään taida olla julkista kauppaa, niin kuin ei kotimainenkaan puukauppa ole.
Suomalainen kuitupuu ei ole halpaa, hintaa on verrattava tehdashintaan. Kantohintaan on lisättävä korjuun tehdaskuljetuksen ja puunhankinnan, eli metsäosaston kustannukset, jotka kaikkinensa ovat jopa moninkertaiset puusta maksettavaan hintaan nähden.
Uskoisin uusien tehdasinvestointien jälkeen, halvan Venäläisen puun tuonnin lisääntyvän.
