Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Hirvet ovat paikallisia mutta myös vaeltavat. On monia syitä vaeltamiseen, kuten ravinto, pedot, luonnon olosuhteet, uhkat, kuten suurten maastopalojen savut, jopa hirvikärpänen. Hirvet vaeltavat ja nämä vaellukset tutkitusti ovat jopa satoja kilometrejä. Yllättävästi hirviä onkin pakkautunut alueelle enemmän kuin tiedettiin.
Ravinnon osalta esitän väittämän, johon ei nyt kuitenkaan tarvitse sen kummemmin reagoida. Aikoinaan väiteltiin ”myyräinvaasiosta”, metsäveropohjan muutoksen siirtymäajan 13 v. aiheuttamasta (avohakkuut) myyrien räjähdysmäisestä lisääntymisestä. Väitän tällä tapahtumalla olleen ja olevan edelleen vaikutuksensa myös hirvikantoihin ja hirvien aiheuttamiin tuhoihin metsässä.
Kyllä mm. saksanhirvimarkkinat ovat olemassa. Salametsästys ei kuitenkaan ole hyväksyttävää. Metsänhoidon kannalta 1/1000 tulee saavuttaa muulla tavoin. Kyllä vahinkojen torjuntaan, emmalta ehkäisyyn tulee kiinnittää huomiota, jos hirviä on liikaa. Oikeastaan se on välttämätöntä ja kuuluu hirviseurueiden toimintaan. Ainakin arkojen taimistojen osalta, talkoilla muutamina viikonloppuja käytetään siihen tarkoitukseen. Torjuntakeinoista se ei ole kiinni, on enemmänkin tahdosta. Jospa vaikka ensimmäiseksi vietäisiin ne nuolukivet ja muut houkuttimet hevon kuuseen.
Jessen näkemys: Ehkä luonto itsessäänkin pystyy pitämään kannan kohtuullisena. Uskoakseni siinä on paljon perää. En tiedä mitä Jesse ajattelee, mutta onhan metsähoitotavoilla vaikutusta hirvikantoihin.
Ongelmaa voidaan lähestyä monellakin tavalla. Metsänomistajien tappioksi menee niin hirvien laiduntaminen kuin metsien hoitamattomuus, mutta myös hoidettunakin, sillä nollakatteella mennään. Niinköhän tuota halpuuttamalla saadaan aikaiseksi vähemmän halpuutettua. Halvasta menee, sillä myös kemera omalta osaltaan toimii halpuuttajana. Sillä myös pidetään toimintaa yllä.
On poikkeuksellista, että puulla ei ole hintaa ja samaan aikaan puun kysyntä on hyvää. Ja sehän näkyy toiminnassa, mutta ei kuitenkaan metsätalouden toiminnassa ja sen katteissa. Nyt on kuitenkin otollinen aika investoida. Raaka-aine on halpaa ja metsätilat ovat halpoja.
Suomi menee puujalka edellä, sanoisin kuitenkin poikkeuksellisella tavalla, sillä metsätalouden kustannusrakennetta ei ole ratkaistu. Halpuuttaminen kyllä toimii, mutta ei logistiikan tai metsänhoidon kustannusrakennetta edellyttävällä tavalla.
Etukasvuinen koivikko hoitamattomassa istutuskuusikossa on tyypillinen kohde ja tässä esimerkkitapauksessa erityisesti. Koivut ovat saavuttaneet jo kahdeksan metrin pituuden. Menisin metsän ehdoilla ja säästäisin koivut. Eihän siinä oikein ole mitään järkeä, että pelastetaan tallautuneet kuusen taimet elolle. On metsän hävittämistä, se vaan pitäisi pystyä tunnustamaan epäonnistuminen ja kyettävä ottamaan vastaan tili, joka on tuloillaan. Eikä se mikään huono tili olekaan, jos sitä verrataan niihin kuusen näivetyisiin. Kuusikko ehtii vielä.
Rouherukkasia on tullut käytettyä, toimivat ja kestävät hyvin. Täytyy olla isot ja väljät, sellaiset 10 tai 11 kokoa ja mustat. Tarkenee vielä pakkasellakin. Käytin punaisia, mutta totesin mustien olevan paljon paremmat, kestävät kulutusta lähes loputtomiin, on helpot kuivata ja jos on kahdetkin rukkaset mukana ja alus käsineet pakkasen varalle, niin johan pärjäilee.
Lienee totuttelukysymys miten kuontuvat sinne kahvoille, käytän kuivalla kelillä toki muitakin käsineitä.
Metsiin tavalla tai toisella sijoittaminen on entistä enemmän palvelutuotantoon sijoittamista, sillä palveluiden tuotto lienee jo monin kertainen puusta saatavaan tuottoon nähden. Näinhän sen kuulunee ollakin, mutta onhan se metsänomistajan kannalta aika epäterve tilanne, kun otetaan huomioon se, että metsänomistajat on suljettu palvelutuotannon ulkopuolelle. Eli maksavat kaikesta, kuten rahastojen kustannuksista, kuin muustakin. Vähennetään puun hinnasta.
On oikeastaan turha väittää, että harsinnalla suomen metsät on pilattu, sillä kasken ja tervan poltto oli vielä 1800 luvulla yleistä ja jatkui aina 1900 luvun puolelle. Metsät olivat avoimia tässä tarkoituksessa ja kun tukista oli puutetta, niin mistäs niitä tukkeja otettiin, harsimalla niitä otettiin mitä oli vielä otettavissa. Harsinnan kieltäminen oli paremminkin metsän tulevan kehityksen turvaamista.
Tukista se on puute edelleenkin, eivätkä avohakkuut hoitomenetelmänä ole sitä puutetta kyenneet poistamaan. Siinä mielessä on metsänhoidollinen harsinta, jatkuvan kasvatuksen hyväksyminen metsälakiin hyvä avaus. Sen palauttamiseen tosin tarvittiin vuosikymmeniä jatkunut metsäsota käydä.
