Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Se kauneus on usein katsojan silmissä. Mitä järkeä on jakaa metsänhoito ääripäihin, pitää jaksollinen ja jatkuvakasvatus tiukasti erillään. Siihen täytyy olla jokin erityinen syy, joka lähtee jostain muualta kuin metsänhoidosta? Sillä samoja (eri) metsähoitomuotoja voidaan toteuttaa samassa metsässä. Sitäkin täällä on pyritty avaamaan, mutta heikoin tuloksin.
Tässä mielessä raati on jämähtänyt paikoilleen, ainakin tämän palstan raati on kaivautunut tiukasti poteroihinsa.
Esim. hyvää metsänhoitoa ei ole, eikä fifhti fihfti tarkoita sitä, että hinnoittelulla ohjataan metsähoitoa teollisuuden ja konemiesten toivomalla tavalla. Hinnasta kymppi pois, näin se taksakirja ohjeistaa ja hups. ollaan tilanteessa, jota ei toivoisi olevan.
Hyvin äkkiä ollaan tilanteessa, jossa palvelut ja kauppamuoto ratkaisevat mitä tehdään. Jätkälle vaan tiedoksi, että hankintakauppa ei ole vaihtoehto pystykaupalle, ja että pystykauppa on se kauppamuoto, jolla metsänomistajat on suljettu ulkopuolelle.
Hyvä Timppa, eihän näin selvässä asiassa ole mitään kiistämistä. Ei ole myöskään turhan jauhamista, metsänomistajat kyllä tietävät mikä on puunkasvattamisen ”lisäarvo”. Kyllä se on siellä palvelutuotannossa ja sopii hyvin Ay aktiiville palkansaajalle, joita tämän palstan enemmistö on. Vähemmän jää tilaa metsänomistajalle, jota huolettaa metsänkasvattamisen tulevaisuus ja sen kannattavuus ja se, että metsänomistaja toimijana ei voi olla mukana.
En usko edes metsänomistajien enemmistöön tällä palstalla, vaan edustamaanne kovaääniseen vähemmistöön.
Kysymys on keskimääräisestä teollisuuden puunhankinnan kokonaiskustannuksesta, joka on n. puolet puun hinnasta (25/50).
Puun hinta menee lopputuotteen käyttäjälle, mutta puunhankinnan kustannukset jäävät metsänomistajan vastattavaksi. Vähennetään puun hinnasta.
Väitän kyllä, jos metsänomistajat hyväksytään puun toimittajina, heillä on paljonkin annettavaa tavassa toimia metsissä ja ongelmaksi muodostuneessa kustannusrakenteen oikaisussa.
En tiedä kannattaako hyvää keskustelua pilata hirvillä tai ikivihreillä. Sijansa on heilläkin, niin kuin on jatkuvalla kasvatuksellakin ja yleensä metsänkasvattamisella, jos kustannusrakenne saataisiin oikaistua. Puunhankinnan kokonaiskustannukset ovat jo n. 50 % ja metsänviljelyn ja hoidon kustannukset tulevat siihen päälle. Puun hinta on jäänyt jo marginaaliin ja puun tuottamisesta on muodostunut palvelujen tuottamista. Tässä mielessä lienee turhaa väitellä metsänhoitotavoista, noudatettavasta logistiikasta tai kauppatavoistakaan, koska juuri näillä ohjataan puukauppaa, joka on puun tuottamisen kannalta epäedullista ja lankeavat metsänomistajien maksettavaksi. Kertoo kyllä siitä marginaalista, joka olisi metsänomistajien elinkeinon kannalta tarpeellista.
Tolkun isännät käyttävät motoja metsätöissä, eivät värkkää traktoreilla, niin kuin Jätkä värkkää ja josta ei näytä tulevan hevon paskaa. Ja tekevät sen vielä kustannustehokkaasti. Sen Jätkän pakollisen 5 euron lisäksi on tulossa vielä ainakin 15 euroa ja tuskin riittääkään porttihintaan pystykaupassa. Tätä hintaahan me emme tiedä, vaikka tarjouksia olisivat jättäneetkin, mutta aina voi jotain päätellä.
Kannattavuusongelmaan on se lääke, päästä osalliseksi puun korjuusta. Ei vastuulliseksi, vaan osalliseksi puunkorjuusta, metsäosaston alaisuudessa.
Jätkä on se metsäkone keksitty metsänomistajankin käyttöön, on vaan olemassa se este pystykauppa, jolla metsäkoneiden metsänomistajakäyttö on estetty.
Te vasemmistolaiset haluatte mieluummin haukkua metsänomistajia traktoreilla tai muulla siihen liittyvällä, ennemmin kuin olette valmiit sopimaan yhtään mistään. Pidätätte oikeuden itsellänne ja onhan tämä sellaista raukkamaista politiikkaa metsänomistajia kohtaan.
Teillä vasemmistolaisilla on ihmeellisiä käsityksiä oikeudesta metsätalouden tuottoihin. Eihän kysymys ole metsänomistajien pyrkimyksestä korjuukustannusten kustantamiseen, muussa kuin teidän omissa tavoitteissanne. Perustuvat tällaiseen yhteisomistukseen, kollektiivitalouteen ja metsävarojen kansallistamiseen, omien tavoitteidenne mukaisesti. Näille tavoitteille nykyiset puukauppatavat ovat olleetkin erinomaisen hyvin toimiva toiminta-alusta.
Kysymys oli kauppatavan muutoksesta, ei hankinnasta, jota edelleen tarjoillaan. Hyvin tuntuu herroille hankinta sopivan, siitä vaan ei ole ratkaisuksi metsätalouden ongelmiin.
Tuskinpa metsänomistajat ovat enempää vaatimassakaan, kuin mitä metsäkoneyrittäjille maksetaan. Olisivat tyytyväisiä siihen, jos pääsisivät haastamaan. Siinä vaan on se ongelma (este), että siellähän metsäkoneyrittäjät touhuatte meittin metsässä ilman, että siihen metsänomistajalla on juurikaan mitään sanomista. Puita on myytävä ja käytännössä toista vaihtoehtoa ei ole olemassa. Korkeintaan ne hankintapuut kerätään pois tien varsilta.
Hyvä kysymys. En ole haukkunut koneyrittäjiä. Tietoisesti en siihen ole edes pyrkinyt. Ei tässä nyt niin hölmöjä olla, vaikka kaikenlaista esitetäänkin. Lähtökohtani ovat olleet metsänomistajien puolesta, mutta siitä lähtökohdasta, että näitä korjuuhommia riittää molemmille tasapuolisesti ja että se on myös koneyrittäjien etu. Näin uskon.
Lienee kuitenkin selvää, että korjuu on kustannuskriisissä, sanoisin että jopa syvemmässäkin kriisissä, sillä avainasemassa olevat maa- ja metsätaloustuottajat eivät voi tässä nykyisessä tilanteessa auttaa. Menettelyä on pidettävä jopa raskauttavana, sillä toteutuuhan tämä nykyinen järjestely tuottajien elinkeinorakenteen sisällä.
Teollisuus ei ota vastuuta korjuun kustannuksista, on ottanut vain järjestämisvastuun ja koska korjuun kustannukset vähennetään metsänomistajilta, teollisuudelle ei jää vastuuta myöskään lopputuotteen hinnasta. Ei ainakaan korjuun kustannusten osalta, jotka eivät ole rasittamassa lopputuotteen hintaa. Teollisuuden toivoisi ottavan vastuuta muutenkin, sillä logistiikan kaikenpuolinen erinomaisuus ei riitä, sillä korjuun kustannusten miinustamisen jälkeenkin, teollisuuden pitäisi pystyä huolehtimaan kustannuksista.
Kauppatavan muutos on perusteltua. Se on sitä myös näiden uusien tavoitteiden perusteella. Kustannuskriisi yhä syvempään kustannuskriisiin ei voi kuitenkaan olla perusteltua. Sen korjaamiseen tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, jossa maaseutuelinkeinojen tarjoamat mahdollisuudet on syytä ottaa huomioon.
