Käyttäjän Jean S kirjoittamat vastaukset
-
Jätkälle tiedoksi, Pohjanmaalla on vain peltoa ja sitä maata, mitä ei vielä ole keretty tekemään pelloksi.
Vakavasti ottaen Oulun alapuolella on radanvarsissa oikeastikin rehevämmillä mailla aika iloisesti hieskoivikkoa. Kyllä ne siitä vielä sellukattilaan ehtivät. Korjuuolosuhteet eivät yleensä ole tosin kaksiset eikä menekki tai hinta ole käsittääkseni kovin kiinnostava. Itselläni ei näitä tosin ole, eikä niitä enää voi ostaakaan, koska nehän menevät yleensä kaupaksi pellontekomaan hinnalla.
Näin vakavasti ja vähän jk-teemaankin liittyen, niin hieskoivun kasvatus ei välttämättä ole maailman tyhmintä. Syntyy lähes itsestään ja ilmaiseksi tietyille maapohjille ja soveltuu hyvin metsän ”nollaukseen”. Veikkaisin näistä heinittyvistä rehevistä maista, että niissäkin voisi ehkä kuusen harvahko istutus onnistua ihan yhtä hyvin tai paremmin sinne 25-v hieskoivikon alle kuin tyhjään aukkoonkin.
Tämä ei ole myytti, mutta vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, että hieskoivu kasvaa hakkuukypsäksi 23 vuodessa ja kasvunopeus on ”melkein” puolet suurempi kuin rauduskoivun.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/artikkeli-1.235508
Hybridihaapa vaviskoon, hieskoivu tulee.
Kerropa Visakallo, ottaisitko mieluummin 50 ha A0-kehiysluokan metsää perinnöksi, vai 50 ha 04-kehitysluokan metsää, ja mieti sitten, kummasta haluat maksaa perintöveron.
Maalaisseppo, niitä hehtaarejakin voi hankkia lisää, jos on pääomaa vapaana. Se taas lisää myös euromääräistä tuottoa sijoitetulle pääomalle.
Se onkin hyvä kysymys, että milloin kohde on peitteinen. Varmasti sen vaikutelman saaminen tarkoittaa, että kohteella on miestä pidempää puustoa, mutta tiheydelläkin on varmaan väliä eli 17 puuta / hehtaari ei riitä. Kuusikko taas tuntuu yleensä samalla runkoluvulla peitteisemmältä kuin männikkö ja sekalaisen alikasvoksen säilyttäminen haittaa näkyvyyttä eli tekee siinä mielessä metsästä tiheämmän oloisen. Runkoluvun sijasta peitteisyyttä voisi varmaan määritellä jollain lukuarvolla, joka esimerkiksi sanoisi, paljonko valoa tulee keskimäärin maahan asti jollain alueella.
Säätiölaki vastaa puoleen oleellisista kysymyksistä
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150487 .
Käytännössähän säätiö harjoittaa suunnitelmallista taloudenhoitoa ja jos varat ovat metsää, niin tämä ilmeisesti tarkoittaa suunnitelmallista metsänhoitoa ja puukauppaa. Verotuksen puolella riippuu sitten siitä, onko kyseessä yleishyödyllinen yhteisö vai ei
https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/tuloverotus/yhdistys-ja-saatio/
Oliko Visakallolla vähän tarkempaa ajatusta siitä, mitä tällä säätiöllä tavoitellaan eli siis kenen hyväksi säätiö omaisuuttaan hoitaa?
Vai oliko tarkoitus perustaa trusti Lontooseen? 😀
Esimerkissä oli nimenomaan kaksi pankkitiliä, joita vertailtiin keskenään.
Kuten mr Tolopainen totesi, sellaisiakin sijoitusmuotoja on, joissa korkoa kasvaa korolle ennen verotusta. Sijoitusvakuutusten lisäksi – jos ei halua ruokkia henkivakuutusyhtiötä – on tarjolla esimerkiksi sellaisia pörssiyhtiöitä, jotka eivät koskaan jaa osinkoa, vaikka varaa olisi (esimerkiksi Lundin Petroleum). Lisäksi useissa rahastoissa on ns. kasvuosuuksia, jotka eivät maksa tuottoa ulos vuosittain.
Ja kyllä, valtio ei juuri tällä hetkellä verota metsän omistamista, koska ei ole pinta-alaperusteista metsäveroa eikä varallisuusveroakaan. Metsän kiinteistöveroakaan ei ole tullut – vielä. Mutta jos katsotaan esimerkiksi 70 vuoden aikajänteellä, niin ei voida olla ollenkaan varmoja siitä, että verottomasti pystyy puitansa kasvattelemaan.
Muistuttaisin myös, että Pohjanmaalla 90-vuotiaassa päätehakattavassa männikössä voi olla ihan hyvin pituutta 18 m ja puuta 140 m3/hehtaari, eikä kyseessä ole mikään rappiometsä. Jossain muualla voi sitten olla isompia puita (https://retkipaikka.fi/pitkan-kuusen-polku-muurame/). Keinollisen uudistamisen kulut taas eivät vaihtele yhtä paljon.
Vaikka tiedettä pidetäänkin jotenkin puhtoisena ja riippumattomana ihannetilanteessa, voisi ehkä itse kukin miettiä, millainen Suomi oli vuonna 1948 ja mitä tavoitteita harsintajulkilausumalla aikanaan oli. (Esimerkiksi paperiteollisuuden kehittäminen ja metsästä kasvavan kansakunnan tarpeisiin otettavan puukuutiomäärän kasvattaminen ja lisääntyvien hakkuiden hyväksyttäväksi tekeminen. Väittäisin, että taimien istuttamisella ostettiin ikään kuin puhdas omatunto aukon tekemiseen. En tarkoita, ettei menetelmä sinänsä olisi teknisesti toimiva, sen taloudellisuus on sitten eri asia.)
Lisäksi kannattaa miettiä 1800-luvun lopun jälkeistä metsän käyttöä ja keskeisiä ”hakkuupiikkejä” ja niiden syitä. (Mm. torpparivapautus ja maanhankintalain jäljet aiheuttivat ymmärrettävästi hakkuita, joissa ei ihan noudatettu nykyisiä jatkuvan kasvatuksen ihanteita, vaan pyrittiin ottamaan metsästä irti kaikki rahanarvoinen ennen sen siirtymistä uudelle omistajalle. Näiden jäljet näkyivät ymmärrettävästi metsissä vuonna 1948 ja niiden kuuluikin näkyä, aivan samalla tavalla kuin pinta-alaveroaukotkin ovat nähtävissä.)
Edelleen muistutan, että kesällä 1948 istutettu puu täyttää tänä vuonna vasta 70 vuotta. Tähän asti meillä on siis päätehakattu useita vuosikymmeniä joko lähes pelkkiä harsintajätemetsiä tai muumioituneita luonnonmetsiä ihan hyvällä menestyksellä.
Lisäksi esittäisin kainon toiveen meille keskustelijoille. Jos viittaatte johonkin tutkimukseen tms., laittakaa linkki, että muutkin voivat lukea, tai yrittäkää edes yksilöidä se selvästi niin, että se on googlella löydettävissä.
Muuten tämä on vain juupas – eipäs -huutamista, jossa
a) toisen metsässä aivan kaikki alikasvoskuuset ovat satavuotiaita, elpymiskyvyttömiä ja lahoja ja luontaisen uudistamisen alueet säilyvät kuumaisemana ensin ainakin 40 vuotta ja sittenkin niihin tulee vain käkkyrää hirven syömää hieskoivua ja
b) toisen metsässä alikasvoksesta / alemmista latvuskerroksista tulee komea uusi metsä halvalla ja nopeasti ja metsään saadaan paikoin mäntyä ja rauduskoivuakin.
Molemmat skenaariot ovat sinänsä mahdollisia, mutta totuus löytyy varmasti sieltä välistä riippuen kohteen kasvuolosuhteista ja metsänkäsittelyhistoriasta. Nyt meitä kaikkia rahasta kiinnostuneita metsänomistajia varmaan kiinnostaa se, miten tuohon b:hen helpoimmin ja halvimmin päästään, miten ja missä tilanteissa.
Jos puunostaja arvioi metsästä irtoavan 31000 euroa, mutta tuleekin vain 21000 euroa, se on normaalia eikä sitä saa paheksua, koska niin on aina ollut.
Jos Länsimetron jatkeen hinnaksi arvioidaan hankintapäätöstä tehtäessä 400 miljoonaa, mutta se maksaakin 1,2 miljardia, se on Suomessa poliittisesti normaalia, joskin sitä paheksutaan julkisuudessa.
Jos arvioin ajavani 100 km/h maantiellä, mutta ajankin 135 km/h, minulta lähtee kortti ja sitä paheksutaan yleisesti.
Matemaatikot voisivat laskea seuraavaksi laskelman, jossa lähtötilanteena on esimerkiksi 40-vuotias kooltaan hiukan epätasainen 40-30-30-sekametsä. Laskelman voisi tehdä esimerkiksi 140 vuodeksi (2 täyttä kiertoa jaksollista kasvatusta tai 8 jk-hakkuuta). Lisäksi laskelmassa voisi olettaa, että sekä tukki- ja kuitupuun reaalihinta että metsänhoitokustannukset kehittyvät kuten viimeisen 20 vuoden aikana. Odotan jännityksellä, missä vaiheessa jaksollinen puuntuotanto painuu pakkaselle.
Aukko jk:n lähtötilanteena ei ole luonteva, koska menetelmässä ei pyritä palaamaan aukkoon. Aukko on siis osa jaksollisen kiertoa, ei välttämättä jk:n. Asiallisen vertailun kannalta lähtötilanteen tulisi olla mahdollisimman samanlainen, jos vertailuja haluaisi tehdä. Täysin samanlaista tilannetta ei toki metsässä voikaan olla olemassa, jos kumpaakin mallia noudatetaan puhdasoppisesti.