Käyttäjän Jean S kirjoittamat vastaukset
-
Ymmärrän kyllä, että metsälannoitteisiin sisältyy tiettyjä riskejä, mutta huomauttaisin Tolopaiselle, että peltoviljelyssähän valumia vesistöihin syntyy nimenomaan siksi, että maa on osan ajasta tyhjänä. Metsää lannoitettaessahan näin ei yleensä ottaen ole, laikutuksen yhteydessä ei kovin usein ole lannoiteltu. Allekirjoittaneella on myös hiekkakankaalla kasvavaa männikköä, jossa ainakin nyt vielä neljäntenä kesänä on huomattavasti vihreämmät neulaset kuin naapurin puolella.
EDIT: tekstiä muokattu
Joo, harvennus ja lannoitus saisi tosiaan mieluummin vuorotella. Ensinnäkin puut ovat joka tapauksessa aina pienimuotoisessa shokissa harvennuksen jälkeen, eivätkä tarvitse siinä kohtaa enää ylimääräisiä häiriöitä (myrsky, lannoitus, mikä tahansa). Toisekseen harvennusjätteistäkin irtoaa ravinteita parin-kolmen vuoden tarpeisiin ihan iloisesti.
Jos ei halua ostaa Yaralta, voi ostaa itämaisia tuotteita. Oliko niistä kokemuksia?
Anneli on asian ytimessä. Metsätalousorientoituneen jk:n harrastajan pääkysymyksiä ovat kuitenkin se, montako euroa metsä tuottaa ja mikä tämän tuoton suhde metsässä kiinni olevaan pääomaan ja kustannuksiin on. Ei siis se, montako kuutiota, vaan… euroa.
Sopiva 02-khl metsä voi tosiaan pienellä kasvatuksella ja yläharvennuksella maksaa ostohintansa takaisin varsin nopeastikin. Siihen on syynsä, miksi allekirjoittanut niitä ostelee.
Hyvä, tuotetaan sitten enemmän puuta (kuutioita, ei euroja). Laitan heti sähköpostia ministeriöön, että Metsälehden parlamentti on tullut siihen tulokseen, että lopetetaan kaikki muut Kemera-tuet ja lähetään tukemaan miljoonilla pelkkiä helikopterilannoituksia.
Kuusikko ei harvenna itseään luontaisesti? Ei mikään metsä harvenna itseään luontaisesti, ellei sille ole tarvetta. Kysehän on vain siitä, miten helposti huonoon paikkaan jääneet puut kuolevat. Olen kävellyt monessakin kuusikossa, jossa on paljonkin itsestään kuollutta, jalkoihin jäänyttä kuusta.
Yhtä totuutta ei ole eikä ole koskaan ollutkaan. On vain käsittelyhistorialtaan erilaisia, erilaisilla tuuli-, ravinteisuus- jne. paikoilla kasvavia metsäkuvioita, joiden optimaalinen metsänkäsittelyvaihtoehto on erilainen erilaisilla tuottovaatimuksilla ja erilaisilla oletuksilla tulevaisuuden puunhinta- ja kustannustasoista. Jaksollinen voi kannattaa joissain paikoissa, jk jossain muualla, ja jossain näiden välillä olevaa voisi kutsua ”jatketuksi kasvatukseksi”. Itse en usko, että jk on vain ja ainoastaan puistometsiin ja viherpiipertäjille soveltuva hoitomenetelmä, vaan että se voisi suunnitelmallisesti käytettynä tuottaa hyvää taloudellista tulosta myös ”oikeassa” metsässä nykyistä useammilla alueilla.
Keskeinen kysymys on, miten menetelmästä toiseen voi vaihtaa ja mitä kustannuksia vaihdoksesta aiheutuu. Nämä ”kertaerät” voivat heilauttaa toimenpiteen kannattavuuden tappiolliseksi. Kun metsänhoidolliset tavoitteet voi muuttaa missä tahansa metsän iässä (0-120 v) ja tiloilla on yleensä aina erilaisia kuvioita, kyse ei ole pelkästään siitä, miten 120-vuotias synkkä kuusikko taimettuu tai kaatuu myrskyssä. Siksi olen viime aikoina yrittänyt herättää keskustelua metsän monipuolistamisen kustannuksista/tappioista kasvatuksen eri vaihteissa.
1) tieteessä on aina erilaisia näkemyksiä ja totuus löytyy yleensä jostain sieltä välistä. Se ei tarkoita, etteikö erilaisiin näkökantoihin ja niitten perusteisiin voisi olla hyödyllistä perehtyä.
2) pienaukkohakkuussa on ongelmansa ja taimettumiseen vaikuttaa myös ympäröivän kuvion puulaji ja tiheys, maan kosteus ym. Pääasia kai on, että pienaukko taimettuu, seuraavilla hakkuukerroilla on kai tarkoitus tehdä lisää pienaukkoja viereen ja väljentää reunametsää, mitkä molemmat auttavat taimien kasvua. Tässä mielessä ei siis tarvitse laskea 25 vuoteen saakka kasvutappioita, vaan ehkä 15 v riittää. Voisi ajatella, että pienaukkoina olisi ehkä taloudellisesti kannattavaa esimerkiksi hakata 60-70-vuotiaiden metsien etukasvuisia kohtia samalla kun isompi alue yläharvennetaan.
3) olen itsekin teettänyt ensiharvennusta jk-ihmisten mielestä ennenaikaisesti. Tiheyttä oli silmääni liikaa eikä kuviolla ollut juuri yhtään kokovaihtelua (mänty, VT). Riukuuntuneet männiköt esimerkiksi Korouoman itäpuolella eivät ole kovin kaunista katseltavaa ja niissä on omat riskinsä. Toisaalta voidaan tietysti kysyä, että jos luonnonmetsät aikanaan syntyivät metsäpaloaukeille, niin kuka niitä sitten kävi ensiharventamassa. Ei varmaan kukaan, ja kai niistäkin joku metsä syntyi.
4) asiallinen kysymys on se, tehdäänkö puusta Suomessa bulkkia vai suuremman jalostusarvon tuotetta ja miten tämä vaikuttaa kaikkeen. Metsien tähänastinen hoito ja jaksollinen kasvatus on mahdollistanut Suomeen nykymittapuun suuruisen sellu- ja paperiteollisuuden ja tehdyt metsäpoliittiset valinnat ovat ymmärrettävästi tukeneet mahdollisimman suuren puukuutiomäärän tuottamista tehtaiden tarpeisiin. Jos muistini ei pätki, jossain ketjussa opetettiin, että hehtaari metsää tuottaa joka tapauksessa saman määrän puuta, se vain keskittyy erilaisiin runkoihin. Eiköhän siitä sellunkeittäjällekin riitä jotain.
Laatupuun kasvatukseen sen verran, että käsittääkseni yli-ikäisten puitten kasvattaminen nuoremman metsän seassa on vähemmän tappiollista kuin yli-ikäisten kuvioitten kasvattaminen sellaisenaan. Vahva mutu. Amazonin viidakossakin harrastavat elintarvikkeiden kerrosviljelyä ihan menestyksellä.
En ole vielä allekirjoittanut kansalaisaloitetta siihen sisältyvien ”leviämisriskien” vuoksi. Toisaalta voisi olla yksityisten metsänomistajien kannalta ihan hyvä, että valtion puuntuotantokykyä leikattaisiin ja että jonkun kantokykyisen maanomistajan metsissä voitaisiin laajemmassa mitassa tutkia jk:n onnistumista.
Lisätään vielä vähän vettä myllyyn.
Martti Haapala mm. haluaa Suomeen lain, jossa pakotettaisiin tuottamaan tietty osuus hitaasti kasvanutta järeää laatupuuta.
”Suomalaisen puuteollisuuden riesa on harhainen itsetunto. Pitäisi osata katsoa peiliin.”
Se peili löytyy maista, joista Profin ostaa laatupuuta, kuten Saksasta, Tšekistä ja Puolasta.
”Näissä maissa avohakkuiden osuus on hyvin pieni. Yleensä tehdään poimintahakkuita, joiden tuloksena on järeää laatupuuta.”
Sitä sopii tosiaan kysyä. Laskelmaa sekoittaa hiukan se, että ovatko nämä 2 tilannetta samanarvoisia:
– 80 m3/ha mäntymetsää
– 80 m3/ha mäntymetsää, jossa lisäksi esim. 600 kehityskelpoista tainta/hehtaari
Suorittavalle sen verran, että arvostan käytännön kokemuksesi tuomaa näkemystä näihin keskusteluihin, mutta näkemys olisi ehkä arvokkaampi, jos se ei olisi niin … kapea. Muistuttaisin siitä, että kun automatisoitu puunkorjuu aikanaan tulee, se varmasti tulee ensimmäisenä niihin kohteisiin, jotka ovat helpoimpia. Toisin sanoen niille alueille, joissa kaadetaan kaikki, mikä ei liiku. (Hirvenkaatokoneet on sitten erikseen…) Voi siis olla, että nykyiset metsäkoneenkuljettajat viettävät viimeiset työvuotensa nimenomaan tehden erilaisia erikoishakkuita, joissa vaaditaan jonkinlaista kehittyneempää älyä.