Jos mennään sopimusjuridiikan perusteisiin, niin yleensä lähdetään siitä, että kukin osapuoli hyvin pitkälti vastaa omista ongelmistaan, omista riskeistään ja sopimuksen täyttämisestä SEN TAKIA, että yleensä vain tämä osapuoli pystyy vaikuttamaan omiin asioihinsa.

Puukauppa on kieroutunut siksi, että jotkut kuvittelevat, että on ookoo, että puun myyjä vastaa puun ostajan ongelmista. Eihän puun myyjä voi millään tavalla vaikuttaa siihen, millaisia tilauksia puun ostaja sattuu saamaan. Puun myyjä ei voi vaikuttaa mitenkään siihenkään, haluaako Metsä Group katkoa hänen puunsa ensisijaisesti sahatavaraksi vai selluksi. Tästä näkökulmasta on väärin, että puun myyjä vastaa tosiasiallisesti lompakollaan aivan toisen tahon yritystoiminnan menestymisestä tai menestymättä jättämisestä.

My dear suorittava. Ajattele laajemmin äläkä vain yhtä porrasta ketjussa.

Suurin osa puutavarasta pätkitään pieniksi pätkiksi jossain vaiheessa, jopa pieneksi silpuksi. Asuuko Suorittava porras Roope-Sedän rahasäiliön henkeä kunnioittaen talossa, jonka korkeus on 5,5 m ja jokainen huone on 5,5 m, eikä jalkalistoissa ja paneeleissa ole jatkoja missään? Onhan myös puolipaneelin sijasta laitettu seinälle kokopaneeli?

Ajatukseni oli, että tukin voisi pystyä ottamaan tarkempaankin talteen ja että näistä töpöistä olisi todennäköisesti mahdollisuus maksaa jotain muuta kuin kuidun hinta.

Käsittääkseni katkonnassa ei ole varsinaisesti kyse siitä, millaisille dimensioille LOPPUKÄYTTÄJÄLLÄ on tarvetta, vaan millaisia dimensioita on edullisinta kuljettaa. Korjatkaa jos olen väärässä.

Tällä hetkellä aptit ovat tietyssä mielessä mielikuvituksen tuotetta eivätkä ostaja ja myyjä sovi tietynsisältöisen aptin käytöstä leimikkoa myytäessä, kuten tavallaan olisi asiallista. Riippuen tuurista ja tuulesta ostajayhtiö voi ottaa ja antaa metsänomistajille tuhansia euroja täysin satunnaisesti. (Ottaa siltä, jolla on huono apti, ja antaa sille, kenelle sattuu parempi.)

Jos mietitään, että 2,5 metriä pitkän tukin ostohinta on tällä hetkellä 15 eur/m3 ja että 5 metriä pitkän tukin ostohinta on vaikka 65 eur/m3, niin voidaan nyt varmaan aikuisten oikeasti kysyä, että ovatko nämä suhteessa puuaineksen käyttöarvoon, kun kuitenkin varsin suuri osa puutavarasta käytetään lyhempinä pituuksina lopullisella käyttöpaikalla. Toki lyhempi pituus aiheuttaa lisäkustannuksia jalostusprosessin aikana (kaukokuljetus, sahaus, höyläys, rahti myymälään jne.), mutta aiheuttaako kuitenkin niin paljon, kuin ostohinnasta voisi päätellä? Onko prosesseja mahdollista tehostaa niin, että jokin toimija voisi ryhtyä esimerkiksi ostamaan tätä ”töpötukkia” hintaan 35 eur/m3 ja myydä siitä jalostettua puutavaraa esimerkiksi 15 % edullisemmin loppukäyttäjälle?

Puun käyttöarvon ja myyntihinnan suhde on tosiaan mielenkiintoinen ja sisältää erinäisiä subventointeja ja keinotekoisuuksia.

Normaalissa todellisuudessa liike-elämän lainalaisuudet yleensä korjaavat tällaiset ongelmat. Toisin sanoen jos jokin tuote on väärin hinnoiteltu, syntyy kilpaileva yritys ja hyödyntää tämän markkinaraon. Suomalaisessa todellisuudessa, joka perustuu kartelleihin/oligopoleihin/oligopsoneihin, valtion siunaukseen ja pääomaköyhään kansaan, näin ei välttämättä käy.

Käsittääkseni näitä hinnoitteluvirheitä on noin viisi

1) pieniläpimittainen puu ei mene kaupaksi tai se menee kuiduksi

2) parru / pikkutukkikokoinen puu ja järeä kuitu päätyvät usein selluksi tai niiden hinta ei ainakaan vastaa käyttöarvoa

3) järeästä tukista maksetaan liian vähän suhteessa sen käyttöarvoon eikä järeää tai ylijäreää tukkia ylipäätään kannata kasvattaa.

4) eri lehtipuulajien sahausta ei juuri harrasteta eivätkä erikoispuulajien kasvatus- ja jalostusketjut toimi

5) alilyhyttä tukkia ei edes yritetä hyödyntää (tämän keskustelun aihe)

Tällä hetkellä 1) takkuaa energiapuun markkinatilanteen ja korjuukustannusten vuoksi (tämä menee todennäköisesti ohi 10 vuodessa).

2) on jollakin tavalla käynnissä, koska pienpuun sahureita on olemassa, mutta näillä ei kuitenkaan juurikaan ole omia hankintaorganisaatioita pystypuulle, joten käytännössä sahailevat mitä muilta liikenee ja mitä on satuttu katkomaan. ”Sahakuitua” ei siis voi helposti tuottaa ja myydä.

3) Fiskarsissa tietysti käsitellään suurtakin puuta, mutta käytännössä erikoistyvien markkinatkin tahtovat olla satunnaisten joppareitten varassa, joilla on pari kertaa vuodessa ilmoitus Maaseudun Tulevaisuudessa.

4) Voisi kuvitella, että jossain vaiheessa olisi menestymismahdollisuuksia myös useammillekin yrityksille, jotka aktiivisesti ostaisivat ja jalostaisivat mm. haapaa, leppää, pihlajaa ja lehtikuusta eri käyttötarkoituksiin.

5) Voisiko ajatella, että nämä lyhyet toimitettaisiin eri toimijalle?

Ikä noin 35, metsämaata 115 ha, keskikasvu noin 4 m3/ha ja tilat Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Tänä vuonna myyty yksi 19 ha tila hyvällä voitolla ja ostettu tilalle yksi 18 ha tila. Todennäköisesti loppuvuoden aikana ostan vielä jonkun tilan, riippuen mitä osuu kohdalle ja mihin hintaan.