Käyttäjän Jean S kirjoittamat vastaukset
-
Tulinpa sitten kuunnelleeksi tänään tällaisen. Hiukan on pitkä, mutta aika lailla kaikki tämän keskusteluketjun asiat siellä käydään läpi.
Huomauttaisin, että se, että myy Airistolta saaren venäläisille hyvällä voitolla, on bisnestä, se voi olla vaikka kannattavaa metsätaloutta, jos saari oli metsätalousmaata. Tällä hetkellä se on myös täysin laillista.
Jos sitten valtio lunastaa tämän saaren venäläisiltä puolustuksellisista syistä, valtio maksaa venäläiselle lunastushinnan ja tulee saaren omistajaksi. Alkuperäistä myyjää ei rangaista mitenkään. Koska lunastuksesta tulee maksaa täysi korvaus, venäläinenkään ei häviä mitään.
Järjestelyssä voittivat paikalliset rakennusurakoitsijat ym. ja saaren alkuperäinen myyjä ja häviäjänä oli tuttuun tapaan valtio. Toisaalta voisi tietysti kysyä, olisiko strategiset paikat kannattanut ostaa valtiolle jo paljon aikaisemmin.
Kyllä mullakin on joku roti näissä asioissa, mutta noinhan se periaatteessa toimii. Metsätaloudessa voi saada tuottoa eri tavoilla, oli se sitten joulukuusen kasvatusta ja havujen myyntiä, halauspuitten vuokrausta tai vaikka kiinteistökauppaa venäläisten kanssa. Kun taloudesta on kyse, ainakin minä pyrin kasvattamaan euroja enkä kuutioita. Jos joku haluaa tukea kansantaloutta, jättäköön vaikka ostojen alvit ilmoittamatta ja lahjoittakoon ne rahat valtiolle, että kansantaloous voi paremmin.
Jaahas, nyt tuli yläharvennusvinkkejä. Eli siis uudet ajourat joka kierrokselle ja kaadetaan puita tyhjään kohtiin ja tehdään oksilla maanpinnan muokkausta.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/artikkeli-1.305013
Ja siis juuri näin kuin on sanottu, että naapurilla on oikeus lausua, mutta sen lausunnon vaikutus rakennusluvan myöntämiseen on yleensä olematon.
Joo, nyt meni ehkä vähän yli henk koht katkeruuden takia yli.
Maankäyttö- ja rakennuslain 133 § sanoo tarkalleen ottaen ”Rakennuslupahakemuksen vireilletulosta on ilmoitettava naapurille, jollei ilmoittaminen hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla.”
Siinä, milloin jokin on tarpeetonta tai ei, on sitten kuntakohtaista variaatiota sen mukaan, haluaako kunta estää kaiken mahdollisen rakentamisen (näin ruuhka-Suomessa) tai haluaako kunta, että tulee uusia veronmaksajia tms. (maalla). Esimerkiksi naapurina oleva (pitkäaikainen ja jakamaton) perikunta voi parhaimmillaan olla aika hankala tapaus tässä suhteessa. Suurimmassa osassa kuntia riittää, että on perikunnasta joltain jäseneltä nimi paperista, mutta muuan ruuhka-Suomen kaupunkikunta edellytti lisäksi, että piti olla nimi paperissa jokaiselta perikunnan jäseneltä ja lisäksi piti vielä toimittaa perunkirja. Niitä sitten kaiveltiin maakunta-arkistosta (ennen 1990-luvun alkua tapahtuneet kuolemantapaukset) ja Verohallinnolta (tuoreemmat tapaukset), kun naapurina oli useampikin jakamaton perikunta, parhaan kanssa oli yhteistä rajaa 13 metriä ja sekin 250 metrin päässä rakennuspaikasta. Rakentamisasioissa on yleisesti tosiaan suurta kuntakohtaista haitaria.
Jossain voidaan olla fiksumpiakin, tai välinpitämättömiä, kuten täällä kerrotut esimerkit osoittavat. Linja on kuitenkin yleisesti kiristymään päin. Osittain vaikuttaa myös varmasti se, miten ”valitusherkkä” kunta on kyseessä: kuulematta jättäminenhän on ihan kelpo valitusperuste hallinto-oikeudessa. Perusidea on, että naapuri on ns. asianosainen, ja tällä on oikeus valittaa hallinto-oikeuteen luvasta. Aihepiiristä ks. esim. KHO 1980-A-II-51.
Tulkinnanvaraisuus syntyy näillä isoilla kiinteistöillä siitä, milloin kyseessä on ”naapuri”.
Jatkuvat tuulenkaadot ja tuhoutuneet välipuut ovat seurausta siitä, että metsä menee yhtäkkiä liian harvaksi. 10-15 % runkoluvusta ei ole paljon, ja yhtään enempää ei parane ottaa.
Jos nimenomaan haluaa edetä harventamalla, niin ensimmäisessä käsityönä tehtävässä hakkuussa max 10-15 % runkoluvusta pois suuremmasta päästä (+ ne, jotka menevät rikki siinä harrastuksessa), kaikki männyt ja lehtipuut säästetään, jos niitä vain suinkin on.
Sitten hiukan alle viiden vuoden kuluttua (kun puut ovat reagoineet lisääntyneeseen valoon) tehdään seuraava käsityöhakkuu alaharvennuksena, jossa poistetaan toivottomat. Tässä tulee käytännössä pitkälti kuitua ja polttopuuta. Samalla voi poistaa sellaisia puita, jotka moto todennäköisesti katkoisi ei-niin-hyvin, esimerkiksi isot koivut, joiden oksat voi hyödyntää, puut, joissa on jokin selvä vika (mutka, kaksihaaraisuus jne.) ja puut, joita moto ei saa pois rikkomatta elinkelpoiseksi edes jotenkuten kuviteltavissa olevaa alikasvosta.
Sitten 5 vuoden kuluttua tästä on mahdollisuus ensimmäisen kerran harventaa koneellisesti.
Vanhakin metsä tottuu uusiin olosuhteisiin, mutta sen kanssa pitää olla hyvin varovainen. Vanhukset eivät yleensä kestä äkillisiä maailmanmullistuksia, vaan toivovat yleensä, että asiat olisivat niinkuin ennenkin.
Ei sinne mitään ympyrää piirretä, vaan kuullaan kaikki rajanaapurit sekä ”vastapäiset” eli esim. valtion tiemaan tai yhteisen jokimaan vastapuolella olijat.
Joissain kunnissa käytetään järkeä monipalstaisilla kiinteistöillä, pahimmissa ei.
Ei ole mitään merkitystä, onko yhteistä rajaa 20 metriä tai näkyykö tönö naapuriin.
Tämä tarkoittanee silloin sitä, että hakkuumäärää per hehtaari lienee vara nostaa aika reippaasti, vaiko?
Kahden kiinteistön yhdistäminen maksaa 155 euroa, eli ei niitä pikkupalasia kannata omina kiinteistöinään pitää, ellei aio myydä erikseen niitä pois jossain vaiheessa.
Kiinteistöjen pitää olla samassa kunnassa ja samoilla omistajilla samassa omistussuhteessa.