Käyttäjän Jean S kirjoittamat vastaukset
-
Annelille sen verran, että jos nyt ylipäätään jatkuvan kasvatuksen perusidea on tuottaa enemmän tukkia ja vähemmän kuitua, niin onhan se sinänsä selvää, että kun kuutiokasvu jää pienemmäksi (ja eurojen nettokasvu mahdollisesti suuremmaksi) niin hiiltä sitoutuu puustoon vähemmän. Tämän pitäisi kai olla päivänselvää. Toisaalta tarkemman tarkastelun kysymys on sitten, että pysyykö järeämmäksi kasvatettu puu keskimäärin pitempään poissa kierrosta kuin sellupuu.
Pohjapinta-alakeskustelussa menee taas sekaisin jatkuva ja eri-ikäisrakenteinen kasvatus.
Ensinnäkin uudistumiseen vaikuttaa käsittääkseni pohjapinta-alaa enemmän latvuspeittävyys ja maanpinnan kosteus, ja näihin taas vaikuttavat puulajit, joita kuviolla on ja toisaalta se, mitä puulajia sinne alle edes toivotaan uudistuvan. Oma kysymyksensä on myös maanpinnan kaltevuus aurinkoon tai siitä poispäin.
Toistuvia yläharvennuksia tehtäessä tarvitaan kyllä ns. uudennosta, mutta jos välikoon puita on saatavissa, taimia ei vielä tarvita yhtä suuressa määrin eikä pohjapinta-alaa tarvitse vielä pudottaa yhtä alas.
No, sanotaan nyt näin, että tässä oli tarkoitus myydä pari 200m3 aukkoa (mäntyä ja kuusta, päätehakkuu, teiden varsilla) noin 10 km välein toisistaan ja noin 25 km lähimmästä sahasta. Laitoin tarjoukset kahdelle sahalle ja yhdelle kolmesta suuresta. Näistä kaksi ei ole reagoinut ja yksi on ilmoittanut, että ei voida tehdä tarjousta.
Keskustele tässä sitten puun hinnan noususta 😀
Mulla ei ole yhteismetsistä varsinaista kokemusta, mutta myynti-ilmoituksissa hinnat ovat joskus niinkin korkeita, että tuotto sijoitetulle rahalle jää jopa alle prosentin. Yhteismetsän tarjoamista virkistysmahdollisuuksista ilmeisesti halutaan Etelä-Suomessa maksaa niin paljon. Luulen, että yhteismetsäosuuksien ostamisen sijasta saattaisi olla kustannustehokkaampaa ostaa metsätila, jonka voisi sitten osuuksia vastaan liittää yhteismetsään. Tämä on kuitenkin vain veikkailua.
Koillissanomien mielipidekirjoituksessa oli paljon hyvääkin, mutta kirjoituksen loppupää ei nyt ehkä lisännyt sen uskottavuutta.
Kiinnittäisin huomiota siihen, että kirjoittajankin mielestä kestää 50 vuotta, ennen kuin täystuho saavutetaan. Käytännössä menee luultavasti kauemminkin, koska suuri osa nykymetsistä ei edes ole Pukkalan opein hakattavissa kunnossa, sillä puu on niin pientä, että tukkia ei tule. Tänä vuonna istutetulla taimikolla on siis vielä noin 100 vuotta matkaa paljon puhuttuun harsintajätemetsään, jos nyt oletetaan, että siihen päädytään noin kolmen yläharvennuksen jälkeen. Kuivilla kankailla ja rämeillä siihen ei päädytä todennäköisesti koskaan. Jos keksitään, miten maanpintaa saadaan käsiteltyä jäävän puuston vaurioitumatta, täystuhoon on luultavasti vielä pitempi aika.
Olen jo aiemminkin kommentoinut siihen suuntaan, mutta lähtisin siitä, että metsänhoidossa kannattaisi miettiä, mitä halpoja keinoja käyttäen (esim. erirakenteisuuden ja sekametsäisyyden suosiminen uudistamisessa, taimikonhoidossa ja harvennushakkuissa) voidaan kasvattaa metsä, joka kestää vaikkapa 3-4 yläharvennusta ja tuottaa riittävän tehokkaasti sen ajan. Jäljelle jäänyt ns. harsintajätemetsä voidaan sitten aikanaan joko vetää sileäksi tai esim. täydennysmuokata ja -istuttaa. Kutsutaan sitä sitten vaikka jatketuksi kasvatukseksi tai kiertoajan pidentämiseksi.
Tulinpa sitten kuunnelleeksi tänään tällaisen. Hiukan on pitkä, mutta aika lailla kaikki tämän keskusteluketjun asiat siellä käydään läpi.
Huomauttaisin, että se, että myy Airistolta saaren venäläisille hyvällä voitolla, on bisnestä, se voi olla vaikka kannattavaa metsätaloutta, jos saari oli metsätalousmaata. Tällä hetkellä se on myös täysin laillista.
Jos sitten valtio lunastaa tämän saaren venäläisiltä puolustuksellisista syistä, valtio maksaa venäläiselle lunastushinnan ja tulee saaren omistajaksi. Alkuperäistä myyjää ei rangaista mitenkään. Koska lunastuksesta tulee maksaa täysi korvaus, venäläinenkään ei häviä mitään.
Järjestelyssä voittivat paikalliset rakennusurakoitsijat ym. ja saaren alkuperäinen myyjä ja häviäjänä oli tuttuun tapaan valtio. Toisaalta voisi tietysti kysyä, olisiko strategiset paikat kannattanut ostaa valtiolle jo paljon aikaisemmin.
Kyllä mullakin on joku roti näissä asioissa, mutta noinhan se periaatteessa toimii. Metsätaloudessa voi saada tuottoa eri tavoilla, oli se sitten joulukuusen kasvatusta ja havujen myyntiä, halauspuitten vuokrausta tai vaikka kiinteistökauppaa venäläisten kanssa. Kun taloudesta on kyse, ainakin minä pyrin kasvattamaan euroja enkä kuutioita. Jos joku haluaa tukea kansantaloutta, jättäköön vaikka ostojen alvit ilmoittamatta ja lahjoittakoon ne rahat valtiolle, että kansantaloous voi paremmin.
Jaahas, nyt tuli yläharvennusvinkkejä. Eli siis uudet ajourat joka kierrokselle ja kaadetaan puita tyhjään kohtiin ja tehdään oksilla maanpinnan muokkausta.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/artikkeli-1.305013
Ja siis juuri näin kuin on sanottu, että naapurilla on oikeus lausua, mutta sen lausunnon vaikutus rakennusluvan myöntämiseen on yleensä olematon.
Joo, nyt meni ehkä vähän yli henk koht katkeruuden takia yli.
Maankäyttö- ja rakennuslain 133 § sanoo tarkalleen ottaen ”Rakennuslupahakemuksen vireilletulosta on ilmoitettava naapurille, jollei ilmoittaminen hankkeen vähäisyys tai sijainti taikka kaavan sisältö huomioon ottaen ole naapurin edun kannalta ilmeisen tarpeetonta. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla.”
Siinä, milloin jokin on tarpeetonta tai ei, on sitten kuntakohtaista variaatiota sen mukaan, haluaako kunta estää kaiken mahdollisen rakentamisen (näin ruuhka-Suomessa) tai haluaako kunta, että tulee uusia veronmaksajia tms. (maalla). Esimerkiksi naapurina oleva (pitkäaikainen ja jakamaton) perikunta voi parhaimmillaan olla aika hankala tapaus tässä suhteessa. Suurimmassa osassa kuntia riittää, että on perikunnasta joltain jäseneltä nimi paperista, mutta muuan ruuhka-Suomen kaupunkikunta edellytti lisäksi, että piti olla nimi paperissa jokaiselta perikunnan jäseneltä ja lisäksi piti vielä toimittaa perunkirja. Niitä sitten kaiveltiin maakunta-arkistosta (ennen 1990-luvun alkua tapahtuneet kuolemantapaukset) ja Verohallinnolta (tuoreemmat tapaukset), kun naapurina oli useampikin jakamaton perikunta, parhaan kanssa oli yhteistä rajaa 13 metriä ja sekin 250 metrin päässä rakennuspaikasta. Rakentamisasioissa on yleisesti tosiaan suurta kuntakohtaista haitaria.
Jossain voidaan olla fiksumpiakin, tai välinpitämättömiä, kuten täällä kerrotut esimerkit osoittavat. Linja on kuitenkin yleisesti kiristymään päin. Osittain vaikuttaa myös varmasti se, miten ”valitusherkkä” kunta on kyseessä: kuulematta jättäminenhän on ihan kelpo valitusperuste hallinto-oikeudessa. Perusidea on, että naapuri on ns. asianosainen, ja tällä on oikeus valittaa hallinto-oikeuteen luvasta. Aihepiiristä ks. esim. KHO 1980-A-II-51.
Tulkinnanvaraisuus syntyy näillä isoilla kiinteistöillä siitä, milloin kyseessä on ”naapuri”.
Jatkuvat tuulenkaadot ja tuhoutuneet välipuut ovat seurausta siitä, että metsä menee yhtäkkiä liian harvaksi. 10-15 % runkoluvusta ei ole paljon, ja yhtään enempää ei parane ottaa.