Käyttäjän Jean S kirjoittamat vastaukset
-
Ystävämme Tatjana on löytänyt jakkaroita ja havainnut ongelmia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/21c5f19e-9d44-4c7f-9220-5ed7c4fdb05d
Meillä on jonkin verran aloja, joilla ”ruokaillaan joutuisasti työaikana”, jolloin syömisestäkin saa palkkaa. Nämä ovat vähenemään päin.
12 tai 15 minuutin kahvitunteja on sitten eri alojen TESseissä, jos ala ei ole TESsin piirissä, kahvitunteja ei ole.
Jos tankkaamiseen ja viilaamiseen kuluu 2 tuntia päivässä, kannattaa hankkia kovapalateriä.
Minuakin kiinnostaa, miksi pitää laskea, että päivässä työskennellään 6 tuntia jonka sisään laitetaan vielä viilauksia, tankkauksia ja kahvitunteja, ja tätä työtä tehdään 7 kuukautta vuodessa (vaikka talvea on suurimmassa osassa Suomea vähemmän kuin 5 kk ja hankikelilläkin voi tehdä raivaushommia).
Onko tämä joku ammatillinen eetos?
100 m ja 1 km ovat vielä hyvät mitat Pohjanmaalla sijaitsevalla metsäpalstalle. Katsopa Scientist vaikkapa tilanrajoja Jepualta vaikkapa Makkaruksen suunnalta. Esimerkiksi tila 893-408-3-113 on aika mielenkiintoisen muotoinen. Leveys 11 metriä ja pituus siinä 10 kilometriä.
Vaihteleeko metsästyksen virkistysarvo maan sisällä jollain sellaisella tavalla, että sen tulisi vaikuttaa riistakantoihin?
Mitä enemmän taimikoita, sitä enemmän ruokaa ja sitä enemmän siis pitäisi olla sorkkaeläimiä. Kun puuntuotoskyky on käytännössä aika pysyvä, saadaanko kehitysluokkien huomioon ottamisesta riittävästi hyötyä ”säätämisen” lisääntymiseen nähden? Tarkoittaako hirvenlihan hinnan nousu sitä, että niitä voidaan ekologisesti kestävästi kasvattaa enemmän?
Riistakannathan ovat parasta aikaa sosiaalisesti täysin kestävällä tasolla. Metsänomistajat eivät muutamaa hullua lukuun ottamatta ole barrikadeilla, vakuutusyhtiöt tuottavat edelleen voittoa ja autonomistajat maksavat edelleen vakuutusmaksunsa niin paljoa nurisematta, että asialle jotain tehtäisiin.
Minusta sopivan sorkkaeläinkannan määrittämisen ei pitäisi perustua mihinkään vahinkojen keräilyyn, se on liian työlästä ja sisältää mittaamiseen ja mittaajiin liittyviä epävarmuustekijöitä. Esimerkiksi hirvikolareita ei juuri ole, jos on hirviaidat tai jos on tie, jolla ei juuri kukaan kulje.
Jonkin alueen kyky elättää rehuntuotannollaan valtion karjaa perustuu metsämaalla alueen maapohjan puuntuotoskykyyn, joka selviää julkisista metsävaratiedoista. Jouto- ja kitumaat jäisivät automaattisesti ulkopuolelle. Asuinalueet pitäisi poistaa pinta-alasta ja peltoalueet pitäisi huomioida jonkinlaisen kertoimen avulla osa-aikaisina ruuanlähteinä. Tästä saataisiin laskennallinen kestävä laidunnusmahdollisuus, jonka MMM tai riistahallinto voi sitten parhaaksi katsomallaan tavalla jyvittää hirven, vhp:n, metsäpeuran, poron ja metsäkauriin kesken. Hyödynnettävissä oleva aluskasvillisuus todennäköisesti korreloi riittävästi metsätyypin ja keskikasvun kanssa.
Mietin muuten näitä hehtaarirajoja. On kieltämättä hassua, että peuran ampumiseen tarvitaan 500 hehtaaria maata, vaikka tosiasiassa peuran ampumiseen tarvitaan noin aari eli porkkana- tai omenakasan ja kyttäyskopin vievän tilan verran. Tällä tosiaan tuetaan seurakeskeistä metsästystä.
Ajatuksena on ehkä alun perin ollut ennemminkin se, että jokaista 500 hehtaaria kohti voisi ampua yhden peuran. Kun nyt esimerkiksi minulla on 275 ha metsämaata noin kahdessatoista palstassa, miksi minulle ei voitaisi myöntää hehtaarien perusteella oikeutta rosauttaa joka toinen vuosi peura hengiltä jossain maillani?
Minustakin on hankala tietää, paljonko hirviä on.
Sidotaan siis vuokran määrä siihen, minkä aluetta hallinnoiva viranomainen määrää alueelle tavoitteelliseksi kannaksi. Sehän löytyy hallinnollisesta päätöksestä ja on täysin varma. Ajatuksena tässä on siis se, että tietty määrä valtion karjaa on ookoo ja sitten suuremmasta laiduntamismahdollisuudesta riistajärjestelmä maksaa maanomistajille vuokran. Säätelemällä vuokran suuruutta maanomistajat pystyvät riittävällä joukkovoimalla ohjaamaan myös niitä tavoitekantoja, joiden ohjaamiseen ei sillä sidosryhmäkuulemisella tai peurateurastamon omistavalla maanomistajajäsenellä päästä. Kun tavoitekanta on saatu laskettua alemmas, järjestelmän pitäisi ainakin teoriassa toimia niin, että kantoja myös verotettaisiin enemmän.
Tämä ei kuitenkaan vielä riittävän tehokkaasti vähennä sorkkaeläinmetsästäjien valtaa. Heillä on edelleen mahdollisuus mitata jahtikauden jälkeen jäljelle jäävää kantaa alakanttiin riistakantojen lisäämiseksi, heillä on oikeus päättää itsenäisesti, minkä verran lupia hakevat ja heillä on oikeus asettaa seuran maille rauhoitusalueita tai ylipäätään ohjata metsästämistä haluamilleen alueille.
Vuokrasopimuksessa on mahdollista sopia, ettei maanomistajan aluetta saa nimetä rauhoitusalueeksi, ja tämän olen itse valmis tekemään, jos tällainen joukkovoimahanke tulee.
Sen sijaan haastaisin nyt muun muassa Annelin ja Planterin miettimään sitä, mitä muita ehtoja sopimuksessa pitäisi olla, jotta voitaisiin varmistua siitä, että maat vuokrannut metsästysseura myös tosiasiallisesti metsästää alueella riittävän tehokkaasti. Anneli kai tuolla heitti, että laitetaan ehto, jonka mukaan maanomistaja saa järjestää alueelle täydentävää metsästystä, jos jahtitehoa ei riittävästi löydy.
Tässähän on toki vielä järjestelmätason epäkohtia, kuten minimipinta-alat, lupajärjestelmän ongelmat, metsästysoikeuden ikuinen jatkuminen salaisena käyttöoikeutena ja pitkät irtisanomisajat, mutta nämä ovat käytännössä asioita, jotka ovat MMM:n takana ja joihin maanomistaja ei ihan hevillä pääse vaikuttamaan. Asioista voi kyllä meuhkata, mutta ne eivät muutu niin kauan, kuin ministerit ja virkamiehet hirvestävät itse. Siksi on hyväksyttävä, että tämä lähtee muuttumaan jostain muusta päästä paremmin kuin tuolta.
Olen muistaakseni ehdottanut, että riittävän suuri metsänomistajajoukko tekee vuokrasopimuksiinsa irtisanomisuhkaisen (hyväksy tai sopimus loppuu) ehtomuutoksen, jonka rakenne on se, että
– jos xxx-neuvoston hyväksymä kantatavoite (tai todellinen kanta, mutta sitä on hankala osoittaa) alueelle on X hirveä ja Y peuraa per pinta-ala, vuokra on ei mitään
– jos kantatavoite on X+1 tai Y+1, vuokra on 50 euroa/ha/vuosi
– jos kantatavoite on X+2 tai Y+2, vuokra on 150 euroa/ha/vuosi
ja niin edelleen.
Ideaa saa vapaasti kehitellä edelleen.
On yleisesti tunnettu asia, että kustannukset syntyvät puun ollessa pieni ja tulot puun ollessa iso. Tulojen suhteen on kaksi kynnystä, siirtymä taimikosta koneellisesti korjattavaan puustoon ja siirtymä kuidusta tukkiin.
Mitä useamman rungon onnistuu luomaan halvalla ja mitä useamman rungon osalta kynnyksen kohdalla olevan siirtymän pystyy rahastamaan, sitä kannattavampaa metsätalous on.
Realistista runkolukua samaan aikaan samassa paikassa taas rajoittavat ihan ekologiset tekijät, ja perusmuotoisessa jaksollisessa kasvatuksessa runkolukuun tulee lisäyksiä vain 60-80 vuoden välein, häiriötekijät poistetaan raivaussahalla.
Niin, siis persaukiset edelliset omistajat olivat suomeksi sanottuna hakanneet Timpan metsän kynimällä sen tyhjäksi hakkuu kerrallaan, kunnes piirimetsälautakunta määräsi jättämään edes muutaman tukkipuun hehtaarille. Ei mikään ihme, ettei kasva kuutioita, jos ei ole runkolukuakaan.
On muuten hauskaa, että harsinta on jotain pahaa ja harvennus on jotain hyvää, vaikka sanat tarkoittivat aikanaan kai ihan samaa.
Asiallinen kysymys on tosiaan se, mitä metsänomistajalle maksaa se, että pyritään tuottamaan olot, joissa alikasvosta voi syntyä.
Joku, jolla on Motti, voi pyöritellä lukuja vaikka sellaisille skenaarioille, että
1) kasvatetaan jaksollisesti 2 kiertoa kuusta alaharvennuksin, yhteensä 140 vuotta. Mätästykset ja taimikonhoidot normaalisti.
2) istutetaan 300 mäntyä / ha (tai lehtikuusta) muokkaamattomaan maahan ja hyödynnetään luontaisesti syntyvä koivikko runkoluvun täydennyksenä. Harvennetaan pelkkiä koivuja ja päätehakataan koivu 55 vuoden kuluttua lähtötilanteesta. Oletetaan, että kohteelle on syntynyt alikasvos, jossa on 200 mäntyä ja 800 kuusta/ha tasaisesti jakautuneena ja että kuusialikasvoksen pituus on vapautettaessa 4 metriä ja männyn 2 metriä. Koivun päätehakkuun jälkeen alueelle syntyy jonkin veran koivuntaimia taimikon täydennykseksi. Isot männyt poistetaan vuonna 80 ja metsää hoidetaan tämän jälkeen 20 vuoden välein yläharvennushakkuin, joissa poistetaan ensisijaisesti koivua ja toissijaisesti kuusta.
Oletetaan että pohja on MT, paikkana vaikka Laukaa, ja että molemmissa tapauksissa kierron aikana on jonkin verran muuta raivaustarvetta, joka jätetään huomioimatta.
Jälkimmäisen esimerkin metsä on nyt oletettu päätehakattavaksi 140 vuoden jälkeen, mutta sitä pystyisi todennäköisesti venyttämäänkin vielä tuonnemmaksi.