Käyttäjän Jean S kirjoittamat vastaukset
-
Jori C Ehrnroothista oli muuten hieno dokumentti taannoin. (https://areena.yle.fi/1-50459372) Jos ei ole tullut katsottua, on tunti aikaa ja on alle 50-vuotias (eli liian nuori muistaakseen noista ajoista mitään, kuten minä), kannattaa katsoa. Tai jos muuten haluaa muistella menneitä. Toinen henkilö, joka dokumenttissa on kiinnostava, on siihen haastateltu Jutta Zilliacus.
Ukrainan tilanteesta ole jo sanonut sanottavani asiallisesti ja se eräänä yönä katosi, joten en ehkä sano enää mitään.
Mielenkiintoinen eepos sinänsä Verkasalolla ym., kirjoittajat tuovat lisäksi esiin, että pikkutukilla on keskeinen rooli suometsätalouden kannattavuudessa, kun puut jäävät pieniksi mutta hyvälaatuisiksi ja että viat ovat pääasiassa tyvilenkoutta. Kirjoittajat arvioivat ilman tutkimustietoa, että myöhemmät puusukupolvet olisivat parempilaatuisia kuin luontaisesti syntyneet, aluksi hidaskasvuiset männyt. Lisäksi kirjoittajat tuovat esiin erilaisia aiempia tutkimustuloksia siitä, ovatko puut heikkolaatuisempia ojan varressa vai keskisaralla päätymättä oikein mihinkään ihmeelliseen näkemykseen.
Kysymys onkin sitten, että mitä tästä pitäisi seurata suometsien hoidon näkökulmasta.
Jos ajatellaan kunnostusojitusta ja lannoitusta, niin kemera-tukia ei voi saada päätehakkuumetsään/aukkoon. Toisaalta taas heikkolaatuisen suometsän kasvattaminen kovin järeäksi ei välttämättä ole kannattavaa. Terveyslannoituksen vaikutusaika lienee kohteesta riippuen siellä 15-30 vuoden välillä.
Päädymmekö siis tästä siihen, että luontaisesti syntynyt suometsä kannattaisi siis useimmiten kunnostusojittaa ja lannoittaa yhteiskunnan tuella jo jossain 13 cm rinnankorkeusläpimitan paikkeilla – ehkä jopa ensiharventamattomana, jos runkoluku ei ole kovin suuri – ja tämän jälkeen odottaa 15 vuotta, jonka jälkeen metsikkö päätehakataan yhden tukin puina ja kuituna ja jäädään odottamaan parempilaatuista toista puusukupolvea, joka saa nauttia taimikkovaiheessa tasapainoisista ravinneolosuhteista?
Ensimmäinen painuminenhan tapahtuu jo silloin, kun vesi poistuu turpeesta, koska turpeestahan on vettä aika iso prosentti.
Puukilla onkin syvempiä soita. Minulla on lähinnä metrin molemmin puolin.
Jos savimailla syntyy tiivis ja kantava kuivakuori, jonka päälle voi rakentaa vaikka omakotitalon kellumaan, niin tapahtuisiko turvemaan tiivistyessä jotain vastaavaa?
Fortuna: miten kuiva 4 ha kuusikkosi on, millaisella maaperällä ja mihin ilmansuuntaan kallellaan?
Tätähän voisi periaatteessa tutkiakin etsimällä enemmän ja vähemmän tuulenarkoja suopuustoja samalta suotyypiltä ja vertailemalla sitten puiden suoruutta eri kohteilla. Jos näissä ei ole merkittäviä eroja, syylliseksi jää sitten korkea pohjavesi/routa.
Ja joo, Suomessa on aika paljon suhteellisen ohutturpeisia soita, jotka 0-2 puusukupolven aikana painuvat niin, että puun juuret ylettyvät kivennäismaahan.
Samoin voisi tutkia tulevaisuudessa, ovatko vanhoille turvetuotantoalueille perustetut metsät laadultaan parempia kuin ns. normaalit suometsät. Näillähän vesitalous on ollut alusta alkaen yleensä paremmin hallinnassa turvetuotannon jäljiltä.
Kysymyksellä on sikäli laajempaa merkitystä, että periaatteessahan turvemaalla pitäisi tehdä aina ennen ojitusta voimakas yläharvennus/määrämittaharsintahakkuu, niin kauan kun kuivatusolosuhteiden muuttuminen vaikuttaa lenkoutumiseen merkittävästi.
Pystymme. Kutsukaamme kanssakeskustelijoitamme jatkossa vaikkapa bassibasuukeiksi, ektoplasmoiksi ja puhvelinihrassa käristetyiksi kermaleivoksiksi, kardemumman kanssa tai ilman.
Onko UPM siis jatkossa palstan keskusteluissa Kasper, StoraEnso Jesper ja MG Joonatan, jos niistä tulee tarvetta puhua pahaa?
Sinänsä metsänomistajien toiminnan ja metsäteollisuuden välinen suhde ja sen ohjailu on kiinnostava asia. Jos jk toimisi täydellisesti kuten mainoksissa, sehän käytännössä vähentäisi kuitupuun tuotantoa merkittävästi, jolla olisi varmasti vaikutuksia Kasperin, Jesperin ja Joonataninkin toimintaan. Annelille sen verran kommenttina, että jk ei kai estä tuhkalannoitusta, joten se osuus lisäkasvusta on saatavissa.
Joo, puut eivät yleensä tykkää uimisesta, joten kuivavara varmasti vaikuttaa juuriston muotoon.
Sitä en sitten tiedä, että miten sen levottoman tukin synty liittyy tuulen ja juuriston koon lisäksi myös
– maan routimiseen ja
– turvekerroksen lahoamisesta johtuvasta tiivistymiseen ja
– kuivatuksen aiheuttaman veden poistumisen vuoksi tapahtuvasta tiivistymiseen
– mahdollisten ravinnehäiriöiden vaikutukseen juuriston muotoon
ja miten suuressa määrin kyse olisi ensimmäisen, luontaisesti syntyneen puusukupolven ongelmista.
Onko jollain tästä kokemuksia/käsityksiä? Eli ovatko ojitetun suon toisen sukupolven puut parempia laadultaan ja miten olette ylipäätään saaneet uudistumisen onnistumaan.
Muuallakin kuin Finnpulp-asiassa on sitä, että sääntelyä kiristämällä sementoidaan olemassa olevat valta-asemat. Käytännössähän on monia teollisuuslaitoksia, valtateitä, rakennuksia jne., joita nykylainsäädännön aikana ei enää pystyttäisi tekemään.
Nämä pyrkimykset maankäytön sementoimiseen ovat ihan mielenkiintoisia, kun halutaan lukita pellon/metsän/rakennetun ympäristön jne. määrä johonkin tiettyyn pisteeseen.
Eikö yhtä loogisesti voitaisi ehdottaa, että esimerkiksi ranskalaisia ehm.. likvidoitaisiin siihen saakka, että ranskalaisia asuisi Ranskassa pinta-alaa kohden yhtä paljon, kuin Suomessa asuu suomalaisia?
Kysymys kuuluukin, että jos metsän tarpeiksi riittää 500 kuusentainta per ha jotenkuten tasaisesti jakautuneena, niin miten Timppa tai joku muu voisi hoitaa metsää toisin niin, että sinne saisi sen määrän syntymään edellisten sukupolvien kasvatuksen aikana.
Ja tulkitsin Annelin kysymysmerkin niin, että ”eikö se olekin selvää, etteivät päättäjämme suostu…”.
Minusta on selvää, että päättäjämme suostuvat mihin tahansa, ja se saattaa olla terveellistäkin. Olennaista kuitenkin – tuon muovipulloasiankin suhteen – on se, että EU:ta ei pidä ymmärtää poliittisesti neutraalina himmelinä, joka ajaa puolueettomasti erilaisia hyviä asioita ja rauhaa Euroopan alueella.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että EU:ssa ei ymmärretä Suomen erilaisuutta ja erityispiirteitä, ja tämä on varmasti jossain määrin totta ollutkin. Tilanne on kuitenkin muuttunut, ja nyt EU:ssa tehdään – ehkä eräänlaisen demokratian nimissä – myös aika rankkaa sisämarkkinapolitiikkaa. Se, että muovipulloihin tulee ne renkaat, suosii kauppapoliittisesti niiden maiden toimijoita, joilla renkaat jo ovat käytössä. Se, että maakaasu on puhdasta energiaa ja turve ei, suosii niiden maiden toimijoita, joilla maakaasu on käytössä. Rohkeasti voisi sanoa, että nämä eivät ole ympäristökysymyksiä vaan ympäristöasioita näennäisesti pelivälineenä käyttävää valtapolitiikkaa, jolla unionia yhtenäistetään enemmistön johdolla ja ennen kaikkea niiden ehdoilla. Valituksi ei useinkaan tule ympäristön kannalta paras käytäntö, vaan ratkaisu, joka syystä tai toisesta sopii keskeisille jäsenmaille ja tukee niiden teollisuutta. Yhtenäistämisestä (harmonisoinnista) syntyvät kustannukset maksatetaan sitten periferian valtioilla ja yrittäjillä, jotka joutuvat muuttamaan toimintamallejaan.
Joku totesi joskus jossain, että Saksa tekee EU:n kautta sen, mihin Hitler ei aikoinaan pystynyt. Ei nyt ehkä ihan niinkään, mutta toivoisin, että suomalaiset kykenisivät tarkkanäköisyyteen eivätkä vain hihkuisi onnesta, kun tukimiljoonia tulee sinne ja tänne ja matkustaminen on helppoa.