Käyttäjän Jätkäpätkä kirjoittamat vastaukset
-
Parhaiten oppii itse metsään menemällä ja puita kaatamalla, Metsolan videot eivät sovi välttämättä ollenkaan omaan korjuuketjuun, käytännössä videoiden hakkuutavan puita ei saa tienvarteen maataloustraktorilla ja lyhytpuomisella kuormaimella, saati moottorikelkalla, mönkijällä, millä nyt yleensä Manu hakkuun puut kuljetetaan. Eri asia jos metsäkoneella ajetaan ja voidaan ottaa läjä yli viidestä metristä kyytiin. Manu hakkuu on mukavaa hommaa, lopulta ei ylitse pääsemättömän raskastakaan, olen hakannut viimeisen 10 vuotta keskimäärin 100 kiintoa vuodessa. Eihän sitä enää kovin moni ikäiseni kolmikymppinen mies tee.
Pääsääntöisesti kannattaa omissa töissä keskittyä vain taimikonhoitoon ja ensiharvennuksiin, siten että toisessa harvennuksessa metsä on motolla harvennettavassa kunnossa. Myös jatkuvan kasvatuksen metsiä kannattaa hakata itse, kun kertyvä puumäärä on pieni, suhteessa omalla työllä pärjää paremmin. Monesti kuitenkin hakkuut ovat osto metsiä, perikuntien hoitamattomia rytöjä joihin tehdään ensiharvennusta kun olisi jo toisen aika, lepikkoa, Haavikkoa, vaikka mitä, jos niistä siistin haluaa niin itse pitää hakata.
Vihjaan välistä että kyllä jos metsää pitää alkaa etsiä televisiosta tai tieltä käsin, niin sopivia taistelukumppaneita kannattaa mennä etsimään aivan sisimmän Helsingin vihreistä. Myöskään ilmakuviin ei ole luottamista.
Lunta on pian 60cm, joka on näillä korkeuksilla paljon. Aakeeta laakeeta kun on ja viivottimen suoraa aavaa 5km pihasta niin lumi liikkuu kokoajan ja toisinpaikoin tienvarsilla 1.5m vallit, jos ei lumiaura kulje vähän väliä niin tuo tunneli on tulossa.
Kyllä hyvä pihvi on ruokapöydässä parasta ja makkara metsä työmaalla nuotiolla voittamattoman hyvää, mutta viimevuosina on alkanut lähteä työmaalle evääksi myös porkkanaa, omenaa ja iltapalaksi riittää hyvin kesällä metsästä poimittuja hilloja tai mustikoita. Grilliin mahtuu myös maissia, kurkkua, tomaattia ja paprikaa.
Toki siinä isaskar oli kymmenkertainen painoero ja monikymmenkertainen ero jäljissä, jotka luontoon jäävät. Kaikkinensa hupi moottorikelkkailu on täysin turhaa.
Luvan annoin ajaa, mutta periaatteestakaan en sopimusta kirjoita, vaikka sen perään soittelevat ja joka vuosi lappuja laittelevat. Palstan toisesta päästä kulkee retkeilyreitti/hiihtolatu, se on tärkeysjärjestyksessä aivan eri kuin turhanpäivänen kelkkailu.
Meillä ketun pyytäminen on tullut niin arvokkaaksi, että jos lunta tippuu taivaalta, kettumiehet ajavat maastureillaan jo aamuyöllä etsimässä tuoreita ketun jälkiä, mihin aamun valjetessa koiransa tyrkkää ja kiireen vilkkaa autolla toiseen paikkaan ketun kulkureitille eteen. Kettuja kyllä aina jokunen on, mutta jos ketun näkee, on se harvinainen tapahtuma. Koskaan en ketun ampumista pitänyt riistanhoitotyönä.
Mulle puhuu asiaa. Aina olen pienestä pojasta asti metsästellyt pienriista, lähinnä ulkoilusta ja raikkaasta ilmasta nauttien, metsässä kävellen, kestävällä kehityksellä lintu pari muutaman vuoden välein, tupunoita mahan täydeltä, mutta en koskaan ymmärtänyt miksi metsälle pitää lähteä neliveto lava tai maastoautolla. Kettumiehet kehuskelevat kuinka on 20 kettua ammuttu koiran ajoon ja koiriensa kykyä. Monesti olen meinannut kysyä, monestikko on ajettu maastoautolla tielle ketun eteen, sen jälkeen kun on toisesta paikasta päästetty koira irti, ”autolla ampumistahan se on” metsästämisellä, pyssyllä ja koiralla ei ollut juuri mitään tekemistä. Metsästyslaki kieltää moottoriajoneuvon käytön metsästäessä, mutta vuosikymmenistä toiseen sallii käyttää autoa pyyntilaitteena.
Ainahan siihen joku hirvi jää ja susi on siitä ovela että se kulkee rintamana hirvien perässä tyhjentäen reviiriään ja kun on hirville mieluista aluetta niin sudet palaavat aina heti kun uudet hirvet ovat palanneet