Työntävällä terällä tulee hyvä rantu ja samalla oksat lähtee. Jos ketju on teräväkulmainen, se tunkee puulle, jolloin on aisattava terän ”jättöpuolella”.
Kun ketju raapii hieman epätasaisen jäljen, tulee haihduttavaa pintaa lisää.
Tuo puiden lämpimään tuonti on ikivanha keino, joka konkretisoituu vanhemmilla ihmisillä lämmitystyössään, eli puut pistetään lämpöiseen uuniin kuivumaan huomiseksi.
Uuni ei saa olla juurikaan yli 150 asteinen.
Kosteakin puu palaa kattilassa, mutta puuta menee rutkasti enemmän kuin kuivaa.
Savukaasuja ei saa kuristaa, ainoastaan raitisilmaa ja toisioilma annetaan liekkien harjoihin.
Jos liekki ylettyy savupiippuun asti, on rakenne aivan tulipalovaarallinen ja pitää kattila vaihtaa parempaan.

Puut vetävät usein ja helposti kuuraan, ilmojen vaihdellessa. Liiterin ovella ei ole periaatteessa mitään vaikutusta siihen, onhan liiteri yleensä ilmavasekä lattian, että seiniensä puolesta.
Minullakaan ei ole liitereissäni, eikä klapikärryissäni ovia, mutta en ole huomannut sieltä mitään varastetunkaan.
Klapien koolla ei ole merkitystä lämmön määrään, vetopelleillä hoidetaan ilman saanti liekille. Ajatelkaapa noitakin, jotka polttavat haketta!
Minulla klapikone tekee yli 8 sentin vahvuisiin yhden halkaisun, maksimi on jotain 22 senttinen puu. Alle 8 senttinen tulee pyöreänä. Viimeisen palan pölkystä Bilke jättää pyöreäksi, joten viu sen kanssa tehdä kirveshommia jos huvittaa.
Olen harkinnut Timco – kineettinen halkaisukoneen hankkimista, se olisi kätevästi aina iskussa puita hakiessani ja sillä pöllien pieniminen sujuisi kuin tanssi, eli se olisi peräkärryssä tai liiterissä johdon päässä valmiina aina.
Haenkin huomisen takkapuut heti lämpiämään – ehtii kuura kuivahtamaan pinnasta.
Moottorisahalla aisaaminen sujuu hyvin, kun on pyöreäkulmainen ketju ja työntää rungon takapuolelta työntävällä terällä kaasu pohjassa.

Puuliiterissäkin saha joutuu aika koville.
Kuitenkin, jos sahan tarve on hyvin pientä, voi olla edullista hankkia tuollainen tuntematon värkki.
Jos tarvitsee sahaa vaikkapa yhden puun kaatamiseen ja paloitteluun, ei siihen kannata hankkia tonnin sahaa.
Sama on auton hankinnassakin. Jos ajaa autolla vain alle 10 000 km vuodessa, on järjenköyhyyttä hankkia auto, joka on suunniteltu miljoonan kilometrin ajoihin.

Minulla on kalustoa turhankin paljon, mutta kun kerran on, niin tehdään sillä.
Hakkaan palstalle ajouran auki. Noin kolmimetriset pöllit pätkin uran reunaan. Ajan traktorin tai diesel-mönkijän telikärryn kanssa palstan perälle ja kaadan puut uraan nähden mahdollisimman edullisesti. Pätkin pöllit noin kolmimetrisiksi ja käännän / vyörytän ne uraa kohti.
kun tankillinen on sahattu, karsittu ja katkottu, ajan telikörryn sopivaan kohtaan ja pinoan pöllit kärryyn. kun kuormassa on kokoa sopivasti, tai sahatut pöllit loppuu, ajelen kuorman klapikoneen viereen ja syötän pöllit koneen hihnalle (Bilke S3). poistokuljetin työntää klapit isoon peräkärryyn taikka puuliiteriin, joissa ilmava pohja.
Täysi kärry katetaan ja vedetään sivuun kuivumaan pariksi vuodeksi.
Kun metsäkärry on tyhjätty, tankkaan ja teroitan sahan ja uusi kierros metsään. Yleensä teen pari kuormaa päivässä.
Minä polttelen yleensä 3 – 5 kesää nähneitä klapeja.

Laipat kestää enemmän tai vähemmän, Tilhin laippoja ei joudu kovin usein ostelemaan.
Laipan huollossa kannattaa kierteen poisto tehdä, kun sitä on syntynyt. Sen jälkeen ura puhtaaksi ja jos kärkipyörän laakerille on rasvareikä, siihen voi painaa vaseliiniä, jolloin mahdolliset hiomajätteet tulevat laakerista pois, mutta jo 40 vuotta sitten tuli markkinoille laippoja, joissa ei ollut rasvareikää lainkaan ja silloin minä lopetin kärkipyörän rasvauksen.
Prässi on tarpeen kytkimenlaakerin voitelussa, se kun on paremmissa sahoissa hoidettu niin.