Käyttäjän JacktheRibber kirjoittamat vastaukset
-
Tuolla aiemmin ”antonin poika” revittelee henttosen vääriä todistuksia ikäänkuin ei olisi alaleukaa ollenkaan. Ja peesarit härräävat innosta hinkuen kuin persekärpäset hevosen persereiän ympärillä.
”antonin poika”:
”Kettu ja kumppanit voivat toimia vakauttavana elementtinä, jos niille on vaihtoehtoista ravintoa kannan ylläpitämiseksi niinä aikoina, kun myyräkanta romahtaa, vaikkapa pienpetojen vuoksi. Ongelmana on, että pohjoisen karuissa oloissa tuota vaihtoehtoravintoa ei ole riittävästi. Lauhkeassa vyöhykkeessä on. Ja niitä tuloksia A&J kopioivat, ymmärtämättä, että ne eivät sovellu pohjoisiin oloihin. Boreaalisen ja lauhkean vyöhykkeen eroista Henttonen ja kumppanit ovat kirjoittaneet jo 30 vuotta sitten. Ja näillä palstoilla kylähullut eivät vieläkään ymmärrä alkeitakaan.”Minulla on käytössä aikasarja Värriön luonnonpuistosta (12500 hehtaaria), jossa on tutkittu myyräkannan vaihtelua pitkään. Siinä aikasarjassa on seurattu talvisin näätiä kymmeniätuhansia kilometrejä, kerätty talteen joka talvi vähintään 100 näädänpaskaa ja analysoitu mitä ne ovat syöneet.
Talvesta 1976-1977 aina talveen 1982-1983 paskat ovat sisältäneet myyriä 10-95%.
Seuraavasta talvesta (1983-1984) aina talveen 1991-1992 paskoissa on ollut myyriä 35-80% (tarkistin vielä tuon pienemmän prosentin, se olikin 36). Huolimatta suht tasaisesta, kettujen ja näätien vakauttamasta myyräkannasta, tutkimusalueen laskentalinjoilta ei löytynyt useana talvena yhtään lumikon jälkeä.
Ketun rautapyynti kiellettiin 1984, jolloin pelkästään sen vaikutus vakautti hyvin voimakkaasti myyräkantaa.
Eljas Pohtila kirjoitti maaseudun tulevaisuuden vierasyliössä 12.07.2013:
”Kuuluisa kylmätutkija Olli.V.Lounasmaa esitti kerran hyytävän arvion, että 90 prosenttia maailmassa julkaistusta tutkimuksesta on vähäarvoista ja virheellisenä suorastaan vahingollista, vain 10 prosentilla on jotain arvoa, ja vain 0,1 prosentilla on pysyvää arvoa. Erikseen ovat vielä huijarit, joita niitäkin on.”
Myyräekinokokista ja -ekinokokkoosista on johtava erikoisasiantuntija antanut seuraavan lausunnon (sanatarkasti):
”…tuolla Keski-Euroopassakin, missä se on yleinen, et sitä on kaikkialla, niin ajatellaan nyt vaikka Sveitsiä, jossa on 6 vai 7 miljoonaa ihmistä (yli 8 miljoonaa, korjaus jacktheribber), siellä havaitaan ehkä viidessä (5) korkeintaan kymmenessä (10) ihmisessä vuosittain tartunta. Melkein kaikki voidaan nykylääkkeillä hoitaa, että se ei pääse sitten enää etenemään. Ainoa ongelma on se, että oireet tulevat myöhään, itämisaika voi olla 10-15 vuotta…”
Tuolla itämisalalla ei ole käytännön merkitystä. Tunnen Sveitsin pahimmalta ekinokokkialueelta laboratorionhoitajan, joka on yli 20-vuotta päivittäin etsinyt näytteistä ekinokokkoosia. Tuona aikana on löytynyt peräti yksi (1) tapaus.
Ei sitä kovin helposti saa.Rohkeita väitteitä, täysin asenteellisia.
Ammuttujen ilvesten mahansisältöjä on noiden väitteiden esittämisen jälkeen analysoitu runsaasti.
On paljastunut, että yli 95% ilveksistä ei käytä kettua ravinnokseen (ei myöskään tapa; kettu ei ole niinkään ilveksen tapettavissa).Nykyisin tutkijat kirjoittavatkin: ilves voi napata saaliikseen myös ketun.
Keksi puuntakuinen joku parempi selitys.
Suomalainen Fredrik Saltzman (1881-1972) mainitsi vuonna 1945 eräässä Läkartidningenin artikkelissa munuaisoireisen kuumetaudin, jota oli todettu vuosina 1942-1943 Pohjois-Suomessa suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden keskuudessa.
Tautia esiintyi huomattavan suurena epidemiana Sallan rintamalohkolla. Siitä olivat kirjoittaneet raportteja saksalainen K. Stuhlfauth vuonna 1943 ja suomalainen Herman Hortling vuonna 1944. Taudinkuva viittasi jossakin määrin leptospira-bakteerien aiheuttamaan tulehdukseen, mutta Saksassa tutkitut näytteet antoivat kielteisen tuloksen. Tauti paljastui myyräkuumeeksi vasta paljon myöhemmin suoritettujen vasta-ainemääritysten perusteella.
