Käyttäjän jaaltoila kirjoittamat vastaukset

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • jaaltoila

    Lakikarhu lautakunta

    nukkuu talviunta

    harsittuhun harveikkohon

    sataa unhon lunta

    jaaltoila

    Metsäkeskus tutkii kemeratöiden laatua alueittain, samoin energiapuuhakkuiden laatua, ja ensiharvennusten. Numeroista ei ole hyötyä kenellekään. kun tiedot julkaistaan vain ”metsäneuvostoliiton” aluetta koskevina tai metsäneuvostoliiton maakunnan alueen yhtenä lukuna.

    Tilaston keruu  on vaivatonta, kun kukaan ei voi tarttua asiaan. Jos tulokset julkaistaisiin firmoittain, ja jos hyvää jälkeä systemaattisesti tekevät urakoitsijat mainittaisiin, niinn olisipahan metsänomistajalla hyvä valita kauppakumppani ja tuhertajat eivät pääsisi niin herkästi raiskaamaan onkivapapuskia kuin nyt.

    Kolme suurta vastustaa tällaista varmasti, vaikka hyötyisivät itsekin työnladun kohenemisesta. Opin tuntemaan työssäoloni aikoina metsänomistajia, jotka vaativat kaupan ehtona tutun vakihenkilön koneen puikkoihin, euron parin hinnanerot eivät tätä sotkeneet. Ja tiliä tulee sitten myöhemmissä harvennuksissa ja uudistushakkuissa siihen malliin runsaasta tukkisadosta, ettei pienpuun kilpailutus juolahda mielenkään. Koneen koolla ei ole väliä, hyvä kuski on hyvä kuski, vaikka nyt piiloon jääkiin lukuja numeroidensa hautuumaihin onkivien keppihelmien ja -heikkien askartelun yhteenvetoina. Hyviä onkikelejä heille, kuka herättäisi byrokraatit tuottavaan työhön???

    jaaltoila

    Kaksi todella megaluokan faktaa jatkuvasta kasvatuksesta: Mitä  enemmän teemme jatkuvan kasvatuksen hakkuita, sitä enemmän meillä on jatkossa kohteita, joilla hakkuu- ja kuljetustyö edellyttää maan olevan tanakasti roudassa.

    Ja sitä enemmän kuluu henkilötyötunteja hakattua kuutiometriä kohti, eli tälläkö huojennetaan pulaa osaavista koneiden kuljettajista?

    Ja tämänköhän takia ”mettärupinkin” kenttäherroja seisoo lehden valokuvassa Lapin kolmion alueella ja kehua retostelee jatkuvaa kasvatusta?

    Puuntuottaminen vaatii ammattitaitoa, ja sitä on ollut puiden jalostajilla, taisi olla MaasTullissa asiasta juttua tänään.

    Sille että joillakin tieteenharjoittajilla ja kaunakyynikolla on ammattillinen moraali valunut alas puntista tennariin emme mahda mitään.

     

    jaaltoila

    Valkohäntäpeurat ja metsäkauriit valtaavat pääkaupunkiseudun metsiä, pihoja ja puistoja vauhdilla!! Ja otaksun että 2–5 vuoden sisällä meteli kovenee rajusti, kun elikot syövät kukkapenkin Espoon kultahammarannikolla, kaluavat ja tallovat  kaupunkien vihrpeukaloille vuokraamien viljelijäpalstojen satoa ja ruokailevat myös siirtolapuutarhojen istutuksilla ja kylvöksillä.

    Tässä kuussa näin ensi kertaa kahden kauriin jäljet pijallani Hki.n pohjoisoissa Puistolassa. Läheisellä lintuharrastajien ylläpitämällä ruokintapaikalla näin pähkinänakkelin ensi kertaa elämässäni, isompi ihme olivat kaksi vh-peurtaa, jotka olivat ruokinnalla ja toljottivat minua japientä Helmi -koiraani 25 metrin päästä ja käveltyämme kohta lähtivät lontustelemaan sivummalle.

    Hkin keskuspuiston laajoilla pellilla näin juuri eennen ensiliumia 9 vh-peuraa ja 7 kaurista syömässä. 100 metrin päässä elikoista käveli ja pyöräili ulkoilijoita, mutta elikitten ruokarauhaan heillä ei ollut vaikutusta.

    Kanta sakenee kovaa kyytiä eikä viheralan ammattilaisten ja pihapuuhajien kasveilla ole kohta mitään rauhaa, rusakoita ja villikaneja on nyt liikkeellä paljon, loppusuvesta paljon enemmän.

    Eli kohta alkaa yl.osastoissa kova marina. Sitä saattaa tehostaa mahdollinen punkkien levittämä tautiepidemia. Ampuahan elikoita ei saa meillä, esim. Berliinissä ammutaan paljon villisikoja.

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)