Käyttäjän Ismo Talka kirjoittamat vastaukset
-
Kuka haluaa tarkempia tietoja ”yksityistien yksiköinnistä, yksiköinnin perusteista sekä käyttömaksuista”, niin netissä on erinomainen kalvosarja. Tämän kalvosarjan luettua aukeaa moni asia. Pääset sivuille googlettamalla lainausmerkkien sisällön.
Tuossa kalvosarjassa on tieyksiköinnistä hyviä esimerkkejä. Niistä voi laskea helposti kuinka monta hehtaaria metsää tarvitaan, jotta pääsee samoihin yksikkölukuihin lomakiinteistön kanssa. Lomakiinteistöjä on tietysti erilaisia. Talvikäytössä olevan lomakiinteistön painoluku on tietysti suurempi kuin esimerkissä olevan kesäkäytössä olevan lomakiinteistön.
Tämän kalvosarjan esimerkkien mukaan ”MaalaisSepon” mainitsema 50 hehtaaria metsää = lomakiinteistö on hyvinkin lähellä totuutta. Metsähehtaarin painoluku on pieni, koska painoluku on jyvitetty pitkänaikaväin tarpeet huomioiden.
Kalvosarjassa on myös hyvät esimerkit käyttömaksuista esimerkiksi yksityistietä käyttävän yrityksen osalta.
Tottakai tiekunnissa yksikkömäärät ratkaisevat. Siitä ei ole esimerkkitapauksessani kyse. Täällä Saimaan vetten äärellä on tiekuntia, joissa muutaman metsätilallisen vähäinen hehtaarimäärä ei riitä ”vallan käyttöön”. Esimerkiksi ottamassani Suursaaressa, jonne johtaa ns pengertie, metsämaata on vain kolmella tilallisella vähäisiä määriä. Suomi on suuri maa, joten tiekuntia on monenmoisia.
Osoittamani esimerkkitapaus on juuri sellainen erikoinen tapaus. Saari on pieni ja täynnä kesämökkejä. Kaiken lisäksi tienkunnan tielle on annettu käyttöoikeus maanmittarin toimesta muissa saarissa, joihin ei ole tietä, asuville kymmenille mökkiläisille. Heillä on tienkäyttöön liittyvä oikeus parkkipaikkoineen ja venevalkamoineen.
Suomen lainsäädäntö on sellainen, että saarissa, joihin ei ole tietä, on osoitettava mantereesta auto- ja venevalkamapaikka. Eräällä toisella tilallani Taipalsaaren Merenlahdella on maanmittarin osoittama parkki- ja venevalkama noin kolmellekymmenelle autolle ja veneelle. Tällä tilallani venepaikkojen aluetta puitaessa minun piti jopa ”kouluttaa” maanmittaria. Kun hän ei minua uskonut, niin valitin asiasta maaoikeuteen.
Maaoikeus muutti maanmittarin merkitsemää venevalkama-alueen rantaviivaa siten, että venevalkama-alueesta poistettiin 23 metriä rantaviivaa. Maanmittari oli nimittäin tehnyt kantatilan oikeutta loukkaavan päätöksen estäen tärkeältä kohtaa rantaa kantatilalta pääsyn järvelle.
Että tällaisia tapauksia on täällä sinisten vetten äärellä kaskikoivikoissa.
Liikemies
Ismo Talka
”Timpan” kysymykseen vastaus: ”Vuoden 2014 jälkeen tiekunta ei ole kokoontunut, joten mitään asiaa ei ole hoidettu! Puheenjohtaja nuolee kunnan ja hallinto-oikeuden päätöksistä saamiaan ”haavoja” Helsingissä.”
Kuten totesin, niin harva Putasniemen tiekunnan osakkaista edes tietää, että Taipalsaaren kunnan tekninen lautakunta on todennut pysyvän 9 tonnin painorajoitusmerkin laittomaksi. Vielä harvempi tietää, että tiekunnan puheenjohtaja on liikennemerkin poistamispäätöksestä valittanut Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, joka on todennut myös merkin laittomaksi. Olen tähän tiehen liittyen osakas metsätilallisena ilman rantarakentamisoikeutta. Täten minulla ei ole ollut asian suhteen mitään kiirettä. Tietähän voi käyttää myös raskaisiin kuljetuksiin, koska merkki on todettu laitottomaksi.
Olen odottanut, että milloin tiekunta kokoontuu. Mökkiläisillä on ylivertainen äänivalta. Me olemme ostaneet metsätilan vuonna 1997, jolloin tie oli ollut Suursaareen jo kymmeniä vuosia.
Jos tiekunnan puheenjohtaja ei kutsu tänä vuonna tiekunnan kokousta koolle, niin sitten vien poliisille Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen, jonka perusteella he voivat poistaa laittoman 9 tonnin painorajoitusmerkin. Kunta ei ole halukas merkkiin koskemaan. Minäkään en merkkiin puutu, koska minua on kokouksessa julkisesti uhattu lyödä turpaan.
Hakkuita voi Suursaaressa toteuttaa, koska pysyvällä 9 tonnin painorajoitusmerkillä ei ole lainvoimaa.
Viime talvena minulla oli kaksikin eri tapausta, joissa puunostajana sain ilmoituksen tien rikkoontumisesta hakkuittemme yhteydessä. Molemmissa tapauksissa tuli vaatimus tien korjaamiseen. Kun nämä molemmat ostamani pystykaupat olivat mhy:n valtakirjakauppoja, niin asian valvonta kuului valtakirjan haltijalle. Molemmissa tapauksissa valtakirjan haltija ilmoitti valittajille, että teitä ei ole rikottu hakkuiden yhteydessä. Mhy:n edustaja hoiti molemmat asiat tyylikkäästi, joten minun ei tarvinnut asioihin puuttua lainkaan.
Puunostajana olen jättänyt tarjouksia tekemättä usein, koska kyse on ns mökkiteistä ilman kunnollista rekan kääntöpaikkaa. Koska ostan mm pylväitä, niin nupilla ei pylväitä noudeta. Moni puunmyyjä on joutunut myymään puunsa halvemmalla kehnon tiestön takia.
Kunnon metsäautotien varressa olevista leimikoista voin maksaa paljon parempaa hintaa kuin ”kuppaisten” mökkiteiden varsilla olevista leimikoista. Tosiasia on, että autot suurenevat ja tiestömme heikkenee! Me ajatamme pylväitä 76 tonnin runkorekalla ja joskus puolikkaalla.
Liikemies
Ismo Talka
Tienkäyttäjillä on erilaisia intressejä, joiden yhteensovittaminen saattaa aiheuttaa ongelmia uuden tien tai jopa vanhan tien käytöstä, vaikka tiekunta olisi perustettu jo kymmeniä vuosia sitten. Siksi kannattaa tarkoin miettiä, että meneekö jo perustettuun tiekuntaan, jossa saattaa joutua törmäyskurssille tahtomattaan.
Minäpä kerron Taipalsaarelta esimerkin. Putasniemen tiekunnan päätöksellä vuonna 2014 pystytetty 9 tonnin painorajoitusmerkki seisoo tukevasti edelleen paikoillaan, vaikka Taipalsaaren kunnan tekninen lautakunta on kaksi kertaa todennut, että painorajoitusmerkki tulee poistaa, koska se tekee tienkäyttäjistä eriarvoisia.
Tiekunnan puheenjohtaja valitti Taipalsaaren teknisen lautakunnan päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, joka huhtikuussa 2016 tekemällään yksimielisellä päätöksellä totesi 9 tonnin pysyvän painorajoitusmerkin olevan laiton. Perusteluna oli: ” Tien pitää olla sellaisessa kunnossa, että se mahdollistaa myös metsätalouden harjoittamisen.
Tiekunnan puheenjohtaja on kesämökin omistaja. Hän oli vetänyt porot sieraimiin jo yli 10 vuotta sitten, kun myimme Suursaaressa olevalta metsätilalta hienon 4 hehtaarin koivikkokuvion Koskitukki Oy:lle pystykaupalla. Motokuski sanoi, että hän ei ole ollut pitkään aikaan näin hyvässä leimikossa, josta laatutyveä lähti 25 % koivutukin saannosta.
Hakkuu tehtiin 10 – 20 asteen pakkaskelissä. Hakkuu, lähiajo ja kaukokuljetus onnistuivat erinomaisesti. Seuraavana kesänä tiekunnan puheenjohtaja oli ottanut yhteyttä Koskitukin toimitusjohtajaan ja hallituksen puheenjohtajaan vaatien korvauksia tien rikkomisesta. Hän oli väittänyt, että tie oli painunut hakkuussa 20 cm. Kävimme Koskitukin edustajan kanssa paikalla ja totesimme, että hakkuista ei ollut aiheuttanut tielle mitään vaurioita. Asia ei edennyt tuolloin mihinkään, kun ei ollut aihetta.
Olimme omistaneet tilan 17 vuotta, kun menin ensimmäisen kerran vuonna 2014 tiekunnan kokoukseen. Olin huomannut tien varteen ilmestyneen pysyvän 9 tonnin painorajoitusmerkin. Kokouksesta oli peräti värikäs, kun otin painorajoitusmerkkiasian esille.
Eräs henkilö tuli puolen metrin päähän lapsi sylissään ja totesi, jos tätä lasta ei olisi mukana saisit turpaan. Tuon sanottuaan hän poistui kokouksesta jääden minulle täysin tuntemattomaksi mökkiläiseksi.
Minulle selvisi pian, että tiekunnan puheenjohtaja oli itse ollut vuonna 1997 ostamassa samaa metsätilaa, joka rajoittui hänen mökkitonttiinsa. Hän oli siis kateellinen, kun ostimme metsätilan ja hakkuutimme komean koivikon. Hän lateli kokouksessa mm, että minä teen puilla bisnestä. Totesin, että metsätalouden harjoittamisessa on kyse siitä, että metsän tuotosta omistaja pyrkii tekemään positiivista tulosta ja sitä voi sanoa bisneksen tekemiseksi.
Kun huomasin, että mistä oli kyse, niin tarjosimme siskoni kanssa tilaa hänen ostettavaksi. Hän tekikin tarjouksen, jonka hylkäsimme.
Vaikka Taipalsaaren tekninen lautakunta on kaksi kertaa ja Itä-Suomen hallinto-oikeus kerran, huhtikuussa 2016, todennut 9 tonnin pysyvän painorajoitusmerkin laittomaksi, niin ainakin ennen juhannusta merkki oli edelleen tukevasti paikoillaan.
En ole viitsinyt merkkiin koskea ja poistaa merkkiä, joka juridisesti on heinäseipääseen verrattava. Merkki on kuitenkin aiheuttanut ongelmia puunmyyntiin ja korjuuseen liittyen jo useana talvena. Eräs metsänomistaja ajatti harvennushakkuunsa kuidut toissa talvena tien varressa olleelle autojen parkkialueelle, kun ei saanut tiekunnan puheenjohtajalta lupaa käyttää tietä tilalleen saakka.
Olen odotellut seuraavaa tiekokousta, jota ei ole vuoden 2014 jälkeen pidetty. Pääosa tiekunnan käyttäjistä ei ole edes tietoinen, että 9 tonnin pysyvä painorajoitusmerkki on laiton. Syy tähän on, että kunnan ja hallinto-oikeuden päätöksistä ei ole tiekunnan osakkaille kerrottu. Tietoa ei siis ole, jos ei ole sattunut paikallisista lehdistä lukemaan tai nähnyt päätöksiä netissä.
Ajattelin joskus kirjoittaa tapahtumista sketsin, kun 9 tonnin painorajoitusmerkki on ensin poistettu mahdollisesti poliisin toimenpitein, jos tiekunta ei sitä itse poista.
Odottelen mielenkiinnolla, että milloin seuraava tiekokous on.
Liikemies
Ismo Talka
Tuosta ”Rane2” toteamasta samasta kauppapaikasta tulikin mieleeni eräs tapaus 1950-luvulta. Savitaipaleen seurakunnalla ja kunnalla oli tapana vielä tuolloin myydä leimikkonsa itse pitämissään huutokaupoissa, jotka olivat värikkäitä tilaisuuksia. Siellä huudettiin rehvakkaasti.
Isäni kertoi juttuja Luumäeltä kotoisin olleesta Väinö Juntosta, joka oli pylväänostaja, mutta osti myös kokonaisia leimikoita. Väinöllä oli tapana istua talvella pidetyissä huutokaupoissa paksu turkki päällään eturivissä. Kun hän huusi, niin hän aina nousi seisomaan, jotta kaikki näkivät, että Juntto oli huutanut. Välillä Väinö oli niin tohkeissaan, että huusi jopa oman huutonsa päälle.
Ostettiin puuta millä mitoilla ja tavoilla hyvänsä, niin tärkeintä on katkontatulos. Itse ostan sillä tavalla kuin myyjä haluaa. Havutukin latvaläpimitta näyttää vääjäämättä kohoavan 20 senttiin. Me pylväänostajat olemme tietysti tästä mielissämme, kun me voimme ostaa pikku pylväitä jopa joko 13 tai 14 senttiin. Näillä puilla metsänomistaja tekee tiliä, kun pieni pylväs ei täytä edes tukin mittavaatimuksia.
Miten voin Kuutiossa kertoa puunmyyjälle, että on tällaisia ja tällaisia eri mahdollisuuksista tehdä kauppaa? Se lienee jopa mahdotonta. Tuvan pöydän ääressä kahvin lomassa voidaan sopia vaikka minkälaisista erityistavoista ja ennakkomaksuista jne.
On totta, että osa myyjäkunnasta on vieraantunut tiloistaan. Eräänä vuonna laskin huvikseni myyjien sukupuolijakauman. Tulos yllätti. Olin tehnyt vuoden aikana kauppaa siten, että myyjistä 60 % oli naisia. Pääsääntöisesti he tekivät kauppaa arvatenkin mhy:n kautta antamalla mhy:lle valtakirjan.
Metsänomistajana minulla on liikemieheksi hyvin erikoinen tapa: ”Ensin tulee myyjän etu ja vasta sen jälkeen ostajan etu.” Tämä periaate meidän liiketoimissa on kulkenut liikemieheltä toiselle 1910-luvulta saakka!
Liikemies
Ismo Talka
Kuutiosta on lausuttu tällä keskustelupalstalla peräti mielenkiintoisia ajatuksia laidasta laitaan. Kas, kun kukaan puunostaja ei ole kommentoinut keskusteluja!
Olen itse sekä puunostaja ( http://www.ptl-talka.fi ) että puunmyyjä, joten tunnen asiaa hieman syvemmältä.
Toki sähköinen puunmyyntipaikka on nykyaikaa, mutta?
Miksi kaikki varteenotettavat puunostajat eivätkä kaikki mhy:t ole mukana Kuutiossa? Erittäin hyvä kysymys, johon löytyy vastauksia!
Kuutiota edelsi Puumarkkinat-niminen sähköinen puunmyyntipaikka, jonka toiminta oli kustannuksiltaan ihan ok. Sinne ei kuitenkaan päässyt yksittäinen puunmyyjä, vaikka sen sanottiin olevan jatkossa avoin myös yksityiselle puunmyyjälle. Yrityksemme oli mukana Puumarkkinoilla, kuten moni muukin erikoispuunostaja. Kuution omistajista ette juuri erikoispuunostajia löydä muita kuin suurimmat. Tosin ette löydä näitä pienehköjä erikoispuunostajia myöskään Kuution kautta puuta ostavina. Tähän on olemassa painavat syyt!
Kuutio perustettiin siten, että meitä kovaa kantohintaa ylläpitäviä pienehköjä erikoispuunostajia ei edes pyydetty mukaan Kuution omistajiksi. Puunostajista on Kuution omistajina 23 yritystä. Puunmyyjätahoa edustaa MTK, mutta kaikki MTK:n jäsenjärjestöt mhy:t eivät ole mukana Kuutiossa.
Mitä järkeä meidän olisi kuulua Kuutioon ja maksaa kallista hintaa palveluista, koska saamme tarjouksia joko metsänhoitoyhdistyksiltä tai puunmyyjiltä suoraan sähköpostitse. Tänään keskellä kesää sain kolme tarjousta Etelä-Karjalan mhy:ltä sähköpostitse. Ei me tarvita tähän touhuun mitään Kuutiota, joka on hinnoitellut palvelunsa aivan liian korkealle. Siksi edes kaikki Suomen Sahojen jäsenistä eivät ole liittyneet Kuutioon.
Toki Kuutiossa voi tehdä kauppaa, mutta jos puunmyyjä kysyy tarjouksen meiltä erikoispuunostajilta ja paikallisilta sahoilta suoraan tai mhy:n kautta, niin huippuleimikoista maksamme sellaista kilpailukykyisestä hintaa, jota ette välttämättä Kuution kautta ostavilta saa.
Ostimme tänä keväänä Kuution jo tullessa markkinoille ne huippuleimikot, jotka halusimme ostaa, suoraan tuottajilta tai mhy:n välittäminä valtakirjakauppoina. Me emme tarvinneet näihin ostoihimme Kuutiota, mutta rahaa paloi. Puunmyyjät olivat tyytyväisiä, koska he tiesivät, että ostotarjouksissa hävinneet olivat Kuution omistajia tai sen kautta puuta ostavia.
Olen ollut yhteydessä Kuutiosta ministeri Jari Leppään, MTK:n napamiehiin ja Kuution toimitusjohtaja Aku Mäkelään, joka soitti minulle eräänä iltana. Hän kuunteli minua todella pitkään, koska ilmeisesti hän ei ollut kovin tietoinen siitä, että miten erikoispuunostajat Kuutioon suhtautuvat.
On totta, että Kuutio oli raakile markkinoille tullessa ja on kai sitä vieläkin. Toinen asia on, että me pienyritykset emme voi olla Kuution omistajia, koska kilpailuvirasto ei kuulemma olisi hyväksynyt meitä. Puunostajatahon omistajakunta on siksi rajattu 23 yritykseen, jotta omistajamäärä ei kasvanut liian isoksi. Omistajat maksavat Kuution palveluista eri hintaa kuin ne, jotka eivät ole omistajia. Minulle on moni pienyrittäjä sanonut, että he eivät rupea Kuution omistajayritysten maksumiehiksi.
Eräs mhy laski, että jos he kuuluisivat Kuutioon, niin siellä oleminen vuotuisine maksuineen olisi yhden toimihenkilön vuoden palkka. En tiedä, mutta kovalta tuntuu? Eräs keskisuuri saha oli laskenut heidän vuotuiset kustannukset, jos he liittyisivät Kuutioon. Luku oli viisinumeroinen!
Paljon on vielä kehitettävää sähköisessä puukaupassa! Teen historiikkia isoisäni liiketoimista yli 100 vuoden takaa. Puuta myytiin ja ostettiin jo silloin joustavasti erilaisin ostotavoin, vaikka kouluja ei oltu käyty puolin eikä toisin. Liiketoiminta perustui luottamukseen, jonka pitäisi nykyisinkin olla kaiken a ja o. Jotta luottamus hankitaan ja säilytetään, niin minä takaan hakkuusopimuksessa myyjälle pylväsmäärät joko kuutioina tai prosentteina mäntytukkisaannosta. Jos pylvästä ei tule luvattua määrää, niin maksan puuttuvan määrän pylvään ja mäntytukin kuutiohinnan erotuksella, joka on aika muikea, kuten meille puuta myyvät tietävät.
Kun en luota puunostajana ja puunmyyjänä Kuutioon, niin emme ole mukana Kuutiossa!
Vuonna 1959 sain palkkaa pylvään koodien maalaajana Jalokoivu Oy:ltä eli kolme vuotta ennen kuin isäni perusti nykyisen yrityksemme. Nykyisin ostan puuta taloista, joissa meille puuta myyvä omistaja on kolmatta sukupolvea. Viime talvena ostin tosin puutavaraa henkilöltä, jonka isoisän isä oli myynyt puutavaraa isoisälleni talvella 1922. Kesällä 1923 puutavara uitettiin Partakoskelle, josta puut kuljetettiin hinaajan Veto vetämillä lotjilla Saimaan kanavan suulle. Sieltä kanavan hinausyhtiön hinaajahöyry vei lotjat Viipurin Uuraaseen.
Liikemies
Ismo Talka