Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
Kyllähän niitä ohjelmia voi tehdä, jotka laskelmia tekee. Niin minnehän asti ne jk-metsän hoitokulut diskontataan? Tuhannen vuoden päähän? Entä jos se nyt jatkuvaan kasvatukseen siirrettävä metsä onkin aikanaan perustettu istuttamalla – tulee niille taimille hintaa, kun korkoa korolle maailman loppuun asti lasketaan 🙂 Mikä on se mielivaltainen ajankohta, josta jk-metsän kiertoajan katsotaan alkavan ja mikä on se yhtä mielivaltainen ajankohta, johon se päättyy? Ainoa realistinen ja totuutta lähentelevä tapa verrata näiden kahden metsänkäsittelytavan välisiä taloudellisia eroja on tehdä laskelmat kohtuukokoisen metsälön tasolla riittävän pitkällä jaksolla, että tuloja ja menoja on syntynyt.
Niin siitähän viittaamani professorin kannan otossa oli kyse, että kaikenlaisia teoreettisia talouslaskelmia voi tehdä, mutta metsätalous ei ala eikä lopu uudistushakkuuseen. Silloin KÄYTÄNNÖSSÄ juurikin se, että onko rahalla todellisuudessa hinta, pitäisi olla laskennan perustana. Kun ne uudistamisen kulut ovat seurausta avohakkuuta seuraavasta uudistamisvelvoitteesta, ne ovat avohakkuun kustannus. JK:ssahan ei periaatteessa edes ole ”uudistamisvaihetta”, joten miten teet vertailukelpoisen kiertoajan laskelman. Pelkkää huuhaata tällaiset kiertoajan laskelmat, kun metsä oli ennen ja on jälkeen hakkuun toimiva koneisto.
Tulee mieleen se entinen juttu, mitä on 2+2? Matemaatikolle täsmälleen 4, tilastotieteilijälle noin 4, yhteiskuntatieteilijälle vähintään 4, mutta kirjanpitäjä kysyy ”Paljonko haluat sen olevan?”
Tietenkin sitten uuden puusukupolven hoitokulut on kustannuksia, jotka pitää kattaa tulevilla tuloilla.
Mutta kuka hullu heinää? Minun puut on ainakin toistaiseksi heinälle pärjänneet.
Onhan se vaihtoehto avohakkuulle sekin, että hukutetaan metsä kosteikkoon 🙂 Ihan hyvää keskustelua, mutta miten liittyy asiaan? Vaikka mieluummin tätä lukee kuin sitä alkanutta juupas eipäs keskustelua ja hatusta tempaistuja laskelmia. Esim. uudistamisen kulut syö todellisuudessa tehdyn avohakkuun tuottoa, eikä rasita tulevia tuloja. Professori jo 80-luvulla totesi, että metsätalous pellonmetsitystä ja avosuon ojitusta lukuun ottamatta ei ala avomaalta, joten metsittämisen kulut eivät ole tulevan puukierron kuluja varsinkin, kun ne aiheutuvat metsälaista, joka edellyttää metsän uudistamisen hakkuun jälkeen. Eli uudistamiskustannukset tulee kohdentaa avohakkuun kuluksi kuten muutkin korjuukustannukset. Metsänomistajalla on yleensä avohakkuun jälkeen mukavasti massia maksaa uudistamiskulut, eikä sitä varten lainaa oteta…
Tuo Lotta Laaksosen laskelma kertoo siitä loputtomasta optimismista, jota eräät (ei kaikki) jatkuvan kasvatuksen kannattajat noudattavat. Jos metsän alla olisi valmiiksi 10 000 hyvää kasvukuntoista nuorta puuta ja ne kaikki kasvaisivat yhtä nopeasti kuin hoidettu metsä, niin onhan 10 000 tukkirunkoa hehtaarilla parempi ja enemmän hiilensidontaa kuin vajaat tuhat räkämäntyä ja tuleehan se nopeammin kuin pienestä sintistä kasvatettuna! Päiväunethan ovat kauniita. Eräs tuttu sanoi sattuvasti ”Jatkuvan kasvatuksen mahdollisuudet pitää hyödyntää, kun ne on, mutta jatkuvan kasvatuksen metsää ei voi tehdä.” Onnistuneina esimerkkeinä näytetäänkin usein noita kohteita, joissa ne mahdollisuudet jo olivat. Ja kyllä näin jatkuvaa kasvatustakin kannattaa hyödyntää – ei aukko ole mikään itseisarvo kenellekään, luulisin.
Tämä se on hauska keskustelu. Muistuttaa aivan kitkarengas/nastarengas -keskustelua, jossa kitkojen ystävät säännöllisin väliajoin hyökkää nastarenkaiden käyttäjien kimppuun sen sijaan, että tyytyväisenä ajelisivat kitkoilla, kun lupa on. Jatkuvan kasvatuksen puoltajat yrittävät mollata avohakkaajat perusteettomin väittein alkaen siitä, että viranomaiset suosivat avohakkuuta. Laki antaa jota kuinkin vapaat kädet hakata niin kuin haluaa, kunhan jotain uutta kasvua saadaan aikaiseksi. En ole kuullut, että viranomaiset olisivat tämän esteenä.
Toinen mielenkiintoinen piirre on se, että ”jatkuvat kasvattajat” haluaisivat korjata aikanaan tehdyn virheen toisella yhtä pahalla virheellä. Eli kun harsinta (jatkuva kasvatus) kiellettiin, taustalla oli todelliset havainnot harsintatalouden haitoista. Jos nyt olisikin niin, että pääasiassa avohakkuisiin perustuva uudistaminen aiheuttaa monimuotoisuudelle ongelmia, ei monimuotoisuus siitä parane, että mahdolliseksi tulisi vain harsintaan perustuva uudistaminen. Mitä tapahtuisi niille eliöille, jotka ovat kiistatta hyötyneet hakkuuaukeista? Mitkä olisivat metsänkäsittelypinta-alat, jos puun tarve säilyy ennallaan?
Eikä ole edes tarpeen keskustella siitä, että mitkä ovat metsänomistajan omat intressit ja rahantarpeet.