Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
Niinpä tietenkin, pitää laskea koko veroseuraamuspaketti mukaan. Taas taitaa vaikuttaa se, onko kyseessä kuolinpesä vai yhtymä? Jostain opinnäytetyöstä luin, että perillisten osalta hankintaolettama on sama kuin perukirjan verotusarvo. Perintönä saadulle omaisuudelle hankintameno
määritetään epäjatkuvuusperiaatteella. Tällöin omaisuudelle muodostuu saantohetkellä uusi, edellisen omistajan hankintamenosta riippumaton hankintameno kaksoisverotuksen välttämiseksi. Jos vaihdon onnistuu tekemään verotusarvoilla, niin silloinhan luovutusvoittoa ei tule?Mutta ei ole helppoa näitä ratkoa, kun montaa eri verolakia ristiin pitää tulkita – ei taida onnistua paremmillakaan asiantuntijoilla aina.
AJ:n tapauksessa on menetelty Varainsiirtoverotus-teoksen (P. Puronen 2000) oppien mukaisesti. Siinä todetaan ”ettei puhtaasta yhteisomistuksen purkamisesta ole kysymys silloin, kun esimerkiksi kahden tilan yhteisomistajat purkavat yhteisomistussuhteen vaihtamalla kiinteistön murto-osia keskenään. Kiinteistön yhteisomistussuhteen purkamisesta on kysymys vain silloin, kun kiinteistön määräosainen yhteisomistussuhde muutetaan alueelliseksi.” Eli tilojen yhdistäminen ennen jakoa oli se ratkaiseva tekijä, ettei varainsiirtoverovelvollisuutta syntynyt. Toisaalta olisiko ollut kannattavampaa maksaa 4% varainsiirtovero osien vaihtamisesta metsävähennysoikeutta vastaan?
Timppa on oikeassa, pahoittelen huolimatonta esimerkkitapauksen lukua. Verottajan ohjeista löytyy kohta, joka näyttää antavan selityksen omalle kohdalle sattuneeseen (onnekkaaseen) verokohteluun.
”7.2 Perinnönjako
Perintösaannot ovat pääsääntöisesti vastikkeettomina saantoina varainsiirtoverosta vapaita.
Jos perinnönjaossa varainsiirtoverolain alaista omaisuutta (=kiinteistöjä tai arvopapereita) saanut perillinen on maksanut muille perillisille vastiketta pesän ulkopuolisilla varoilla, on saannosta maksettava varainsiirtovero ulkopuolisten varojen osalta. Jos pesään kuuluva kiinteistö tai arvopaperi jaetaan sen jälkeen, kun pesän rahavarat on jo aikaisemmalla osittaisella perinnönjaolla jaettu, ovat nämä rahavarat luonteeltaan ulkopuolisia varoja myöhemmin toimitetussa perinnönjaossa. Myös silloin on kyse ulkopuolisten varojen käytöstä, kun perinnönjaossa sovitaan, että suoritus maksetaan jaon kohteena olevan kiinteistön tai arvopaperin vastaisesta myyntitulosta. Ulkopuolisten varojen käyttöä ei ole pesän velan vastattavaksi ottaminen (katso kuitenkin yhtiölainan käsittelyä koskeva kohta 2.3.3).”
Eli nähtävästi meidän tapauksessa verottaja on tulkinnut yhtymän samanlaiseksi tilanteeksi kuin olisi tehty osittainen perinnönjako. Onko sitten niin, että yhtymän käsittely tältä osin aina ja selvästi poikkeaa kuolinpesästä? Tuolloin kun oma tapaukseni oli vireillä juurikin yritin verottajaa saada täsmentämään, mikä muuttaa oikeuskirjallisuudessakin todettua linjaa, jossa yhteisomistuksen purkaminen jakamalla omaisuus samanarvoisiin osiin ei aiheuta veroseuraamuksia. Mielenkiintoista keskustelua ja käytäntö taitaa olla vielä mielenkiintoisempaa, vaikka onkin luultavasti yhtenäistynyt entisestä.
En tiedä, miten menee nyt, kun kokemus on parinkymmenen vuoden takaa. Tuolloin kävin kyllä asiasta verohallinnon ja paikallisen verojohtajan kanssa, joka oli varainsiirtoveropäätöksen tehnyt, pitkän keskustelun. Ihan varma en voi olla kuolinpesän käsittelystä, mutta verottajan syventävistä ohjeista löytyy kuolinpesään liittyen aivan samanlainen esimerkkitapaus 11, vaikkei siinä omaisuuseränä olekaan metsäkiinteistöä.
Esimerkki 11
”Kuolinpesässä on kolme osakasta A, B ja C, joilla kaikilla on kolmasosan oikeus kuolinpesän varoihin. C myy kuolinpesäosuutensa D:lle 150 000 euron luovutushinnalla. A, B ja D tekevät perinnönjaon, jossa D:n osuuteen tulee kesämökki, osakehuoneisto ja auto. Muut kuolinpesän varat tulevat A:lle ja B:lle. Kesämökin arvo jakohetkellä on 120 000 euroa, osakehuoneiston 60 000 euroa ja auton 20 000 euroa. D saa omaisuutta yhteensä 200 000 euron edestä, josta kesämökin osuus on 60 %, osakehuoneiston 30 % ja auton 10 %. Kuolinpesäosuuden luovutushinta jaetaan saaduille omaisuuserille näissä suhteissa.
D:n tulee suorittaa varainsiirtoveroa 4 % kesämökkiin kohdistuvasta ostohinnasta, eli 90 000 eurosta (150 000 x 60 %). Suoritettava vero on 3.600 euroa.
D:n tulee suorittaa varainsiirtoveroa 2 % osakehuoneistoon kohdistuvasta ostohinnasta, eli 45 000 eurosta (150 000 x 30 %). Suoritettava vero on 900 euroa.
Auto on irtainta omaisuutta, johon kohdistuvasta osuudesta ei tarvitse suorittaa varainsiirtoveroa.”
Ja aina kun on kyse kaupasta (varainsiirtovero maksettu) syntyy kauppasummaa vastaava metsävähennysoikeus. Luottaisin näissä asioissa verottajan varsin hyviin ohjeisiin, vaikka verotuspäätökset ovat välillä mitä sattuu. On ainakin, mihin vedota omissa tulkinnoissaan, jos verottajan kanssa joutuu keskustelemaan.
Kuolinpesän ja kuolinpesästä muodostetun yhtymän jaossa lienee sama periaate: kaikkien pitää saada osuutensa mukainen osuus jokaisesta erillisestä omaisuuserästä. Rahat, metsä, metsäliiton osuudet, rakennukset ja mahdollinen rantapaikka (kesämökki) ovat erillisiä omaisuuseriä. Jos jako tehdään niin, että esim. 5 osakasta saavat jokainen yhden omaisuuserän kokonaan (oletetaan, että saman arvoiset), verottajan mukaan ainakin yhtymässä kiinteän omaisuuden saaja on ostanut muiden osuuden kiinteistöön ja joutuu maksamaan varainsiirtoveron. Tämä tarkoittaa myös sitten sitä, että saa ”kauppasumman” mukaisen metsävähennysoikeuden. Ulkopuolisia varoja ei tarvitse käyttää. Tästä on omalta kohdalta kokemusta. Eli ainakin yhtymässä ositusta ei tarvitse tehdä. Se on oletus. Kaupaksi katsotaan kaikki, missä arvoa siirtyy omaisuuserien välillä.
Itselle tulikin juuri yllätyksenä varainsiirtovero, vaikka yhtymän omaisuus jaettiin saman arvoisiin kokonaisuuksiin. Koska se oli eri omaisuuseriä, ei kyseessä ollut ositus, vaan osakkaiden välinen kauppa. No sehän kääntyi lottovoitoksi, koska metsävähennyksen arvo ylittää selvästi varainsiirtoveron (4%) ja vieläpä kaupanpäälle oli verottajan oma todistus (varainsiirtoveropäätös) siitä, että on tehty kiinteistökauppa.
Kun on metsästyksestä ja riistasta kyse, ei tuo päätöksenteko kovin johdonmukaista ole. Kun Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Karjalassa villisikakanta alkoi huolestuttavasti lisääntyä ja sikaruton vaara kasvaa, miten haasteeseen vastasi ministeriö ja riistaherrat? Villisian metsästys rajattiin innokkaimmille metsästäjille, jotka metsästävät hirveä ja karhua, eli ovat ampuneet kokeen. Asia perusteltiin metsästyksen turvallisuudella, mutta kuitenkin täyteisillä saa ampua ilman ampumakoetta. Ja oliko näyttöä aikaisemmasta, että linnustajat eivät osaisi ampua sikaa väijytyksistä vaikka lintuun osuvat? Lopputuloksena kriisin kynnyksellä aktiivisten villisian metsästäjien joukkoa supistettiin. Ok, toki sitä voisi kokeen käydä ampumassa, mutta ei sitä kaikkea viitsi satunnaisen metsästyksen takia.
Oikein toimittu, kun Kaipola on lähellä Jyväskylää, mistä simulaatioviisaus lähtee. Mutta sitähän tämä digitalisaatio on – eletään pelkästään simuloimalla, niin ei tartte oikeaa työtä tehdä ja virheet voi korjata simuloimalla uudestaan. Aikanaan opiskellessa simuloitiin ja tuloksena oli järvien metsitys – kas kun niillä ei ennestään ollut puustoa.
Jaa, sitähän ei tässä vaiheessa tiedä, mitä seuraava sukupolvi metsälleni tekee. Ja en oppiriidoista välitä, mutta varsinaista uudistamista ei tarvitse tehdä ja avohakkuuta se ei ole, kun on valmis metsä paikalla. Eli olkoon mitä on, mutta koivikon paikalla on edelleen monijaksoinen metsä, josta on tukkikokoiset koivut hakattu. Tuon toisen tulevaisuus sitten näyttää – siinähän on nyt siis hyvä harvahko kasvatusmetsä, jonka jatkokäsittely ratkeaa parinkymmenen vuoden jälkeen, mutta veikkaanpa, että mahdollisuuksia on moneen. Mutta lohdullista on, että vieraat tietävät tämänkin paremmin 🙂
Minua ei sädekehät kiinnosta, kunhan metsät voi hyvin ja vielä tuottavat jotain.
Kiinnostava tämä jatkuvan kasvatuksen mahdollisuus. Itsellä vireillä kaksi kokeilua. Toinen joka jo uutta sukupolvea hakee, on etelärinteen omt-koivikko, jonka alla vaihtelevan kokoista kuusta ja hiukan aukkoisuutta. Koivut on nyt hakattu päältä ja odottelen pari vuotta ja raivaan lopun lepikon ja pihlajan pois suojaamasta. Katsotaan, tuleeko koneen uriin aukkopaikoissa kasvatettavaa taimikkoa ja miten kuuset pärjää.
Toinen on hiukan rehevänpuoleinen MT-männikkö, jonka edellinen omistaja on harventanut toisessa harvennuksessa turhan harvaksi n. 600 runkoa/ha. Kun hyvää kuusen siemensatoa ennustaa, niin kävin viime vuoden loppusyksystä vähän puiden välistä kunttaa repimässä kantokoukulla. Jos tulee hyvä taimiaines alle, niin männyt vaan pois niin puuta taas pukkaa. Jonkin verran kuusen taimia oli ennestään. Olin ehkä hiukan aikaisessa kuusen siementen suhteen, mutta männyn sirkkataimia muokkausjäljessä oli tänä vuonna jo runsaasti ja puustoa on vielä sen verran, että heiniköityminen näkyy pysyvän kurissa.
AJ todennäköisesti professorin tuntee, kun ollaan oltu samassa opissa, mutta ei sotketa sivullisia. Asiallinen peruste tuohon kiertoajan laskelman ongelmallisuuteen oli se, minkä myös kirjoitin. Edellinen sukupolvikaan ei ole alkanut Suomen oloissa avomaalta. Eli kun edellisen puusukupolven perustaminen on ollut ”ilmaista”, on käytännölle vierasta kohdennetaan seuraavan kierron perustamiskulut uudelle kierrolle, koska juuri on saatu tuloja, joilla kustannus katetaan ja puusukupolvet toistuvat, koska metsätaloutta jatketaan. Jos uudistamisen kulut pitää ottaa huomioon seuraavan sukupolven kuluina, se johtaa siihen, että jatkuvassa kasvatuksessakin pitäisi asettaa laskelmalle joku alkukustannus, koska nykyiset metsät alkavat pääsääntöisesti olla uudistamalla perustettuja.
Kunnollisia vertailulaskelmia saadaan metsälötasolla, kun niihin ei tarvitse sisällyttää olettamia. Kuten tiedetään, helposti kiertoajan laskelmalla saadaan aukon jälkeiselle sukupolvelle negatiivinen tulos, mutta jostain syystä itsellä ainakin tulot on ylittäneet menot jaksollisellakin kasvatuksella ja veroja on vaan pitänyt maksaa.