Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
Jaa, sitähän ei tässä vaiheessa tiedä, mitä seuraava sukupolvi metsälleni tekee. Ja en oppiriidoista välitä, mutta varsinaista uudistamista ei tarvitse tehdä ja avohakkuuta se ei ole, kun on valmis metsä paikalla. Eli olkoon mitä on, mutta koivikon paikalla on edelleen monijaksoinen metsä, josta on tukkikokoiset koivut hakattu. Tuon toisen tulevaisuus sitten näyttää – siinähän on nyt siis hyvä harvahko kasvatusmetsä, jonka jatkokäsittely ratkeaa parinkymmenen vuoden jälkeen, mutta veikkaanpa, että mahdollisuuksia on moneen. Mutta lohdullista on, että vieraat tietävät tämänkin paremmin 🙂
Minua ei sädekehät kiinnosta, kunhan metsät voi hyvin ja vielä tuottavat jotain.
Kiinnostava tämä jatkuvan kasvatuksen mahdollisuus. Itsellä vireillä kaksi kokeilua. Toinen joka jo uutta sukupolvea hakee, on etelärinteen omt-koivikko, jonka alla vaihtelevan kokoista kuusta ja hiukan aukkoisuutta. Koivut on nyt hakattu päältä ja odottelen pari vuotta ja raivaan lopun lepikon ja pihlajan pois suojaamasta. Katsotaan, tuleeko koneen uriin aukkopaikoissa kasvatettavaa taimikkoa ja miten kuuset pärjää.
Toinen on hiukan rehevänpuoleinen MT-männikkö, jonka edellinen omistaja on harventanut toisessa harvennuksessa turhan harvaksi n. 600 runkoa/ha. Kun hyvää kuusen siemensatoa ennustaa, niin kävin viime vuoden loppusyksystä vähän puiden välistä kunttaa repimässä kantokoukulla. Jos tulee hyvä taimiaines alle, niin männyt vaan pois niin puuta taas pukkaa. Jonkin verran kuusen taimia oli ennestään. Olin ehkä hiukan aikaisessa kuusen siementen suhteen, mutta männyn sirkkataimia muokkausjäljessä oli tänä vuonna jo runsaasti ja puustoa on vielä sen verran, että heiniköityminen näkyy pysyvän kurissa.
AJ todennäköisesti professorin tuntee, kun ollaan oltu samassa opissa, mutta ei sotketa sivullisia. Asiallinen peruste tuohon kiertoajan laskelman ongelmallisuuteen oli se, minkä myös kirjoitin. Edellinen sukupolvikaan ei ole alkanut Suomen oloissa avomaalta. Eli kun edellisen puusukupolven perustaminen on ollut ”ilmaista”, on käytännölle vierasta kohdennetaan seuraavan kierron perustamiskulut uudelle kierrolle, koska juuri on saatu tuloja, joilla kustannus katetaan ja puusukupolvet toistuvat, koska metsätaloutta jatketaan. Jos uudistamisen kulut pitää ottaa huomioon seuraavan sukupolven kuluina, se johtaa siihen, että jatkuvassa kasvatuksessakin pitäisi asettaa laskelmalle joku alkukustannus, koska nykyiset metsät alkavat pääsääntöisesti olla uudistamalla perustettuja.
Kunnollisia vertailulaskelmia saadaan metsälötasolla, kun niihin ei tarvitse sisällyttää olettamia. Kuten tiedetään, helposti kiertoajan laskelmalla saadaan aukon jälkeiselle sukupolvelle negatiivinen tulos, mutta jostain syystä itsellä ainakin tulot on ylittäneet menot jaksollisellakin kasvatuksella ja veroja on vaan pitänyt maksaa.
Kyllähän niitä ohjelmia voi tehdä, jotka laskelmia tekee. Niin minnehän asti ne jk-metsän hoitokulut diskontataan? Tuhannen vuoden päähän? Entä jos se nyt jatkuvaan kasvatukseen siirrettävä metsä onkin aikanaan perustettu istuttamalla – tulee niille taimille hintaa, kun korkoa korolle maailman loppuun asti lasketaan 🙂 Mikä on se mielivaltainen ajankohta, josta jk-metsän kiertoajan katsotaan alkavan ja mikä on se yhtä mielivaltainen ajankohta, johon se päättyy? Ainoa realistinen ja totuutta lähentelevä tapa verrata näiden kahden metsänkäsittelytavan välisiä taloudellisia eroja on tehdä laskelmat kohtuukokoisen metsälön tasolla riittävän pitkällä jaksolla, että tuloja ja menoja on syntynyt.
Niin siitähän viittaamani professorin kannan otossa oli kyse, että kaikenlaisia teoreettisia talouslaskelmia voi tehdä, mutta metsätalous ei ala eikä lopu uudistushakkuuseen. Silloin KÄYTÄNNÖSSÄ juurikin se, että onko rahalla todellisuudessa hinta, pitäisi olla laskennan perustana. Kun ne uudistamisen kulut ovat seurausta avohakkuuta seuraavasta uudistamisvelvoitteesta, ne ovat avohakkuun kustannus. JK:ssahan ei periaatteessa edes ole ”uudistamisvaihetta”, joten miten teet vertailukelpoisen kiertoajan laskelman. Pelkkää huuhaata tällaiset kiertoajan laskelmat, kun metsä oli ennen ja on jälkeen hakkuun toimiva koneisto.
Tulee mieleen se entinen juttu, mitä on 2+2? Matemaatikolle täsmälleen 4, tilastotieteilijälle noin 4, yhteiskuntatieteilijälle vähintään 4, mutta kirjanpitäjä kysyy ”Paljonko haluat sen olevan?”
Tietenkin sitten uuden puusukupolven hoitokulut on kustannuksia, jotka pitää kattaa tulevilla tuloilla.
Mutta kuka hullu heinää? Minun puut on ainakin toistaiseksi heinälle pärjänneet.
Onhan se vaihtoehto avohakkuulle sekin, että hukutetaan metsä kosteikkoon 🙂 Ihan hyvää keskustelua, mutta miten liittyy asiaan? Vaikka mieluummin tätä lukee kuin sitä alkanutta juupas eipäs keskustelua ja hatusta tempaistuja laskelmia. Esim. uudistamisen kulut syö todellisuudessa tehdyn avohakkuun tuottoa, eikä rasita tulevia tuloja. Professori jo 80-luvulla totesi, että metsätalous pellonmetsitystä ja avosuon ojitusta lukuun ottamatta ei ala avomaalta, joten metsittämisen kulut eivät ole tulevan puukierron kuluja varsinkin, kun ne aiheutuvat metsälaista, joka edellyttää metsän uudistamisen hakkuun jälkeen. Eli uudistamiskustannukset tulee kohdentaa avohakkuun kuluksi kuten muutkin korjuukustannukset. Metsänomistajalla on yleensä avohakkuun jälkeen mukavasti massia maksaa uudistamiskulut, eikä sitä varten lainaa oteta…
Tuo Lotta Laaksosen laskelma kertoo siitä loputtomasta optimismista, jota eräät (ei kaikki) jatkuvan kasvatuksen kannattajat noudattavat. Jos metsän alla olisi valmiiksi 10 000 hyvää kasvukuntoista nuorta puuta ja ne kaikki kasvaisivat yhtä nopeasti kuin hoidettu metsä, niin onhan 10 000 tukkirunkoa hehtaarilla parempi ja enemmän hiilensidontaa kuin vajaat tuhat räkämäntyä ja tuleehan se nopeammin kuin pienestä sintistä kasvatettuna! Päiväunethan ovat kauniita. Eräs tuttu sanoi sattuvasti ”Jatkuvan kasvatuksen mahdollisuudet pitää hyödyntää, kun ne on, mutta jatkuvan kasvatuksen metsää ei voi tehdä.” Onnistuneina esimerkkeinä näytetäänkin usein noita kohteita, joissa ne mahdollisuudet jo olivat. Ja kyllä näin jatkuvaa kasvatustakin kannattaa hyödyntää – ei aukko ole mikään itseisarvo kenellekään, luulisin.
Tämä se on hauska keskustelu. Muistuttaa aivan kitkarengas/nastarengas -keskustelua, jossa kitkojen ystävät säännöllisin väliajoin hyökkää nastarenkaiden käyttäjien kimppuun sen sijaan, että tyytyväisenä ajelisivat kitkoilla, kun lupa on. Jatkuvan kasvatuksen puoltajat yrittävät mollata avohakkaajat perusteettomin väittein alkaen siitä, että viranomaiset suosivat avohakkuuta. Laki antaa jota kuinkin vapaat kädet hakata niin kuin haluaa, kunhan jotain uutta kasvua saadaan aikaiseksi. En ole kuullut, että viranomaiset olisivat tämän esteenä.
Toinen mielenkiintoinen piirre on se, että ”jatkuvat kasvattajat” haluaisivat korjata aikanaan tehdyn virheen toisella yhtä pahalla virheellä. Eli kun harsinta (jatkuva kasvatus) kiellettiin, taustalla oli todelliset havainnot harsintatalouden haitoista. Jos nyt olisikin niin, että pääasiassa avohakkuisiin perustuva uudistaminen aiheuttaa monimuotoisuudelle ongelmia, ei monimuotoisuus siitä parane, että mahdolliseksi tulisi vain harsintaan perustuva uudistaminen. Mitä tapahtuisi niille eliöille, jotka ovat kiistatta hyötyneet hakkuuaukeista? Mitkä olisivat metsänkäsittelypinta-alat, jos puun tarve säilyy ennallaan?
Eikä ole edes tarpeen keskustella siitä, että mitkä ovat metsänomistajan omat intressit ja rahantarpeet.