Mitä vanhempi sen parempi. Vanhoilla peruspuhelimilla kuuluvuus paras, akku kestää ja vesitiiveys on humpuukia, kun ei ole mitään hajoavaa. Vuosikausia on metsätöissä taskussa pyörinyt Nokia 1610 ja toimii kuin vanhan aikainen junan vessa. Akku kestää viikon, jollei alvariinsa apua tartte. Kuuluvuus on rajanpinnassa erinomainen, kun samaan aikaan älypuhelin ei edes tajua missä on? Ei vie tilaa ja kun on kerännyt koko suvulta kaikista vanhoista vastaavista puhelimista samanlaiset akut, niin akkuja voi olla vasullinen mukana autossa.

Mielenkiintoista, että Putkonen on entinen Maaseututyöväenliiton puheenjohtaja – erosi tehtävästään 1990.

Tuosta jokamiehenoikeudesta ei aina oikein tiedä, millä rattailla YM ratsastaa. Toisaalta vaaditaan lisää suojelua, mutta sitten on edistämässä jokamiehenoikeuden varjolla kaikenlaista liiketoiminnan harjoittamista yksityismailla. Esim. suhtautuu hyvin suopeasti yleistyneisiin ratsastustalleihin ja niiden retkiin lähistön maanomistajien poluille, metsäteille ja taimikoihin. Sitten oli tämä hanke, kun yritettiin koko Suomeen saada moottorikelkkareitistö. Sinne oli isäntien taimikoihin ja metsäurille, jotka on elintärkeitä metsänhoitotöiden takia, piirrelty lavealla pensselillä maisemareittejä, joita olisi sitten kiva ”luontoihmisen” huristella ja ihailla maisemia. Rahaa tulisi kuntiin kuulemma ovista ja ikkunoista, kun metsänomistajan taimikot tallataan kelkoilla ja metsäurat on metrisen polanteen alla vielä kesäkuussa – onneksi ilmastonmuutos torppasi nämä haaveet. Ei niin, että olisi tajuttu toiminnan vahingollisuus ilmastolle, vaan olosuhteet kävi etelässä mahdottomaksi.

Äärimmäisin esimerkki oli kun eräs maanomistaja ei saanut lupaa rakentaa kalustovajaa omalle maalleen oman metsäuran päähän tienvarteen sillä perusteella, että vaja olisi sijainnillaan haitannut jokamiehen oikeuden toteutumista, kun retkeilijät eivät voisi enää paikalle parkkeerata ja tästä luontoretkilleen lähteä.

Niin tekee, mutta siihen liittyy aikaisemmin mainitsemani riski – tuki myönnetään maanomistajalle mutta maksetaan kokonaisurakoitsijalle. Konkurssitapauksessa kassassa olevat rahat (Metsäkeskuksen jo tilittämät tuet) on yrityksen rahaa ja pesä jaetaan velkojien kesken. Siinä voi olla maanomistaja heikoilla.

Tuohon alkuperäiseen aloitusviestiin ”Mo saa halutessaan istuttaa lisäjohtoaukean uudestaan.” muistutus, että maa on edelleen metsätalousmaata ja sitä koskee metsälaki ja sitä myötä uudistamisvelvollisuus. Siksihän tuo uudistamiskorvaus maksetaan.

Yksi näkökulma näihin sähkölinjoihin näin ilmastopaniikin aikoihin on, että joidenkin tietojen mukaan Suomessa on noin 70 000 hehtaaria aukeaa metsissä linjojen takia. Keskimääräisellä puuston tilavuudella noilla kasvaisi 7 milj.kuutiota puuta eli niihin olisi sidottu nykyinen kivihiilen polton aiheuttama hiilidioksidipäästö.

Taloudellinen näkökulma tähän hommaan on mielenkiintoinen. Olin kerran työnantajani edustajana voimalinjayhtiöiden järjestämässä kabinettitilaisuudessa, jossa vakuuteltiin riittävän leveiden johtokatujen tärkeyttä tuotannon vakaudelle ja jakelukorvausten minimoimiseksi sekä miten niiltä poistettu maanomistajan omaisuus (puut) korvataan. Voimayhtiöiden päähän ei vain tarttunut, että se alue, jonka he haluavat tuotantoaan varten, on myös tuotantopääomaa metsänomistajalle, joka sitten siirtyy vastikkeetta heidän bisneksen tekoon – yleensä tuotannon panoksilla on hinta. Vakuuttelu oli ihan saman suuntaista kun aikanaan eräs metsäyhtiö vakuutteli, miten hyväksi kantojen poisto on metsälle – sitähän alkoi melkein uskomaan, että kannon päällä olevat puut kannattaa antaa vaikka ilmaiseksi, että pääsee kantojen nostoon!

Kyllä se on niin, että edeltävät sukupolvet on hoitaneet ne talkoot valtakunnan sähköistämiseksi – silloin kun se hyödytti isäntää itseäänkin. Nyt ei maata pitäisi tarvita ilmaiseksi luovuttaa monikansallisten yhtiöiden voitontavoitteluun – koskee voimayhtiöitä ja kaivosyhtiöitä.

Taitaa tuulituhojen merkitys toistaiseksi Suomen oloissa olla enemmän sattuman kauppaa noiden kohdalle osuvien myrskyjen muodossa. Varsinaisia säännöllisiä tuulituhoja ei juurikaan merkittävässä määrin oman 50-v havaintojen perusteella sisämaassa (toistaiseksi?) ole.

Kerron yhden esimerkin onnistuneesta epäonnisesta kuusikosta. 2011 myrsky teki pienen kaistan ja muutaman satunnaisen tuulenkaadon hehtaarin rinnekuusikkoon, jonka päädyin sitten uudistamaan kuvion pienen koon vuoksi tuulenkaatojen korjaamisen sijaan. Kuusikko 40-v – uudistushakkuussa poistuma 270. Aikaisemmin tehty kaksi harvennusta. Niukasti tehty ensiharvennus (50 kuutiota) ja heti 5 vuoden päästä tästä uusi (70 kuutiota) paikkaamaan surkeaa edellistä harvennusta. 40 vuoden ajalta siis 390 kuutiota. Metsäkeskus kävi tarkistamassa mki:n kun iän vuoksi epäili uudistuskelpoisuutta (vanha laki). Epäilenpä vaan, että samaan olisi pystytty ilman hoitoa ja harvennuksia. Samaisen kuusentaimikon päältä -84 tein metristä polttopuuta myyntiin silloin, kun halollakin oli vielä käyttöä.

Niin tämähän on vain yksi esimerkki…