Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä – ensikosketus oli tyrmäävä. Ajettiin tietä pitkin ja paikallinen Coillten kaveri sanoi, että vasemmalla luontainen tammimetsä. Funtsasin, että onpa pusikko. Noustiin autosta katsomaan ja tien reunaan mennessä paljastui, että olimme nähneet vain latvat ja laaksosta avautui huikeat tammirungot.
Eli sama keskustelu kuin täällä Suomessa muutenkin. On aivan selvää, että ei ihan pikatoimin viljelymetsillä aikaansaada sellaisia hiilivarastoja, kun näin parhaat tammimetsät Irlannissa. Tiheässä 30-metristä oksatonta runkoa läpimitta puolen metrin molemmin puoli. Pelkkä latvuston viimeiset n. 15 metriä vastaa hiilivarastoltaan keskimääräistä viljelymetsää. Alla vielä vieraslajina rehottava alppiruusupöheikkö. Metsä tosin on toiminut irlantilaisten puskarosvojen piilopaikkana muutaman sukupolven ajan – jo paljon ennen Braveheartia.
Kiva kun verrataan suomenhevosen ja mastodontin voimia. Siitä on varmaan myös hirveästi hyötyä tulevaisuuden kannalta…
AA – Sitäpä juuri tarkoitin. Jos on tehty silkka nykytilan vertailu, tulos on uutisen mukainen, mutta johtopäätökset ovat yhtä kyseenalaisia, kuin ”Bemarikuskit on hurjastelijoita.”, kun oikea otsikko olisi ”Hurjastelijat ostavat bemareita.” Eli tulos ei kerro mitään metsien kasvatusmenetelmistä vaan nykytilanteesta metsissä. Siis en ole tutkimusta nähnyt, eikä niin paljoa kiinnosta, että viitsisi käsiinsä kaivaa itsestään selvyyksien toteamiseksi 🙂
Kyllä voi olla lontoolaistutkijoiden kanssa samaa mieltä ”Luonnollisesti uusiutuneet metsät sitovat itseensä jopa monikymmenkertaisesti enemmän hiiltä kuin istutusmetsät”, kun tutkitaan britteinsaarten metsiä. Jonkin aikaa Irlannin metsissä työhommissa pyörineenä näin varmasti on, koska metsät ovat siellä luonnostaan hyvin tiheästi kasvavia lehtipuumetsiä, joissa todellakin on puuta! Istutusmetsät ovat lähes kokonaan sitka-kuusta, jotka harvennetaan 5 vuoden välein.
Jos siis on verrattu nykyisiä luonnonmetsiä (hyvin vanhoja, koska metsä tässä välissä hävitetty) ja istutettuja sitka-metsiköitä (alle 50v. joka suurin piirtein kiertoikä), tulos varmaankin on uutisen mukainen. Näin siis Irlannissa ja rohkeasti voisi olettaa, että lähempänä lontoota metsätalous saman tyyppistä. Samoin luonnonmetsät ovat rehevissä laaksoissa ja vuoren rinteillä, kun taas itutusmetsät on perustettu tuulisille nummille, jossa tuulituhot hoitaa harvennusmoton virkaa.
Ahoa sen enempää ylistämättä Aho kirjoittaa viisaita(kin) asioita uudessa kirjassaan. Erityisesti Ahon toteamus eräässä haastattelussa strategiatyön turhuudesta ja jopa turmiollisuudesta iski hermoon. Vanhoista virheistä on vähän opittavaa tulevaisuuden kannalta – onnistumisista enemmänkin. Sen sijaan, että tehdään kauaskantoisia strategioita, joita yritetään jääräpäisesti toteuttaa ja jotka 90-luvun kaltainen lama tai nykyinen korona-epidemia pyyhkäisee muutamassa viikossa roskakoppaan, pitää olla varautunut kaikkeen mahdolliseen…jos se nyt on mahdollista? Kuitenkin syytä varautua mahdollisimman moneen tulevaisuusskenaarioon.
Niin se on tässä meidän metsätaloudessakin. Myydäänkö me jatkossa teollisuuden raaka-ainetta vai hiilikellaria? Minun taimikot on valmiit sitomaan hiiltä ainakin seuraavat sata vuotta ja saavat olla sellaisenaan, jos joku siitä maksaa. Tosin näyttää siltä julkisessa vihreässä keskustelussa, että minun pitäisi tällaisesta hiilinielun perustamisesta maksaa… Tähänkin pitää varmaan varautua?
Tästähän on nimenomaan kysymys ”jotain pitää olla tekevinään”. Todelliset vaikutukset voivat olla aika vähäiset täällä minun palstan reunalla.
Erinomainen esimerkki tästä ”tekevinään” oli aikoinaan harmaan talouden estäminen remonttitöissä. Kehitettiin sellainen paperibyrokratia, että lainkuuliainen kansalainen ei viitsi teettää mitään remonttia (ainakaan laillisesti) ja kuka kuvitteli, että että ne vilungin tekijät alkaisivat kuponkeja täytteleen. Mutta olipa oltu tekevinään asialle jotain…
Kait se pitää ajatella kuin entinenkin ukko, kun kuuli, että eukko käy vieraissa ”Onhan se hyvä, että muillekin kelpaa!”. Eli kiva, että kaikki on kiinnostunut meidän korvaamattoman arvokkaasta omaisuudesta. Varmaa on, ettei arvo häviä, vaan muuttaa muotoaan tai jää kasvamaan korkoa.
Jos Suomessa nyt hätäpäissään hakkuita rajoitetaan, kyllä ne taas sallitaan, kun sademetsät ja siperian arot on hakattu. Aika sopivasti alkaa sitten taas minun taimikot olla hakkuukunnossa.
Tilastot on tilastoja ja keskihinnat hämääviä. Parempi vertailukohta olisi toteutuneiden kauppojen mediaanihinta. Ja vanha totuus – kaikki ei voi aina saada keskimääräistä parempaa hintaa!
Oman kokemuksen mukaan niissä leimikon koossa, joita itse olen tehnyt, leimikon koolla ei mitään väliä samoin kuin juontomatkalla, kunhan se on kohtuullinen (about <300m). Tosin en ihan pieniä tarjoakaan – pitää siinä aina muutaman päivän työ koneelle olla. Tämä on mielenkiintoista, kun perinteisesti on korostettu leimikon kokoa ja puhuttu ”leimikkokeskittymistä”.
Näyttäisi siltä, että säännöllisesti puukauppaa tekevä saa paremman hinnan – helpottaahan se ostajan työtä merkittävästi.
Pitää olla varovainen, kun arvostelee jälkeä näkemättä kaikkea. Kerran naapurin isäntä tuli arvostelemaan konemiehen jälkiä minun kakkosharvennuksen kuusikossa ja totesi kantoja katsellessaan, ”Taas on tehty vahinkoa ja suurimmat viety.” Todellisuus oli se, että tuo oli niitä 70-luvun huumassa ruottista tuoduista kuusentaimista perustettu kuusikko, jossa lähes joka toinen puu oli 3-4 metristä vähintään kaksihaarainen – eli nuo paksut kannot olivat juuri oikein viimeistään 2. harvennuksessa poistettujen niiden haaroittuneiden kuusten kantoja.
Koko hommassa on kaksi eri vaihetta: 1. Tehdä oikea myyntipäätös 2. Saada maksimaalinen tuotto kaupasta.
Mhy:n ennakkolaskelmat voivat tuoda apua kohtaan 1, mutta kohta 2 ratkeaa vain valvonnalla. Eli jos tarjoukset on keskenään vertailukelpoisia (riittävän luotettavia), ei tarjousten arviointiin tarvita ”kolmatta mielipidettä”.
Sitten aletaan töihin ja valvotaan, että sopimuksen ehtoja noudatetaan siten, että kohteen arvo tulee ulosmitattua.