Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
Jaa, ero varmaan tuossa, onko tuo samainen metsä vakuutena.
Mikäli olen ymmärtänyt oikein, metsätilan ostoon otettava laina on ns. yrityslaina ja niissä marginaalit ovat korkeammat kuin kuluttajalainoissa.
Nyt voi sitten jättää tämäkin keskustelun, kun alkoi vanha jankkaaminen ja toisten kommenttien tahallinen väärin ymmärtäminen…tai luetun ymmärtämisen puutteet nousevat pintaa, kun vain yksittäisiä virkkeitä ymmärretään.
Jäi kyllä nyt Jurin tavoite epäselväksi. Aloituksessa ”Miksi vaihtoehdoista puhuminen pelottaa?” ja ”Metsäkeskustelu on junnannut paikallaan puoli vuosisataa.” Lopputulemana oli sitten kuitenkin uusien näkemysten nollaus ja paluu ”kaikki tietävät Suomen olevan maailman kärjessä tai kärjen tuntumassa joka tapauksessa.” En löydä tuosta vaihtoehtoja.
Piru asuu yksityiskohdissa, kuten on huomattu raakkukohussa. Ei ole sama miten tehokkuutta mitataan? Ainakaan itse en ole esittänyt tehokkuuden poistamista vaan maalin täsmentämistä, siten että toteutetaan kokonaistehokasta metsätaloutta. Tehokkuuden harhalla tarkoitin, kuten useaan kertaan selvensin, välittömän rahatalouden mukaista ajuria. En edelleenkään suostu näkemään kokonaistehokkuuden (kestävyyden elementit) osa-alueita toisiaan poissulkevina.
”Tehokkuus ja laatu on oltava mukana kaikessa toiminnassa tavoitteesta riippumatta.” Mutta kun juuri tavoitteista riippuu, mikä on tehokasta ja laadukasta. Pitäisi enemmän puhua kokonaistehokkuudesta, joka ottaa huomioon kaikki kestävyyden elementit. Turha väittää vastaan, ettei taloudellinen kestävyys ole ollut viime vuosikymmenet metsätalouden kehittämisen päätähtäin. Uusi muuttunut tilanne tuo muillekin kestävyyden osa-alueille taloudellista arvoa ja toiminta pitäisi sopeuttaa muuttuneeseen tilanteeseen.
Kurki: pitkällä aikaperspektiivillä Suomessa on tehty varmasti oikean suuntaisia liikkeitä ja saatu pidettyä elinkeino elinvoimaisena. Mutta onko sama suunta oikea vielä? Soppaan voi ottaa esimerkiksi sen, että kuitenkin jostain syystä on varaa maksaa tuontipuusta enemmän kuin kotimaan puusta. Samalla hinnalla voisi jonkin verran ottaa enemmän huomioon noita ympäristöasioita?
Turha ja haitallinen on aina tavoitteista riippuvainen käsite. Sitä hiukan kritisoinkin, onko tavoitteet kohdallaan? Metsänkasvatuksen kannalta turha ja haitallinen toimenpide on ennakkoraivaus: pienentää hiilensidontaa; vähentää monimuotoisuutta; vähentää pystyssä olevan lahopuun syntymistä talousmetsään; heikentää ravinteiden kiertoa, kun pääasiassa vallitun kerroksen lehtipuita poistetaan…jotain mainitakseni. Tämän kerroin jo aikaisemmin ketjussa. Tosin nykymenettelyillä parantaa harvennuksen laatua ja vähentää korjuuvaurioita, mutta tämä siksi kun tavoitellaan tehokasta (paljon samassa aikayksikössä) puun korjuuta. Mutta kuten sanottu tavoitteen asetanta määrittää, onko toiminta tavoitteen saavuttamiseksi tehokasta. Jos tavoitteet olisivat monimuotoisemmat tilanne näyttäisi erilaiselta kuin nykyiset käytännöt.
Tehokkuus ei ole ongelma, jos se ymmärretään, kuten nostokoukku kirjoitti – tuloksia vähällä panoksella. Tämä pitäisi juuri tarkoittaa turhasta ja haitallisesta luopumista, eikä halvalla paljon tekemistä, kuten se valitettavasti halutaan ymmärtää mm. kertomissani esimerkeissä. Huomio on väärin kustannuksissa, eikä siinä mitä saadaan aikaiseksi.
Paradoksaalista, että metsäalan ihmiset ovat tottuneet pitkän aikajänteen ajatteluun, kun puu kasvaa hitaasti. Mutta sitten kun mennään tekemään jotain, kaikki pitäisi olla tosi nopeaa, helppoa ja palkinto (hyvä taloudellinen tulos) pitäisi saada heti.
Ei tässä olla kovin kaukana ajatuksissa toisistamme. Pitkästä aikaa keskustelupätkä, jossa edes yritetään ymmärtää toisen ajatuksia lynkkauksen sijaan – kiitos!
mehtäukolle ”i keturi:…”Edelleen metsätalouden ajavana voimana pidetään tehokkuuden lisäämistä ja parantamista…” Tuo on aika yksipuolinen tulkinta asiasta. Eihän toiminnan kehittäminen, kustannusten karsinta ja ympäristön kohtuullinen huomioiminen tekemisessä tarkoita tuota.”
Tuolla tarkoitan sitä, että lähes reunastaan metsässä tehtäviä toimenpiteitä, joista aiheutuu suoranaista ja usein turhaa haittaa ympäristölle, perustellaan konetyön tehostamisella. Esimerkkeinä: kantojen nosto – perusteltiin helpon hyvän energian lisäksi helpommalla uudistamisella; ennakkoraivaus, pelkästään haitallinen luonnon kannalta eikä edistä jäljelle jäävien kasvua – ainoa peruste on konetyön helpottaminen ja sitä kautta parempi lopputulos, mikä on varmaan totta, jos/kun pitää tehdä homma nopeasti pienellä taksalla; koneellinen raivaus – lähes yhtä halpaa, mutta huonompaa kuin miestyö…mutta tehokkaampaa?? Jos joku luulee, että keksin näitä omasta päästäni, voin kertoa, että olen eri näköpaikoista asioita 35 vuotta seurannut ihan kenttätasolta valtakunnan tasolle.
Henkilökohtaisesti olen joissakin tilanteissa itse valmis hyvittämään korjuumiehelle tehokkuudesta tinkimisen muiden arvojen hyväksi. Tässä asiassa nämä julkisuudessa esiintyvät tohtorit ovat oikeassa laskelmissaan – yleensä ei lainkaan huomioida muiden arvojen taloudellista arvoa, vaan ollaan kiinnostuneita pelkästään välittömästi viivan alle jäävästä summasta. Ongelma toki on, että noille muille arvoillekin pitäisi löytää maksaja. Tässä onkin haastetta ja sen eteen tulisi työskennellä, jotta puutuotteet katsotaan ”paremmissakin piireissä” uusiutuvaksi. Yleensä uudet avaukset tarvitsevat alkuun omaa satsausta.
Ranen ja suorittavan teesit ovat lähtökuopissaan ja eivät tarjoa ratkaisua mihinkään. Katsovat taaksepäin ja linnoittautuvat nykyhetkeen. Itse en kritisoi jaksollista kasvatusta ja en pidä ylimitoitettua suojelua ratkaisuna. Mutta oman oikeassa olemisen vakuuttelu ei kyllä vakuuta ketään, jollei ole valmis muuttumaan ja muuttamaan ajatteluaan uusien vaatimusten mukaan. Kaikki muistaa miten kävi Nokian kännykkäpisneksen, kun ihastuttiin omaan ajatukseen ja alettiin hakemaan äärimmäistä tehokkuutta.
Kauniista puheista huolimatta metsätaloutta elinkeinona vaivaa tehokkuuden vaatimuksen harha. Edelleen metsätalouden ajavana voimana pidetään tehokkuuden lisäämistä ja parantamista. Kuin muilla aloilla on huomattu, että kasvu ei synny tehokkuutta lisäämällä vaan lisäarvoa tuottamalla, niin täällä edelleen yritetään koneella tehdä halvemmalla huonompaa jälkeä, mihin ihminen pystyy. Luonto uhrataan tehokkuuden alttarille. Ei ollut mahdollista toteuttaa muuta ajoreittiä kuin raakkujen yli, kun muuten tehokkuus kärsii. Risut ja männyn kävyt on raivattava koneiden tieltä, että saadaan tehokkaasti puut nurin. Heinät poljettava, että taimi pääsee nopeasti vähintään kuitupuun ikään.
Jos vain todettaisiin, että puusta tehdyt tuotteet eivät tarvitse olla sen halvempia kuin muista raaka-aineista, vaan ne ovat itse asiassa ylellisyystuotteita, koska puilla olisi muutakin arvoa. Annettaisiin hinnan nousta varsinkin tilanteessa, jossa kulutusta pitäisi hillitä ja luonnontuotteita (uusiutuvia) pitäisi suosia. Voitaisiin tehdä työt huolella. Välttää turhia raivauksia ja metsänhoitotöitä, jotka tähtäävät vain konetyön tehokkuuteen, niin asenne alaa kohtaan voisi muuttua ”paremmissakin” piireissä. Tämä on luomua ja luomu vaatii paneutumista.