Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
Niin jos oikein ymmärrän koskiosuus on osuus erikseen muodostettuun koskitilaan, jonka koskea omistavat voivat muodostaa.
Oikeustiede:koskitila/laajempi kuvaus – Tieteen termipankki
Eri asia on vesialueen omistus. Yleensä ne on osakaskuntia, joihin alueen tiloilla on oikeus. Jännittävää on, että tällaisia yhteisiä vesialueita saattaa olla pienissä puroissa ja eipä se paikallinen isäntä sitä tiedä, että koko kylä saisi tuoda ”hänen” puroonsa katiskansa. Esim. Vuoksessa vesialueet on edelleen jaettu tiloille ja osakaskuntaa ei ole. Kukin saa kalastaa ilman lupia omalla alueellaan. StoraEnso kuvitteli omistavansa kalastusoikeudet omistettuaan koskioikeudet ja Imatran kaupunki kuvitteli hankkineensa kalastusoikeudet, kun hankki koskioikeudet. Sitten yritti huijata yksityisiä luopumaan kalastusoikeudesta vapakalastusoikeutta vastaan. Eli anna kaikki kalastusoikeudet meille, niin saat virvelöidä 🙂 Isännät kalastelevat nyt ilman erillisiä lupia yhteistuumin siellä rajan tuntumassa omilla vesialueillaan.
Sotkuisia kuin mitkä nämä virtavedet ja niiden kalastus- ym. oikeudet
Nämä kartoitukset ovat ainakin paikoitellen aivan asenteellista soopaa. Aikanaan luin kansallisen pienvesikartoituksen aineistoa Kainuusta. Kuvailut olivat tämän tyylisiä ”Tämä on aivan ainutlaatuinen Kainuulainen puro, josta avautuu jylhät näkymät Kainuulaiseen vaaramaisemaan.” Mitä helvettiä tekemistä niillä maisemilla on sen pienveden ekologian kanssa? Tuskin ne raakut siellä maisemia tiirailee. Ei halaistua sanaa itse purosta tai sen ekologisista piirteistä.
Jeps, noille Mettämakurin kuvaamille paikoille ne sopivat, mutta meillä niitä esitettiin noiden sijaan käytössä oleville metsäurille ja taimikoiden läpi. Metsänomistajan kannalta pahimmat mahdolliset – keväällä ei pääse autolla istutus palstan viereen ja aukeata (pienet taimikot) houkuttaa kurvaamaan reitiltä pois, kuten täällä kirjoitettiin.
Outoahan oli, että joku oli piirrellyt kivat reitit ja sitten kysyttiin, mitä mieltä. Olisi pitänyt toimia niin, että ”Teidän maiden läpi suunnitellaan reittiä. Mistä se voisi kulkea?” Helposti olisin voinut osoittaa harmittomat reitit.
Niinpä, nyt kaskeamaan ja karja metsälaitumille, kun kuiville nummille ei voi enää mitään – nehän on jo betonilähiöiden seinissä.
Tarvitaan osa siitä 10 miljardista petotuhojen korvauksiin, kun syrjäseudulla mullit laiduntaa susien ja karhujen seassa. Ja kun naudanliha on lähes pannassa ilmastonmuutoksen vuoksi, niin jonkunhan pitää ne mullit sinne kustantaa? Mutta jos karja laskettaisiin takaisin ulos, voisi se kyllä poistaa toisenkin huolen – tuo hyönteiskato, joka lienee paljon seurausta ylihygieenistä maataloudesta.
Sen verran aikaisemmassa työssä pääsi tuohon suojelijan logiikkaan perehtymään, että ihmettelen jos turvekangasmuuttumat eivät ole vielä uhanalaisten metsien luontotyyppien listalla.
Tämä Kotiaho tuntuu olevan uusi versio Linkolasta ja uskottavuus samaa tasoa (filosofian tohtoriksi evoluutiobiologian alalta (1997). Hänen englanninkielinen väitöskirjansa käsitteli rummuttavan juoksuhämähäkkilajin (Hygrolycosa rubrofasciata) parinvalinnan hyötyä – seksuaalivalintaa ja seksuaalisen signaloinnin kustannuksia. )
Periaate tuntuu olevan, että kaikki muu inhimillinen elämä kuin oma, on turhaa.
10 miljardia suojelumetsien ostoon kuulostaa hyvältä – jos ostetaan vaikka 1 milj ha, niin olen heti valmis myymään kaikki tuolla 10 000 euron/hehtaarihinnalla 🙂
Kävi ihan klassinen uuden isännän moka. Vanhat sinällään hyvät ja kannattavat hommat, joita olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, eivät kiinnostaneet, vaan piti yrittää ”jotain uutta” – mitä ei sitten ehkä osattu. Siinä sivussa happani vanhatkin diilit ja rahat jäi kotiuttamatta.
Jätkäpätkä – niin metsämies käveli ja suojelija autoili – ei minusta ainakaan saa kymmenellä kertomalla 80-luvun maastoauton painoa :). Ei toki koneilla ajettu reittiä, vaan tehtiin talvitiet. Eli kuka otti käytännössä huomioon ympäristöarvot? Tavallisella autolla sinnei ei olisi päässyt, joten jonkinlaiset jäljet jäi kyllä maastoautostakin.
Korpinen on asian ytimessä. Luvallinen on luvallista ja ok. Kun vielä voisi päättää kenelle luvan antaa.
Tästäpä tuli mieleeni 30 vuoden takainen kokemus, ettei näitä suojelijoita näytä juurikaan polttomoottorivoiman käyttö haittaavan. Oli vireillä tuolla pohjoisessa laaja talvihakkuualue, josta suojelijat kiinnostuivat, kun oli vanhaa metsää ja joku historiallinen postireitti, jota ei saanut koneilla muka ajaa. Mentiin suunnittelupomojen kanssa kohdetta kesällä katsastamaan, miten tehdään huomaamattomat ja tarpeelliset hakkuut ja kuljetukset. Käveltiin reilut 9 km sitä postireittiä perillä olevalle kämpälle. Pihaan päästyämme pihaan kurvasi maastoautolla suojelijaporukka – joka oli siis ajanut meidän perässä autolla reittiä, jota ei saisi heidän mukaan ajaa ja kuluttaa! Heh heh – kyllä piti napaa painaa.
”Kielletään vaan kaikki menopelit, mopot ja veneet samalla kertaa. Kuka niitä tarvii, saatikka huviristeilyjä.” turhaa OLA vetoaa kieltojen viidakkoon – kyse ei ole lainkaan siitä, vaan siitä kuinka paljon meidän itse kunkin pitää laittaa kerjäyskuppiin turhanaikaista toisten huvittelua varten. Ostakoon kuka vaan, mitä tahansa leluja, kunhan muiden ei tarvitse sitä lystiä maksaa.
Tuli tuossa vuosikymmen pari sitten aloitettua taas verkkokalastus. Siitä sitten monipuolisesti emännän kanssa vähän toista sataa kiloa (viime vuonna n. 170kg) kalaa. Perskeet pois niin noin 100 kg: paistettua siikaa, savustettua siikaa, siikakeittoa, paistettua ahventa, savustettua ahventa, paistettua haukea, haudutettua haukea, särkipihviä ja sitten joskus jotain muuta. Raskasmetalleja varmaan sen verran, ettei valo paista läpi ja kevyt tuuli enää kaada. Lähiperunaa perunakauppiaalta. Itse tehtyä ruisleipää ja hiivaleipää.
Savottaeväs on kylmäsavulohta (harmi kyllä kaupasta) leivän väliin. Leipäpari parin tankillisen välein niin hyvin jaksaa.