Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
Joo kyllä on parempi kunnon mättää ja niihin oikein tehty syväistutus, mutta pienten länttien takia ei pitäisi ”jo ilmastosyistä” raahata muokkauskonetta palstan reunalle polttamaan korvaamatonta öljyvarantoa taivaan tuuliin.
Kymmenen aarin alan oli muokkaaja jättänyt kerran muokkaamatta, kun oli kova savi alla (heikko kaivinkone?). Siihen painelin metrisen heinikon sisään putkella kuusen taimet. Nyt ei reilun 10 vuoden jälkeen erota muokatusta alasta, eikä yhtään heinäämistä ole tehty. Eka taimikonhoito on takana ja hieno kuusikko kasvamassa.
derHorstilta hyvä analyysi. Mielestäni paras ”kilpailuetu” mhy:llä on saatavilla vaivattomalla (helppo) ja laadukkaalla palvelulla. Etäomistaja arvostaa helppoutta ja luotettavuutta asiassa, joka ei ole itsellä koko ajan esillä. Eli soitto tutulle neuvojalle ja luotto siihen, että kohtuu hinnalla saa toivomansa jäljen – ihan viimeisen päälle ei tarvitse olla hinta kilpailukykyinen markkinatoimijoiden kanssa, koska helppoudesta ja laadusta ollaan valmiita vähän pulittamaan. Tähän taas istuu huonosti ne joidenkin vanhojen mhy:läisten toiminta- ja ajattelutavat, jossa vain kunnon perusmetsänhoito on jotain ja ammattilainen tietää parhaiten.
”onkohan moinen hallintohimmeli tehokas ja kannattava” näätä on lajilleen tyypillisesti viihtynyt ilmeisesti lähinnä omissa oloissaan perämetsissä. Mhy ei ole hallintokoneisto vaan paikallinen yhdistys. Siihen kuuluminen on täysin vapaaehtoista. Nykyinen linja on koota yhdistyksistä jotain valtakunnallista MTK:n alaista ”ketjua”, mutta edelleen yhdistykset ovat itsenäisiä omista asioistaan päättäviä rekisteröityjä yhdistyksiä, joiden tarkoitus ainoastaan on määritetty mhy-laissa.
Tehostamista pääsee vaatimaan, jos pyrkii ja pääsee valtuuston ja mahdollisesti yhdistyksen hallitukseen. Toinen juttu sitten on, onko tehokkuus vai hyvä ja luotettava palvelu laadukkaasti tavoittelemisen arvoista – ettei tarvitse arvailla kenen ketkun palveluita tuli nyt ostettuakaan.
Itse ennakoin, kun tämä hiilinielukeskustelu alkoi, että metsälakiin otetaan piakkoin takaisin uudistamisalaraja. Pitäisin tätä kohtuullisena ja joltisenkin tehokkaana tapana lyhyellä tähtäimellä lisätä hiilen sidontaa Suomen metsiin. Olihan tähän jo aikaisemmin totuttu ja rajat kävivät jota kuinkin yksiin arvokasvukynnysten kanssa.
Peruskuvio on selvä. Tieto joka on kenen tahansa saatavilla on julkista ja julkisen hallinnon tiedot/asiakirjat (mm. kemera-hakemukset ja metsäkäyttöilmoitukset) ovat tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta pääsääntöisesti julkisia. Tietosuojalaki tekee sen mutkan, että tieto joka on yhdistetty tai yhdistettävissä tiedon haltijalla henkilötietoihin, muodostaa yhdessä henkilön yksilöivän tiedon kanssa henkilörekisterin, jonka hallussapitoon ja käyttöön sitten pitää olla tietosuojalain mukaiset perusteet.
Paljon jää vähän harmaalle alueelle. Milloin paikkatieto muodostaa henkilötiedon?
Lainaus Päivi Korpisaaren (viestintäoikeuden professori) ”Henkilötiedot ja paikkatiedot
Miten tietosuojalainsäädäntö vaikuttaa paikkatietojen julkaisemiseen
ja luovuttamiseen” (Ympäristöministeriön raportteja 10/2018)”Kuten edellä esitetystä ilmenee, paikkatiedot eivät lähtökohtaisesti ole henkilötietoja. Niistä kuitenkin tulee henkilötietoja, jos ne voidaan liittää tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön. Henkilötietoja voivat olla myös rakennuksia tai kiinteistöjä koskevat tiedot – siitä riippumatta, onko kysymys katunäkymään sisältyvästä ja kaikkien nähtävissä olevasta tiedosta vai jonkun ihmisen omistamaan rakennukseen tehdyistä remonteista tai rakennuksen rakennusaineina käytetyistä rakennusmateriaaleista.
Kuten edellä on selvitetty, henkilön tunnistaminen on henkilötiedon käsitteen edellyttämin tavoin mahdollista, jos esimerkiksi paikkatietoa koskevan kiinteistön omistaja on puhelinsoiton tai sähköpostikyselyn avulla selvitettävissä. Jos näin on, henkilötietojen käsittelylle
ja mahdolliselle luovuttamiselle (joka on käsittelyä sekin), tulee olla lain mukainen peruste. Henkilötietolainsäädäntö asettaa siten tietyt reunaehdot paikkatietorekisterien muodostamiselle sekä paikkatietojen ja paikkatietoja sisältävien rekisterien luovuttamiselle”Kyllä nämä huonosti tuottavat alat on syytä jättää hiilivarastoksi. Jo 80-luvun alussa professori ilmoitti kantanaan, että vanha ”tuottamaton tuottavaksi” hokema ei ole kannattava, jos se tarkoittaa viimeisten kosteikkojen ja muiden ns. ”vajaatuottoisten” kohteiden uudistamista.
Näin on tullut omassa metsässä tehtyä.