Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
Taannoin julkaistiin tutkimus, jossa tuoreen koivun lämpöarvo on parempi kuin kuivan. Kuivatessa kait poistuu tai hajoaa joitakin hiilivety-yhdisteitä (sokereita yms.), jotka lisäävät lämpöarvoa palaessaan.
Käytännön syistä pieniä määriä satunnaisesti takassa tai kiukaassa poltettaessa kuiva puu on parempi.
Haavalla taitaa kuivana olla hiukan koivua parempi lämpöarvo kiloa kohden ja se huokoisena puuna palaa kovalla tulella. Ennen muinoin oli kuulemma rajavartiossa kiertokirjeenä ohje, että hormien puhtaana pitämiseksi pitää aika ajoin polttaa kuivaa haapaa kovalla vedolla.
Kaikkihan lopulta palaa, kun saadaan tarpeeksi lämpöä ja happea. Eli tässä asiassa kukin tulee autuaaksi omassa uskossaan, eikä toinen uskomus ole välttämättä toista huonompi. Tosin tutkimustietoakin aiheesta on, jos vaivautuu kaivamaan ja arvelee sitä voivansa hyödyntää omassa pesässä.
Vähän edellisten linjoilla – jollei ole omaa sanottavaa, niin ei sitten. Olkoot ne epäsosiaaliset kaveriporukat, jotka haluavat vain luokitella ihmiset meihin ja niihin toisiin, heille tarkoitetuilla sivuilla.
Ei sitä jakseta lukea uutisia loppuun ennen kuin aletaan piirteleen piruja seinille. Sellun kysyntä on edelleen kovaa ja sitä tehdään puusta. SE:n edustajankin mukaan ei tule vaikuttamaan SE:n puun kysyntään. Toki jotain paikallista vaikutusta varmaan on. Joten huoli pois täällä metsäpäässä. Sääliksi käy kansataloutta ja tehdasduunaria.
”Taimikoiden hoitamattomuudessa kyse on ihan jostain muusta kuin juurikäävän torjunnan vaikeudesta. Ei siis kannata kytkeä tuota tähän asiaan.” ”Jo nyt laki velvoittaa torjuntaan, Jätkän kommentissa on kyse vain hienosäädöstä.” Gla nyt itse sotkee. Keskusteluketju koskee taimikonhoidon yhteydessä tehtävää torjuntaa, joka pakotettuna väistämättä leikkaisi taimikonhoitomääriä merkittävästi. Kumpi on pahempi: taimikonhoito jää tekemättä vai juurikääpä torjumatta? Ja kuten täällä on monen toimesta todettu ja tutkimukset osoittaa juurikäävän leviämisen kannalta molemmat ovat yhtä riskialttiita.
Pitkäjänteisyydestä puheenollen minun metsät kestää minkä tahansa arvioinnin terveyden ja hoitotilan kannalta. Lapset tulee kiittämään, kun on tullut perittyä ja hankittua lähinnä taimikkoa.
Haluaako Jätkä omistaa minun metsät? Sopivalla tukulla riihikuivaa tämä järjestyy.
Jokainen hoitaa oman omaisuutensa ja mitä se Jätkälle kuuluu, jos minun omaisuus lahoaa, jos kerran huolehtii omasta juurikäävän torjunnastaan noin tunnollisesti?
Tämä on sitä sääntö-Suomea, jota taas on vaikea käsittää, kun ei minun metsän juurikäävät välittömästi uhkaa muiden metsiä. Juurikäävän itiöitä on itiöintiaikaan Suomen metsissä luonnostaankin varsin runsaasti, koska sitä on aina eiintynyt kattavasti koko Etelä-Suomessa (ei ehkä näin paljoa) – ilmastomuutoksen seurauksena kohta pohjoisessakin. Jos joku oikeasti kuvittelee, että juurikääpä voidaan hävittää Suomesta on saanut latvalahon.
Olin aikanaan Tukholmassa pohjoismaisessa seminaarissa, jossa auditoriollinen pohjoismaiden terävimpiä aivoja oli kokoontunut pohtimaan, miten joku kääpä saataisiin hävitettyä. Ei ole tapahtunut edistystä, vaikka siitä on jo 30 vuotta. Tosin jo silloin tilaisuus tuntui lähinnä tragikoomiselta.
Niin selvä lienee tutkimusten perusteella, että sieni voi tarttua jo pienen puun kannosta. Toinen asia on, tarttuuko? Onko näyttöä siitä, että kesäaikaisella raivauksella saataisiin merkittävää taloudellista vahinkoa aikaiseksi? Ei ainakaan omalla 30 vuoden ”kestokoealalla”. Tosin ei olla pahimmassa kuusenjuurikääpäalueella, mutta tyvitervaksen oslta synkimmillä alueilla. Luultavasti vahinko on suurempi, jos tarpeelliset hoidot jää aikapulan takia tekemättä.
Aplin tavoin on näin palkkatyössä olevana käytettävä kaikki mahdollisuudet vuodenajasta riippumatta, vaikkei se 30 asteen helteellä kuusitiheikössä raivaaminen mitään herkkua ole.
Savimättään alla taimen juuret on kuin herran kukkarossa – sieltä ei ihan hetkessä orgaaniseen maahan sitoutunut kosteus häviä. Hyvin on lähteneet savimättääseen ”taotut” taimet, kun on saanut ne savikerroksen läpi oikeaoppisesti välissä olevaan humuskerrokseen. Välikerroksen tiivistys on a ja o eikä kivennäismaan (savi) kerros mättään päällä tarvitse olla kymmeniä senttejä – 5-10cm riittää ja sen kyllä pehmittää pottiputkellakin. Tämä ei ole teoriaa vaan todettua.
Mättään idea on siinä, että taimi istutetaan pintaan nostetun kivennäismaakerroksen läpi alla olevaan kunttakerrokseen. Tunnetusti orgaaninen maa pidättää kosteutta paremmin ja siinä on runsaasti ravinteita kasvuun lähtöön. Tärkeää on, että mättäät on riittävästi tiivistetty, ettei välissä oleva kunttakerros risujen kanssa jää liian ilmavaksi ja kuivu. Mätästys edellisenä syksynä ja toiveissa hyvä lumitalvi, jotta mättäät kastuu ja tiivistyy hyvin – tai sitten osaava ja viitseliäs mätästäjä oikeilla välineillä, että tiivistää mättään kunnolla. Mätästys on paras, kun auraus pantiin pannaan. Painotetulla äkeellä saa hyvään paikkaan lähes aurauksen ja mätästyksen tasoista jälkeä.