Käyttäjän Hyöteikkö kirjoittamat vastaukset
-
Minäpä sitä näin karhun viime keväänä. Toista kertaa elämässäni vaikka vuosikymmeniä olen metässä työksenikin liikkunut. Kahteli minua vanhan soratie varrella kun kävin kyläkaupassa polokupyörällä. Pikkusen aikaa toisiamme tuijotettiin ennen kuin karhu katsoi viisaammaksi väistyä. Ahmakin tuntuu olevan liikekannalla.
Heräsin justiinsa päiväunilta ja kävin potkurilla potkuttelemassa postilaatikolla. Mulla kun on tapana ottaa pikkuset ettonet lounaan jälkeen. Potkuri sen takia kun pihatie on melekosella kaljamalla. Mutta vielä tästä perinnönjaosta. Joku vuosi sitten yksi puolituttu nimeä mainitsematta oli tullut perijäksi. Oli sen verran viisas että oli perittävän asunnon ja irtaimiston kuvannut heti meleko tarkkaan. Kahvikuppia ja lusikoita myöten. Todisteeksi että ei vain luihut toiset perijät vetäsi välistä ennen perinnönjakoa.
Perinnönjaot ja tieasiat ne ovat meleko kimurantteja. Meillä meni kyllä ihan hyvin. Sain aikoinaan tämän nykysen hirsimökin missä tulihtoin ihan sopusasti. Ja pikkusen harrastuspalstaakin. Joskus sitä on kyllä joutunut pyörittämään kovasti päätä näitä perinnönjakoja seuratessa. Kerrankin jakomies oli pistänyt ihan erillisen kappaleen perinnönjakokirjaan kirstusta. Metät, pellot ja osakkeet meni ihan sovinnolla mutta siitä puukirstusta rotiutui melekonen riita että kenellekkä kirstu kuuluu.
Näin pohjoiskarjalaisena ja rajan pinnassa asuvana kannatan ehdottomasti susipartiointia! Sutta en kyllä ole koskaan nähnyt mutta jälkiä paljonkin. Oli kyllä mieleenpainuva kuuloaistimus kun tuossa suolla vähän matkan päässä kirkkaana talviyönä hirveä jahtasivat. Hitonmoinen mökä muutamasta sudesta. Meillä pukkautuvat itärajan yli koko ajan ja toimeen on tultu.
Sanoisin että Tolopainen on tuossa kommentissaan ihan oikeassa! Minäkin räntäpäivinä istahdin mukavaan ergonomisesti säädettyyn työtuoliini, pistin punaisen valon palamaan, avasin työpöytäni vasemmanpuoleisen ylälaatikon, otin sieltä muistin virkistämiseksi lappusen missä luki ”mänty pitkät neulaset, kuusi lyhyet neulaset”. Aurinkoisina kevättalven päivinä kyllä sitten pistin sukset jalkaani ja menin metsään hangille hiihtelemään. Mukavasti tuli kilometrikorvauksia ja päivärahoja. Ja ihan verottomana.
Tässä aamukahvia keitellessä ja päivän valkenemista odotellessa tuli vielä mieleen opiskeluajat ja ammatinvalinta. Istuttiin opiskelukaverini kanssa siinä Metsätalon ruokalassa evästä purasemassa. Suuresti arvostamamme professori tuli istumaan samaan pöytään. Oli valinnut lounaaksi hernekeiton ja juotavaksi lasillisen piimää. Kaverini katsoi professorin lounasta ja tuumasi: ”Nyt se alakaa rohvessorilla rosessi”.
Pistin uunin lämpiämään. En mitenkään lämmityksen takia mutta vain tunnelman näin iltapimeällä. Hyvin vetää. Vielä tuosta metsätieteelliseen hakemisesta. Siinähän armeijan käyneet saivat aikoinaan lisäpisteitä. Samoin työharjoittelusta ennen hakemista. Minähän olin sen verran tarkka , että vain Mhy:n työaikani ilmoitin. Kyllähän meidän metsäteknikko kiroili ja sanoi että jos tuon tiesin niin oisin pistänyt vähintään kymmenen vuotta lisää työkokemusta. Muuten suunnilleen nelivuotiaana tein ensimmäisen leimikkoni. Vesurilla kaulasin kotipihan koivut.
