Käyttäjän Hyöteikkö kirjoittamat vastaukset
-
Aikoinaan kun olin tuossa varsinaisessa työelämässä ja vapaapäivinä ja viikonloppuina noita töitä tein, niin ei keliä voinut pahemmin valita. Kerrankin takatalvi yllätti taimenistutuksessa. Lunta maassa aamulla viisi senttiä. Ei siinä muuta muuta vikaa, mutta kun kiviä ei nähnyt. Ihan hyvä taimikko siitä huolimatta tuli.
Viimeinen kokemus on 4-5 vuoden takaa marraskuun viikonlopulta.. Räntää taivaan täydeltä. Muuten olisin jatkanut hommia siitäkin huolimatta, mutta hemmetti kun puoliltapäivin meni raivurista kytkin.
Nyt jo saa valita ajankohdan ainakin tamikonhoidossa vähän paremmin. Vaikka tutkimusten mukaan vesottuminen on taimikonhoidossa vähäisintä loppukesästä, niin minä teen sen kuitenkin keväällä kun lehti alkaa olla hiirenkorvalla tai syksyllä napakan pakkasen jälkeen kun lehti alkaa kellastua. Ei ole riesaa hyttysistä tai hirvikärpäsistä. Ja lämpötilakin kohtuullinen.
Kieltämättä kallis kahvi, jäsenlehti ja yleisötapahtuma jonakin vuonna. Ja kun vielä omin kustannuksin pitää useimmat reissut järjestää. Toisaalta tuttujen tapaaminen ja keskustelu ei ole rahassa mitattavissa.
Mutta mitenkähän tuo yhden jäsenen yksi ”satunnaisotanta” yhdeltä vuodelta täyttää tilastollisen otannan kriteerit? Aihe on liian laaja käsiteltäväksi tällä palstalla. Mutta tilastotiede on ihan arkipäivää myös metsäalalla. Esimerkkeinä valtakunnan metsien inventoinnin koealat ja yksittäisen tilan koeala-arviointi.
Ei tuo jäsenmaksu varmaan kenenkään yksityisen henkilön taloutta kaada, mutta mielipiteitä on ihan mielenkiintoista vaihtaa.Jokainen tekee oman ratkaisunsa.
Minä jätin eroilmoitukseni Mhy:n sivuilla. Vastaus tuli: ”Eroilmoituksenne on vastaanotettu ja käsitelty. Ystävällisin terveisin Mhy XXX”.
Lainaus huithapelilta:”Isojen tilojen mh-maksujen ylihinnoittelulla on tähän mennessä maksettu niitä kustannuksia, joita pienten tilojen maksuilla ei ole saatu katettua”.
Kun jonkin väitteen esittää, niin sille olisi hyvä olla myös perusteluja eikä mitään ”mututuntumia”.
Joten tilastot pöytään. Esimerkiksi yhdistysten palvelujen käyttö ja kustannukset tilakoon mukaan.
Minuakin tuo jäsenmaksun määritteleminen hämmästyttää. Ainakin tämän ketjun mukaan pienillä tiloilla se näyttää olevan korkeampi kuin entinen metsänhoitomaksu ja suurilla tiloilla alenee huomattavasti. Näin on myös meidän yhdistyksessä.
Tässä on nyt kolme vaihtoehtoa näillä pienillä tiloilla: Pysyt jäsenenä ja käytät yhdistyksen palveluja niin paljon kuin sielu sietää, tyydyt tilanteeseen tai eroat jäsenyydestä.
Nyt on jo pakko pyytää nimimerkiltä ”Puun takaa” tarkempia perusteluja laskelmilleen: ”Hoidetussa metsässä tukkien osuus kiertoajassa on 70-80 %”.
Normaalistihan ennen päätehakkuuta tehdään 1-3 harvennusta. Ensiharvennuksessa tukkia tuskin tulee. Seuraavissa tukkiosuus kasvaa. Mutta vasta päätehakkuussa päästään tuohon prosenttimäärään. Joten kiertoajassa tuo tukkiosuus on ainakin minun taidoillani täysin mahdoton.
Minäkin olen aina ihmetellyt tuota sanamuotoa ”myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjous”. Täysin tarpeeton. Esisopimuskaan ei sido, mutta sen rikkominen voi aiheuttaa rikkojalle korvausvelvollisuuden. Lopullisen kauppakirjan allekirjoittamisella ollaan jo pitkällä.
Mutta sitten pitää hakea lainhuutoa. Saattaa olla, että meidän maanmittaustoimiston tarkka kirjaamissihteeri huomaakin että kauppakirja ei täytä kaikkia muotoseikkoja.
Sitten kun lainhuudon saa, niin ollaan jo vahvoilla.
Sotien jälkeisen asutustilallisen poika Itä-Suomesta. Noin 10-vuotiaana aloitin pöllinparkkuun keväällä koulupäivien jälkeen ja hevosella propsinajon metsäpalstalta tienvarren laaniin. Näihin voimat 1950-60 luvun vaihteessa jotenkin riittivät.
1970-luvulla kävin Helsingin Yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan siellä metsäpuolella. Viime kesänä jäin työstäni eläkkeelle. Ja nyt kevyttä raivaussahahommaa sulan maan aikana. Halonhakkuuta siinä sivussa.
Saunaolut ja vähän terävämpikin joskus maistuu.
Tuo rajapyykkien etsiminen on joskus aika mielenkiintoista puuhaa. Joskus takavuosina etsin yhtä pyykkiä työasioissani. Kartan mukaan piti olla keskellä peltoa.
Kun alkoi näyttää toivottomalta, niin soitin maastosta meidän paikalliselle maaanmittaustoimiston asiakaspalvelijalle. Vastauksena oli, että maakivessähän sen siellä pitäisi olla. Olihan siellä pellolla yksi maakivi, mutta aika kaukana rekisterikartan rajalinjasta. Pari metriä korkea, päältä täysin sammaloitunut, kasvoi toista metriä pitkää männyn ja koivun tainta. Päällä vielä vanhoja heinäseipäitä ja pari ruostunutta piikkilankakerää.
Ei muuta kuin kiven päälle. Piikkilankakerät ja seipäät alas. Taimia repimään ja sammalta potkimaa. Sieltähän se löytyi. Siisti kiveen hakattu ympyrä ja pyykkinumero keskellä.
Ja tämä tarina on tosi.
Ei se vika aina siellä GPS-laitteessa ole. Tarvittaessa kannatta tutustua myös maanmittauslaitoksen rajamerkkiluetteloon. Sieltä löytyy mm. etsittävän pyykin numero, millaisesta pyykistä on kysymys (yksikivinen pyykki, nelikulmainen pyykki, maakivi jne) sekä sijaintitarkkuus. Myös rajamittoja voi käyttää apuna. Auttaa kummasti löytämisessä kun tietää mitä hakee.
