Käyttäjän Hyöteikkö kirjoittamat vastaukset
-
Minun isä se älynnyt aikoinaan kertaakaan valittaa katkonnasta. Pisti vain tammikuun pakkasilla hevosen tukkireen eteen ja ja ajeli palstalle lähemmäs kymmenen kilometrin päähän. Pokasahamiehiä oli. Tosin myöhemmin otti sitten avuksi ja tekomieheksi tutun metsurin. Mc Culloch oli metsurilla. Suomihevonen on muuten semmonen hevonen että kasvattaa melko pitkän karvan kun on talven savottahommissa.
Vaikka vuosikymmeniä teinkin metsähommia ammatikseni, niin tunnistan silti itseni puoliviherpiiperöksi ja ehkä vähän puoliviherkauhtanaksikin. Kuunnellaan tosiaan intiaaneja ja meidän saamelaisiakin. Olen eronnut kirkostakin vakaan harkinnan jälkeen. Tosin en ole lukenut Raamattua pitkään aikaan, mutta olikohan siinä joku maininta ihmisen ylivertaisuudesta muihin luotuihin. Olen sitä mieltä, että metsänomistus on evoluution tulosta. Ihminen on metsänomistuksineen vuosimiljardien aikana kehittynyt ahvenesta.
Käräjäoikeus teki ratkaisun puunostajan hyväksi ja hovioikeus sitten puunmyyjän hyväksi. Korkein oikeus ei myöntänyt ostajalle valituslupaa. Joten sekä ostaja että myyjä voittivat että hävisivät. Hovioikeuden ratkaisu ei kuitenkaan ole mikään ennakkopäätös ”mitä kaikki noudattakoot”.
Valtion rattaat pyörivät hitaasti mutta varmasti! Eläkkeelle lähtöäni edeltävänä keväänä vuonna 2014 päätin joutessani ja jäähdytellessäni selvittää yhden 1700 neliömetriä käsittävän niemipalstan omistuksen mihin kenelläkään ei ollut lainhuutoa. Selvisi maakunta-arkistosta, että palsta oli pakkolunastettu jälleenrakennusaikana 1951 Egyptinkorven ja Sulkaisen asutusalueiden yhteiseksi venevalkamaksi mutta lainhuuto oli jäänyt hakematta. Vein lainhuutohakemuksen asiakirjoineen kadun toisella puolella sijaitsevaan maanmittauslaitoksen paikallistoimistoon. Lainhuuto venevalkamasta tuli valtion nimiin että napsahti. Kusiaisniemi on tilan nimi.
Planter mainitsi Rokuan. Rokuan jo jääkaudella muodostuneella harjualueella on kirkkaita lampia. Kävin siellä monesti keväthangilla pilkkimässä. Taimenta tuli mukavasti pilkillä kun paikallisen asukkaan vihjeestä syötitin koukun katkaravulla. Tosin istutettua taimenta mutta kuitenkin. En ole pitkään aikaan käynyt. Lieköhän jo turismi pilannut paikan.
En kyllä osaa vastata kysymykseen miksi pyykkejä ei löydy. Mutta tuli mieleeni kun kerran etsin rajapyykkiä Lieksan korvesta. Soitin maastosta maanmittauslaitoksen asiakaspalvelijalle. Asiakaspalvelija kertoi että tämä pyykki on maakivessä. Näkyihän se maakivi. Kivi oli sammaloitunut ja parimetristä koivuakin kasvanut kivelle. Muutama ruostunut piikkilankakeräkin oli kiven päällä ja vanhoja heinäseipäitä. Nakkasin piikkilankakerät ja heinäseipäät alas. Revin koivutkin. Sammalen alta paljastui kirkas kiveen hakattu pyykkinumero. Luotan ehdottomasti maanmittauslaitoksen asiantuntemukseen ja ihaniin asiakaspalveluneitosiin.
