Käyttäjän husse kirjoittamat vastaukset
-
Korjuupalvelun tapainen kauppamuoto voisi olla harvennuksille paras, metsänomistajankin kannalta.
Koska puunhinta = tienvarsihinta – korjuukulut, jotka muodostuvat rungon järeyden mukaan.
50 litrasen keppimetsän harventelulle ei montaa euroa per motti jää, mutta yli 150 litrasia puita harventamalla jää enemmän kuin pystykaupalla. Tämä palkitsee metsänsä hoitaneet paremmalla puunhinnalla. Ja toisaalta ne, jotka eivät ole hoitaneet metsäänsä, eivät saisi isoa puukauppatiliä, mutta saavat metsikkökuvionsa kuntoon.
Nyt pystykauppa tasapäistää metsänomistajat: namuleimikoille maksetaan nihkeää hintaa ja huonosti hoidetuille keppimetsille maksetaan suhteessa liian hyvä hinta. Yhtiöt ostaa keskihinnoilla puuta. Eli pystykauppa palkitsee ne, jotka eivät ole hoitaneet metsää. Runkohinnoittelu tai korjuupalvelu olisi paras hyville metsille.
Lisäksi tiukoille vedytty pystykauppa saattaa ajaa yrittäjän napsimaan parhaat pois, ei ole niinkään merkitystä millainen metsä jää jäljelle. Korjuupalveluna yrittäjä saa liksaa oli millainen metsä tahansa.
Kuutio on siis välikäsi puunostajan ja metsänomistajan välissä. Ovat luoneet itselleen bisneksen keksimällä tyhjästä tarpeen.
Luoko tällainen lisäarvoa muille kuin heille itselleen.
Nykypäivän markkinatalous on johtanut tähän, ettei työtä oikein enää ole. Pitää ideoida jokin tarve ja myydä se.
Voisiko keksiä vielä välikäden Kuution ja metsänomistajan väliin? Toinen välikäsi Kuution ja puunostajan väliin? Näin luotaisiin työtä ja olisi välikättä ja jalkaa joka suunnasta. Voisi kehittää vastaavia kuutioita, eli kilpailevia järjestelmiä, joissa voisi tarjota puuta ja odotella jos joku haluaa ostaa. Sitten myös järjestelmä, joka kilpailuttaisi nämä useat eri ”kuutiot”.
Nyt kuution idea on se, jotta metsänomistajat voisi kilpailuttaa puukaupan. Puunostajaa tämä ei juurikaan palvele.
Joten pitäisikö olla kuution tapainen järjestelmä, nimeltään vaikka Motti, jossa puunostajat kilpailuttaisivat metsänomistajat. Keneltä olisi kannattavinta ostaa puuta, juuri halutunlaista ja korjuuolosuhteisiin sopivaa. Eli keksittäisiin käänteinen kilpailutus.
Ideoita löytyy täältä, ei muuta kuin yrittämään!
Voisiko myös harvennukset tehdä ajoissa, aavistaen ennen kuin on kiire! Eikä kytäten milloin kuitupuusta saisi euron enemmän
Kuinka moni tietää/tuntee tällaisen toimijan: SYKE, eli Suomen ympäristökeskus
https://www.syke.fi/fi-FI/Asiantuntijat
Kuka osaa kertoa tästä intohimoisesta asiantuntijaorganisaatioista?
On SYKE, Ely-keskus, Luonnonvarakeskus, Riistakeskus ja varmasti on muutakin laitosta, mitä en ainakaan itse nyt tiedä
Parodiana tälle kaikelle, kehittelen sekaan uuden asiantuntijaorganisaation, joka keksii tarpeen toiminnalleen ja saa myytyä sen johonkin rakoon. Maksaisiko metsänomistajat laitoksesta, joka tutkisi mitä tapahtuu heidän puulleen? Meneekö se vastuullisesti eteenpäin vai taaksepäin. Lisäksi Metsänomistajien puuta käyttävälle firmalle tulisi olla sertifiointi, joka osoittaisi että he käyttävät sitä puuta oikein. Nythän metsänomistajien päähän on laitettu tuo sertifiointi, tarve voisi olla sertifioida myös toista päätä.
Oliko parodiaa? Ei, tuohan voisi olla aivan todellista
Metsäsertifikaatit ovat yksi surullinen esimerkki nykymaailman tilanteesta, jossa ei ole työtä enää tarjolla.
Pitää luoda tarve tyhjästä
Ei siis luoda mitään uutta, yhteiskunnalle ja yhteisölle arvoa luovaa. Näitä esimerkkejä on alkanut viime vuosina ilmaantunut monille aloille, metsäalalla esim. Kuutio.fi, ovat keksineet tarpeen tulla metsänomistajan ja puunostajan väliin. Sitten mm. sijoitusalalle on ilmestynyt Pankkiiriliike Alexandria. Kyseinen firma on tällainen esimerkki, firma ei tuo mitään arvoa luovaa yhteiskunnalle ja asiakkailleen, ainoastaan myynnin avulla luo itselleen työtä. Näistä ei enempää, vaan metsäsertifioinneista, eli:
Seuraava vaihe tällaisten himmelien rakentamisesta olisi, että luodaan tarve tehdä maksua vastaan sertfiointien toiminnan tarkastuksia. Seuraavassa vaiheessa keksittäisiin luoda uusia sertfiointeja, eri menetelmille.
Tulevaisuudessa metsänomistajan kannon -> metsäteollisuuden tehtaan -> lopputuotteen valmistajan ja asiakkaan välissä on niin vaikeaselkoinen eri toimijoiden viidakko, että lopputuotteen hinta on äärimmäisen korkea ja metsänomistajalle kannolla maksettava hinta vain tippuu pohjaan.
Näin nykyisissä länsimaissa luodaan työtä, eli entuudestaan toimivaan arvoketjuun keksitään lisää tarpeita, eli tuodaan lisää välikäsiä.
Näissä on myös ymmärrettävä tuo kokonaiskuva metsäteollisuuden arvoketjusta. On vain metsäteollisuuden tehdas ja asiakas tehtaan tuotteelle. Sertifiointien myyjät ovat iskeneet tuonne ja keksineet tarpeen. Tässä näytelmässä metsänomistajalla ei ole mitään roolia. Ei se metsäteollisuudelta kartonkipakkauksia ostava yhtiö, joka pakkaa suklaata hienoon pahviseen rasiaan, koe olevansa missään ketjussa metsänomistajien kanssa.
Puukille ja muille, jotka nostavat aina esille puunhinnan seisomisen paikoillaan ja jollakin laskukaavalla laskeneen 80-luvulta. Oletteko ajatelleet tätä:
Jo näillä laskeneilla tai paikallaan pysyneillä kuitupuun/tukin hinnoilla metsänomistus on ollut kannattavaa ja vuotuiseksi tuottoprosentiksi muodostunee 5%.
80-luvulta alkaen metsää omistanut on saanut huikean kumuloituvan tuoton ja lisäksi itse metsäpohjan arvo kolminkertaistunut tai vähintään tuplaantunut.
Lisäksi osaavalla metsänhoidolla ja ilman jatkuvan harsinnan kokeiluja yms. erikoispuulajien kokeiluja tai vääränlaisia hakkuutapoja väärään aikaan, harjaantuneet ja omatoimiset metsänomistajat ovat saavuttaneet parempiakin tuottoja.
Mitä jos puunhinta olisi noussut tasaiseen ja olisi nyt vaikkapa 1,5 kertainen nykyiseen hintatasoon?
Metsää voidaan pitää maailmassa yhtenä vähiten riskisimpänä ja kohtalaisen hyvän tuoton kohteena. Markkinatalous ei päästä tapahtumaan tilannetta, jossa jonkin sijoitusmuodon riski-tuottosuhde olisi liian hyvä. Korkeat tuotot vaativat korkeampaa riskiä. Jos metsän tuottoprosentit korkeamman puunhinnan vuoksi nousisi yli kymmeneen, markkina hakeutuisi tänne Suomeen metsätilojen perässä. Omistajat vaihtuisivat nopeasti metsätiloilla. Mr. Market korjaisi nopeasti vääristymän, metsäpohjan hinta nousisi ja metsää ostettaisiin kalliimmalla, koska täysin varman ja lähes riskittömän tuoton saisi edullisesti. Tai korkeamman puunhinnan vuoksi metsän hakkuuaikeet nousivat ja tehdaskapasiteettia suurempi tarjonta korjaisi tuotot alaspäin. Leimikoiksi kelpaisi vain parhaat kesäkohteet lyhyillä kuljetusmatkoilla. Metsän arvo romahtaisi muunlaisilla metsätiloilla. Nyt Metsäteollisuus on saanut tasapäistettyä joka perukassa olevan metsätilan ja metsänomistajan, vakiinnuttanut markkinan entistä turvallisemmaksi ja tulevaisuuden näkymät myös.
Tuntipalkkausta aina pohditaan raivaustöihin, mutta moni metsuritoveri tekee mieluummin urakalla. Koska urakkapalkalla helpot kohteet, joissa päivätuotos on hehtaari tai ennemmän, niin silloin tienaa enemmän kuin isollakaan tuntipalkalla.
Vastaavasti vaikeissa nuoren metsän kunnostuksissa urakkahintaa on vaikea etukäteen saada sopivaksi kaikille osapuolille. Tuntipalkka toimisi niissä kohteissa. Metsänomistaja ei vain silloin tietäisi, paljonko tulee kustantamaan ja loppulasku voisi olla mitä vain, jos päivätuotos on 0,1-0,4/ha päivä. Tällöin voisi sopia katto kustannuksille. Tehdään vain sen verran, ettei loppukustannus ylitä tiettyä rajaa. Taimikko jätettäisiin sitten kesken, jos ei sovittuun tuntihintaan ja kustannuskattoon valmistuisi. Harva metsänomistaja suostuu hintahaitarilla tehtyyn kauppaan, että kohteen kustannus on 450-800€/ha plus alvit.
Myös tuntipalkan asettaminen oikeaksi onkin hiukan hankalaa ja aina päädytään urakkahintoihin.
Metsänhoitotöissä tosiaan tuntuu turhalta, kun ukot käy kävelemässä taimikoita ilman sahaa ja tekee tarjouksia. Kaikille olisi paras, kun taimikkoon menee ukko, niin saha olisi jo mukana.
Paras tilanne on myös, kun metsuri saisi kunnon palkan, eikä tarviisi v–tuspäissään sahailla. Se on aika mukava sahata ja tehdä töitä, kun tietää tienaavansa. Tämä tilannehan on, kun metsänomistaja itse omatoimisesti tekee raivausta. Tietää tienaavansa niin mukavaa hommaa on.
Ei perkule, niimpä tietenkin….metsäukkojen päähän laskutaito ja luetun ymmärtäminen ei mahdu. Eihän tuollaiseen firmaan kukaan uskalla tulla.
Laskepa mehtäukko paljonko kustantaa, kun 30km päässä olevalla palstalla pitää käydä kahtena päivänä. Koska hehtaari ei ihan mene päivään työukolla. Sahakorvaus + kilometrit peruspalkan päälle.
Mielenkiintoista ettei palstalaisille avaudu suomalaisen yrittämisen ja työn kustannukset. Puuhastelulla ja ruskeilla kirjekuorilla pimeänä maksettavilla palkoilla voi saada metsurin tekemään muutamalla satasella/ha. Jos aletaan tehdä ammattimaisesti hommia ja jotta yrityksen toiminta pyörisi, niin se on yksinkertaista matematiikkaa.
Työmaat pitää olla valmiiksi sovittu ja suunniteltu, ennen kuin keväällä alkaa sahat soimaan. Kesken parhaan maastokauden jos tulee katkoja, että mistä seuraavaksi työmaa alle, niin päivät kuluu eikä tuloja tule. Aika se on rahaa. On puuhastelua, jos sahailee silloin tällöin vailla tietoa onko seuraavalla viikolla työmaata ja missä. Tavoitteena tulee olla, että keväällä tai kesällä jos maanomistajilta saa pyyntöjä taimikonhoidoista, ne sovitaan seuraavalle vuodelle. Lyhyellä varoitusajalla ei juoksennella. Talvella tehdään sopimukset tulevan kesän töistä. Hyvin suunniteltu kalenteri mahdollistaa johonkin väliin uuden kohteen mahduttamisen tai siirtoja. Kartalle kun laittaa kohteet, voi suunnitella kulkemiset kustannustehokkaasti, mihin on menossa milloinkin.
Jos metsuri on palkollisena, hänen ei tarvitse muuta kuin sahata. Työmaat annetaan valmiiksi, joista on ensin pitänyt tehdä kaupat maanomistajien kanssa. Sahat, välineet, vaatteet on talon puolesta ja palkka lasketaan säännöllisesti tilille yms. Täällä Metsälehden palstalla käytetty termi ”välikäsi” joutuu tekemään kaikki nuo työt ja kulut, jotta palkollinen metsuri voi tehdä työnsä.
Tällaiset muilla palkollisina olevat metsurit voivat olla sitten kauden ulkopuolisen ajan ”lomailemassa” tai työttömyyskorvauksella tai muissa töissä tienaamassa.
Palkolliselle maksetaan vaikkapa 130€/hehtaarille. Jos tuotos on se tavoiteltu 0,7/ha päivään, tällöin palkollinen tienaa kuussa sahakorvauksen kanssa hieman yli 2000€, josta toki menee vielä ansiotulovero. Jos pystyy nostamaan urakoinnin tuotoksen 0,8/ha päivässä, niin silloin tienaa jo paremmin. Kulut työnantajalle tuon verottoman hehtaaritaksan päälle ovat palkolliselle maksettava palkka x yrittäjän kulut, eli noin 1,5 kertoimella. Työvakuutukset, eläkemaksut, työttömyysvakuutusmaksut, sosiaaliturvamaksut ja muut kulut. Näitä Suomesta löytyy. Sitten sen päälle tulee sahakorvaus, joka on tuolla aiemmin esille tullut 26,3%. Sen päälle tuolle kilometrikorvaukset. Ja sen päälle yrittäjän kaikkeen tähän käyttämästä ajasta laitettava kate, työmaiden myyntityöhön käytettävä aika, markkinointi ja kaikkea mahdollista muuta kulua. Ollaan aika lailla tarkasti lukemassa 450€/hehtaari, ALV 0%
Yrittäjänä/toiminimellä vuodessa pitää yksin tehdä liikevaihtoa vuodessa 50 000€, jotta pystyy saavuttamaan noin 2000€/kk ansiot nettona. Työkuva on työmaiden hankinta ja itse sahaaminen. Kumpikin vaihe vaatii työtä. Vain itse sahaaminen ja työmaiden laskutus tuo rahaa, mutta sillä pitää myös rahoittaa käytettävä aika kaikkeen muuhun toimintaan. Jos palkkatavoite on isompi, niin hinnoittelu pitää olla korkeampi sekä työtahti myös. Vuodessa maastokauden aikana reipas tavoite on työmaita 100-120/ha per vuosi. Seassa on helppoja kohteita, jotka menee hehtaari tai ylikin päivässä, vaikeita ja kaikkea siltä väliltä. Mutta siihen 0,7ha/päivään se tahti asettuu pitkässä juoksussa ja isolla otannalla.
Yrittäjänä ei lasketa työtunteja, tai jos laskee niin masentuu vain, koska työtunniksi tulee noin 0-2€. Niin paljon menee aikaa kaikkeen muuhun, vaikka itse sahaus sujuisi reippaasti tuolla 0,7/ha päivässä vauhdilla. Tämän vuoksi vertailut täällä palstalla, että tehdään kuusituntisia työpäiviä ja tuntipalkat, ne eivät ole yrittäjän maailmaa. Monesti se työpäivä on 12 tuntia.
Puuki: riippuen missä päin Suomea ollaan, pohjoisessa raivaustyöt pääsee aloittamaan vasta toukokuun puolen välin jälkeen, kun Keski-Suomessa lunta on vähemmän ja voi raivata joulukuussakin. Mutta ei suinkaan ole lomailua 5kk, vaan talviaikaan pitää saada hankittua kauden urakat. Siinä onkin työtä, kun pitää saada noin 100ha työmaita sovittua. Mielellään 120ha.
Eli tuo 5kk menee työssä joka ei tuota, mutta on hyvin tärkeä jakso. Ja jos kuukauden vuodessa yrittäjä pystyisi ”lomailemaan”, niin 3-4kk aikaa tehdä kirjanpito yms talousasiat ja hankkia seuraavan kauden työmaat.
Yrittäjän vuosi siis koostuu itse työstä + työn hankinnasta. Lisäksi toki kaikkea muutakin. Tuon voi jaksottaa tai jakaa miten vain. Yöllä tai päivällä, kesällä tai talvella, ei ole AY-liikkeen määräämiä aikoja ja saunavuoroja.