Käyttäjän huithapeli kirjoittamat vastaukset
-
Varsinkin jos soraa on sinulla enemmänkin, niin myy tiekunnalle käypään hintaan. Soran hinnassa kuljetusmatkalla suuri merkitys, jolloin läheltä saatuna sora on edullista. Mitään velvollisuutta sinulla ei ole myydä maa-ainesta ale-hintaan tiekunnalle.
Puun yhteismyynnistä on kahdenlaisia kokemuksia. Pienemmällä kunnostushankkeella se onnistui hyvin. Isommassa kokonaisuudessa homma meni ns ”reisille”, koska osa halusi korjata puut itse polttopuiksi ja osa ei halunnut myydä puuta tietylle ostajalle, jolloin ”leimikko” venyi niin pitkäksi ja sirpaleiseksi, että hommasta ei tullut lopulta mitään. Selvennyksenä vielä sen verran, että kun puut kuuluvat mo:lle, niin jokaisen on itse tehtävä kaupat ostajan kanssa. Tiekunnalla ei ole mitään osuutta kaupassa.
Kohta kymmenen vuoden kokemus Ilsbo-merkkisestä vesakkomurskaimesta. Kokemukset ovat olleet varsin positiiviset, sillä laite on osoittautunut päteväksi peliksi vesakonmurskauksessa. Tämä laite murskaa ketjullaan ja on siksi lähes tunnoton kiville ja muille yllätyksille, joita teiden luiskista löytyy. Itse olen käyttänyt konetta tienvarsien, pellonreunojen ja sekalaisten joutomaiden niittoon.
Ei ole näistä uusista kokemuksia, mutta vanhemmasta versiosta on muutaman vuoden kokemus. Netistä on tullut katseltua tuota pilkkeen tekoa suoraan kannolta pussiin ja muutamia ajatuksia on herännyt.
Ajatuksena tuo on ihan jees, mutta hieman epäilyksellekin on jäänyt sijaa. Itseäni epäilyttää eniten juuri nuo säkit. Metsässä kun edetään traktorilla perä edellä, niin säkki on aina ensimmäisenä tarttumassa jokaiseen kantoon ja latvukseen, jonka seurauksena repeäminen on aina vaanimassa. Toisaalta säkkiä saa olla vaihtamassa melko tiheään, mikä tarkoittaa jatkuvaa ajamista laaniin ja takaisin. Unohtaa ei sovi sitäkään, että taka-akselille alkaa tulla melkoisesti painoa, kun nosturin päässä on koura ja täysi säkki keikkuu mukana. Pitää olla jo kohtuullisen kokoinen traktori ja kunnolla keulapainoa, että kunnialla pärjää.
Kimurantti juttu. Kotikunnailla on käytetty em. tapauksissa esim. seuraavia taksoja: talvella 0,2€/motti/kilometri (minimi maksu 1 km mukaan) ja kesällä 0,3€/motti/kilometri. Myös puiden kuljettamisesta maastossa ja varastopaikasta on perusteltua vaatia korvausta jos puut pitää kuljettaa leimikolta tienvarteen vieraan maan kautta. Erityisesti silloin, jos pitää hakata uusi ajoura ja varastopaikka. Korvaukset on kannattaa sopia etukäteen, jolloin pelisäännöt on selvät ennen töiden alkua.
Tienvarsienniittoa tehdään monenlaisilla vehkeillä, mutta traktorilla ja puomittomalla murskaimella hinta liikkunee siellä 45-55€/h (alv 0%) kantturoissa. Työnopeuteen vaikuttaa eniten vesakon koko ja tien luiskat. Omat kokemukset ovat osoittaneet, että pahasti vesakoituneilla ja huonoluiskaisilla teillä työnopeus saattaa olla vain 0,5 km/h. Hyvinluiskatuilla ja säännöllisesti niitetyillä tienvarsilla työnopeus on yli 5 km/h. Puomilliset murskaimet on asia erikseen ja muutenkin hinnoittelu selviää parhaiten kysymällä.
Tienvarsien niittoa on kuitenkin syytä tehdä, sillä vesakon myötä tienreunaan muodostuu reunapalle, jonka poistaminen lanalla on hyvin hankalaa. Palteen takia vesi jää seisomaan tielle ja kantavuus heikkenee. Luiskilla pöpelikkö taas hidastaa tienrungon kuivamista ja huonontaa veden virtaamista ojissa, joka taas entisestään heikentää kantavuutta. Liikenneturvallisuuskin pitäisi muistaa, varsinkin risteysalueilla.
Tein ympäristötukisopimuksen tiloillani olevista merkittävistä luontokohteista. Osa oli ML 10§:n mukaisia ja osa ei. Sopimuskausi on 10 vuotta. Kuten aloittaja jo arvasikin, niin yksittäisten runkojen korvaaminen ei ole sallittua. Merkittävän tuhon sattuessa on mahdollista raukaista sopimus tuhoalueen osalta, mutta tällöin joutuu myös maksamaan ainakin osan korvauksesta takaisin. Tällöin puhutaan tuhosta, jossa vahingon arvo ylittää maksetun korvauksen. Ainakin näin (muutama vuosi sitten) minulle kerrottiin. Kysy ELYstä päivän linjaus.
Tanelille sen verran kommenttia, että tavallinen talousmetsä ei näihin sopimuksiin kelpaa, vaan normaalista merkittävästi poikkeavia luontoarvoja täytyy kohteella olla. Kun lainsäädännöllä (ML10§) rajataan omaisuuden taloudellusta hyödyntämistä ja käytännössä romahdutetaan näiden kohteiden taloudellinen arvo, on aivan paikallaan, että siitä jotain maksetaan. Sama pätee myös vapaaehtoisesti suojeltaviin alueisiin, jos kerran jotain halutaan, niin valmis pitää olla myös siitä maksamaan.
En suosittelisi minkäänlaisten kahlaamoiden tai siltojen rakentamisen aloittamista ennenkuin selvität moisten rakenteiden luvallisuuden ja mahdollisen vesialueen omistajan kannan hankkeisiisi.
Kunnollisen sillan rakentaminen tuollaisen puron ylitse on todella kallista, sillä esim. rumpujen pitää olla niin suuret ettei sillastasi tule patoa, joka nostaa vedenpinnan yläjuoksulla. Muita siltarakenteita en edes harkitsisi. Jos taas käytät edellä kuvattuja jäädytyskonsteja on sinun huolehdittava, että veteen jäädytetyt rangat tulevat poistettua vedestä jäiden sulaessa.
Kaikkein järkevintä oli selvittää ajomahdollisuudet joen taakse jäävien puiden osalta lähimmän tieuran varteen. Asiallisesti toimien ja sopien kustannukset jäävät mahdollisista kuljetus- ja varastopaikkamaksuista huolimatta hyvin pieniksi verrattuna siihen, mitä erillisen sillan rakentaminen maksaisi. Varsinkin kun puunajoa on tulevan vuosikymmenen aikana vain pari kertaa.
Huithapeli ei ole ollut muutamaan vuoteen mhy:n jäsen, eikä maksanut myöskään mh-maksua. Samallahan tietysti putosin yhdistyksen ryhmäsertifioinnin sateenvarjon alta. ”Yhteistyökumppani” tarjosi aikanaan mahdollisuutta päästä heidän kauttaan takaisin ryhmäsertin suojiin. Olisi maksanut joitain kymppejä silloin. Mutta sertifioimatonkin puu kelpaa kyllä aivan hyvin.
Tapauksen jälkeen olen myynyt puuta ainakin 5:lle eri yhtiölle ja kaikille on minunkin puuni kelvannut kakistelematta, joten ei ole tarvinnut ainakaan vielä miettiä paluuta. Metsänhoitoni tason epäilijöille voin tarvittaessa esittää metsäkeskuksen tekemien tarkastusten pöytäkirjat, joissa arvosana on poikkeuksetta hyvä tai kiitettävä.
Ryhmäsertifiointi on mielestäni muutenkin aikamoista silmänlumetta, eikä sillä todellakaan poisteta metsäalan ongelmia.