” Suuri savotta – kartelli” on hyvin mielenkiintoinen tapaus, joka pistää ajattelemaan asioita monelta kantilta.

Ensimmäinen vinkkeli on metsänomistajien edunvalvonta. Mtk ja mhy ovat pitkään mainostaneet itseään puukaupan ainoina asiantuntijoina, jotka pitävät myyjän puolta. Miksi sitten ei havaittu minkäänlaista viitettäkään siitä, että markkinoilla on jotakin pahasti pielessä? Markkinaoikeushan tutkii myös epäilyt, jos olen oikein ymmärtänyt. Vai epäiltiinkö tai havaittiinko jotain, mutta ei haluttu tai uskallettu tehdä mitään? Myöskään tiedotus ja toimenpiteet kartellin paljastumisen jälkeen eivät ole olleet kovin vakuuttavia.

Lahtosen toimia täytyy kyllä tavallaan ihailla. Synnynnäinen markkinamies on selvästi elementissään kun seuraa hänen savotta-projektiaan. Näyttävä mediajulkisuus, tiedottaminen ja hypen luominen erilaisin argumentein on saanut aikaan tunnelman, jossa oikeudenkäynti on jo voitettu, vaikka se ei ole vielä edes alkanutkaan. Sivustolla mm. annetaan sellainen kuva, ettäi kuluriski on nolla sillä perusteella, että markkinaoikeus on todennut kartellin olemassa olon (käsittääkseni nyt on kuitenkin esillä korvaus kärsitystä vahingosta).

Olemme siis tilanteessa, jossa yksityisyrittäjä on julistautunut metsänomistajien edunvalvojaksi. Yrityksen tehtävänä on kuitenkin tuottaa voittoa omistajalleen. Samaan aikaan mtk ja mhy ovat pienin poikkeuksin lähinnä seuranneet sivusta tapahtumien kulkua. Koko revohkan jälkeen puukaupan ja edunvalvonnan kenttä saattaa olla hyvinkin toisessa asemassa kuin tänään. Ainoa varma voittaja tässä hankkeessa taitaa olla juristien ammattikunta, muilla on vaarana näppien (ja rahojen) palaminen. Kuka lienee se meidän edunvalvojamme?

Ketjussa kerrottuja hintoja katsellessa ihmettelen näitä pienten tilojen ”lahtaamis” kirjoituksia. Jokaisesta jäsenestä aiheutuu kuitenkin kustannuksia riippumatta hehtaareista tai käytetyistä palveluista. Esimerkkinä vaikkapa jäsenistölle suunnattu tiedotus perinteisesti postin kautta lähettynä tai erilaiset kaikille jäsenille tarkoitetut tilaisuudet. Postimaksu on yhtä suuri olipa vastaanottajalla 10 tai 1 000 hehtaaria metsää.

Isojen tilojen mh-maksujen ylihinnoittelulla on tähän mennessä maksettu niitä kustannuksia, joita pienten tilojen maksuilla ei ole saatu katettua. Tästä on seurannut se, että aktiiviset isot tilat ovat tehneet omat ratkaisunsa ja todenneet mh-maksulla saatavat ”ilmaiset palvelut” niin ylihinnoitelluksi, että ovat hakeneet vapautusta ja hoitaneet esim. neuvonta- ja sertifiointikuviot muita teitä. Kun maksajia on vähemmän, niin suunta on selvä.

Nyt on pakko olla vähän inhorealisti. Kärjistetysti tähän mennessä on käyty käräjiä vasta yhdestä päivämäärästä ja siitä ”päästäänkö ovesta edes sisään” saliin esittämään varsinaista asiaa. Nyt tehty oikeuden päätös ei ole mikään lupaus siitä, että juttu päättyy kantajalle voitollisesti.

Takana on kaksi oikeusastetta ja rahaa on palanut vajaa 3 milliä (vajaa 4500 €/osakas), jonka onneksi maksaa vastaajat(?) Jos saliin päästään keskustelemaan varsinaisesta kartellista alkavat kustannukset juosta ihan eri tahtiin, kuin tähän mennessä. Puun toteutuneesta ja oletettavasta hinnasta vääntäminen on niin paljon monimutkaisempi tapaus kuin yksittäinen päivämäärä. Mitkä lienevät kulut kun takana on 5 oikeusastetta?

Omalla kohdalla asiat ovat edenneet seuraavalla tavalla: Puukaupan yhteydessä on sovittu alustavasti milloin korjuu suoritetaan. Ajankohdan lähestyessä otan yhteyttä ostomieheen (tai päinvastoin), jolloin hakkuun alkuun on aikaa yleensä pari viikkoa. Sen jälkeen seuraavan yhteyden ottaa motokuski tullessaan palstalle. Tämä systeemi on ollut ihan toimiva, koska tapana on ollut olla paikalla aina kun kone saapuu leimikolle.

Tapaaminen nokakkain konekuskin kanssa ennen töiden aloittamista on ainakin minulle tärkeä juttu, koska siinä voi samalla käydä lävitse leimikkoon liittyvät seikat ja sopia monista käytännön pikkujutuista. Vielä kun saisi sellaisen kehitysaskeleen aikaan, että jokainen kuski ilmottaisi vaikkapa vuorokautta ennen, jolloin olisi helppo järjestellä omat menonsa sopivasti.

Korjuuaikatauluja on vaikea lyödä täysin sitovasti lukkoon, koska urakoitsijat hakkaavat puuta aina yhtiöiden kulloisenkin tarpeen (vaihtelevat nopeasti ja paljon) ja muiden olosuhteiden mukaan. Esimerkiksi nyt vallitseva sää ja maaston pehmeneminen on laittanut työjärjestykset uusiksi. Tekniikkakin ja leimikoiden korjuun nopeus saattaa sotkea aikataulua. Yksittäinen motokuski tuskin edes tietää kuin muutaman seuraavan leimikon eteenpäin. Syy voi olla jokin näistä, mutta puhelinsoitolla ostomiehelle asian luulisi selviävän.

Itse olen antanut luvan ja jopa kannustanut lumpin tekoon. Joskus laskin, että yli metrin lumppejakin kannattaa tehdä, jos sillä saadaan tukkia enemmän aikaan. Jos kannustaa lumpin tekoon pitää tietysti sietää (ilman jälkipuheita) se, että välillä tulee katkonnassa tappiota, jos vian pituutta ei voi ennakoida 100% varmuudella. On vain luotettava motokuskin kokemukseen sen suhteen, että tehdäänkö lumppeja vai lyhyt kuitu.

Ainakin osa yhtiöistä antaa tehdä ”apumittana” 2m kuitupöllin, jos latva lpm on yli 20 cm. Tämä mitta lienee ollut Ammatti Raivojaan leimikolla käytössä.