”Peuralupia on joka tapauksessa niin paljon, että niiden käyttö vie enemmän aikaa kuin keneltäkään voi harrastukseen kohtuudella edellyttää.”

Tästä olen kanssasi täysin samaa mieltä. Juuri siksi seuroihin tarvittaisiin uutta nuorta verta, että velvollisuudet saataisiin hoidettua.

Ja kun tihentymäalueilla ovet seuroihin ovat käytännössä kiinni, tarvitaan uudenlaista ajattelua.

Tervehdys,

En ole mitenkään yllättynyt, että aloitukseni herättää tunteikkaita reaktioita suuntaan ja toiseen. Aina kun puhutaan nykyisestä lupajärjestelmästä ja sen puutteista, joku hermostuu.

Minun mielestä oikea ja reilu ratkaisu nykytilanteeseen Etelä- ja Länsi-Suomessa olisi vapauttaa metsästys maanomistajille. Näin maanomistaja voisi itse vaikuttaa siihen, montako sokerijuurikasta sallitaan peurojen syödä pellosta.

En kuitenkaan usko metsästyksen vapauttamiseen ja siksi tarvitaan uutta ajattelua metsästykseen. Olen jäsen kahdessa metsästysseurassa; toinen niistä sijaitsee Uudellamaalla ja toinen Satakunnassa. Olen päässyt seuroihin mukaan sukulaissuhteen perusteella, ja siinä mielessä olen onnekas. Omat seurani ottavat uusia jäseniä erittäin nihkeästi, koska vanhemman polven metsästäjät eivät ole halukkaita lisäämään peuranlihojen jakajia. Lupia on paljon ja riistalihalla alkaa olla jo merkittävä rahallinen arvo. Se näyttäisi johtavan kateuteen, eripuraan ja seurojen ovien sulkeutumiseen. Tilanteen perversiys näkyy parhaiten juuri tässä; siellä missä seurat tarvitsisivat uutta nuorta voimaa peurojen ja kauriiden metsästämiseen, ovet seuroihin menevät entistä tiukemmalle.

Molemmissa seuroissani on jo vuosia ollut se tilanne, että merkittävä osa peuralupia jää ampumatta ja hyvin harva viitsii edes kerran  vuoden aikana käydä kaurispassissa. Sama tilanne on monessa muussakin lähialueen seurassa. Toiminnan välittömät seuraukset näkyvät satoaikaan pelloilla sekä tietenkin taimikoissa ja metsänpohjissa. Tilanne on surullinen siinäkin mielessä, että Etelä-Suomessa olisi valtava reservi nuoria metsästäjiä vailla seuraa. Tiedän, että moni seurattomista nuorista olisi valmis sitoutumaan myös talkootoimintaan.

Tästä siis lähti ajatteluni; kun sorkkaeläinkannat kasvavat hallitsemattomasti  ja nykyiset seurat eivät selviä velvoitteistaan, pitää perustaa erilaisella logiikalla toimiva seura.

Meidän seurue, jolle nyt etsimme maita, koostuu 12:sta 30-40 vuotiaasta kokeneesta metsästäjästä. Meille 10 €/ha vuokrahinta ei ole utopiaa. Maksamme mielellämme hienosta harrastuksesta pari tonnia vuodessa. Moni harrastus on paljon kalliimpi. Lupaamme, että kaikki peuraluvat tulevat käytettyä, kauriskanta pienenee ja supikoirat saavat joka viikonloppu kyytiä.

Maksullinen metsästysharrastus valikoi seurueeseen metsästäjiä, jotka todella aikovat metsästää. Ei sitä kahta tonnia kukaan huvikseen maksa. Toisin on perinteisissä seuroissa, joihin jää notkumaan passiivista jäsenistöä vaikka kuinka.

Eikö tässä voita kaikki; luonto, maanomistaja ja innokkaasti metsään kirmaavat metsästäjät?