Käyttäjän hemputtaja kirjoittamat vastaukset
-
Jäi vielä mietityttämään tuo käsite ’luontotyyppien uhanalaisuus’.
Maalaanpa pirun seinälle eli komppaan Ranea. Jos käsite työnnetään lakiin jää sen arviointi luultavasti ympäristöministeriön virkailijoiden kontolle, minkä jälkeen olemme lirissä.
Voipi tulla uusia ohjeita. Kuten esim. ynp.ministeriö ilmoittaa, että Jyväskylän yliopisto (vihreiden koulutus- ja tutkimusyksikkö) on tutkinut monimuotoisuuden mustikkatyypin metsissä on huonontuneen kauheesti. Ympäristöministeriö on päättänyt, että luontokadon välttämiseksi avohakkuut mustikkatyypin (mikähän lie luontotyyppinä) kielletään. Päätös astuu voimaan heti.
A.Jalkanen: ”Minullakin olisi kysymys, kuka vaan voi vastata. Mihin tarvitaan käsitettä ’luontotyyppien uhanalaisuus’?”
Esiinnyn tyyppinä ”kuka vaan” ja yritän vastata.
Jos käsitteella tarkoitetaan metsäväkeä, joka on uhattu ja sorrettu luonnonvara, niin tarve on ilmeinen ja kyselemättä selvä.
Jos kysy on viherkansan viralliseksi tekemästä (verovaroin, tietenkin) luontoraamatusta ”Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja”, joka käsitettä rummuttaa, vastaan tietenkin, että ei oikein mihinkään. vanhoillakin käsitteillä pärjättäisiin.
Kyseisessä mäjäyksessä on Suomen luonto yritetty tyypitellä uudestaan. Varsinaiset metsätyypit eivät tahtoneet oikein kelvata. Joutuivat kuitenkin hyödyntämään metsäläistenkin apua.
Sen puoleen kyllä noissa metsätyypeissäkin harvinaisia ja suojeltavia löytyy. Metsäläiset kyllä ne ovat aina tietäneet.
A.Jalkanen: ”Kerro hemputtaja miksi harrastajien tekemät uhanalaisten lajien inventoinnit eivät kelpaa tutkimuksiksi? Nythän on niiden avulla pystytty tunnistamaan ne biotoopit joissa meillä esiintyy eniten uhanalaisia.”
Yritetään kun kysytään. Ns. uhanalaiset olivat ennen ns. harvinaisia ja rauhoitettuja. Niitä ei koskaan ole ollut runsaasti (tietääkseni) ja esiintymät ovat yleensä pienialaisia. Muutokset niiden määrissä eivät kerro mitään muusta kuin niiden esiintymisestä ja runsaudesta.
Että asianharrastajien pätevyys arvioihin. Mikäs siinä, ovat maallikkoa pätevämpiä, mutta asennevirheiden rasite on karmea ja johtaa virheisiin. Hyvä esimerkki on virallistettu teos ”Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja”. Se on tosiaan ”Punainen kirja”. Naamioitu tutkimuksen näköiseksi, mutta, mutta. Ojitetut suotkin heitetään kylmästi luonnosta ulos ymv. Olen tietysti vainoharhaan taipuva ja siksiköhän hieno kansainvälinen luokitusmenetelmäkin vaikuttaa valmiiksi viritetyltä.
Jos lakien on tarkoitus pysyä asiassa, niin nykyinen ilmapiiri on täysin väärä luonnonsuojelulain uusimiseen. Riski pahoista virheistä on suuri kun asialla ovat Hesan tietäjät.
Keskutelussa pyörii varmoina tietoina huhuja, arveluja ja suoranaisia valheita. Luontokadon ja monimuotoisuuden tilanne ei perustu tutkimuksiin. Silti menee kuulemma päin pylleröistä.
Jyväskylän yliopisto on vuosikymmeniä ansioitunut metsäalan myrkyttäjä. En tiedä miksi eli mikä siellä oikein hiertää.
Mitä tulee tuohon luontokatoon ja monimuotoisuuden (biodiversiteetin öh) heikentymiseen, niin mielestäni tiivistyy koko homma yhteen kohtaan. Näytöt puuttuvat – ei ole tutkimustuloksia, puheita kyllä riittää.
Ihan hyvin monimuotoisuus on saattanut viime vuodet lisääntyä. Kauniit lupiinit ja kurtturuusut ovat taas pian kukassa.
Ei tarvitse muistaa. Todistan puolesta. Monta ämpäriä on tullut poimittua mustikkaa hakkuuaukoilta. Vähempään olisi jäänyt, ellei muija olisi pakottanut.
Se oli kuitenkin Koillismaalla ja epäilen, että etelän metsissä ei oikein mustikat ehdi avoalalle. Aukon metsäreunoilta kyllä löytyy etelässäkin.
Onhan ne ehkä vähemmän äkäisiä kuin ennen, mutta salakavalia, jos joku aika sitten lukaisemani tieto pitää paikkansa. Väittivät tutkitun, että torjunta-aineet sotkevat mehiläisten kompassin eli eivät löydä kukkasia uudestaan ja voivat eksyä kotimatkalla, mitä on kyllä sattunut meikäläisellekin ja aamulla on ollut pää kipee ja kädet tärisseet.
Jos tosiaan häiritsevät mehiläisten duunia, on homma vähän huono.
Tuon fiktioromaanin ”Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja.” punainen moka on tosiaan tuon tyyppinen eli haikaillaan 40 cm:n puita.
Suurimpia härskiyksiä ja tavallaan karmea perusvirhe on käsiteltyjen alueiden tiputus arviointien ulkopuolelle. Esim. ojitetut suot. Olen nähnyt monipuolista luontoa ojitetuilla soilla. Nekin ovat osa Suomen luontoa.
Ottaa luonnolle tuollaiset typeryydet.
Lainaus A.Jalkanen: ”Luontotyyppien uhanalaisuus on määritelty niin että jos metsää hoitaa, alueesta tulee uhanalainen luontotyyppi. Siis ainoastaan suojelualueet ovat ”ei-uhanalaisia”. Mihin tällaista työkalua voi käyttää?”
Niinpä, tuo määrittely toteutuu virallisessa pläjäyksessä (Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöministeriö) ”Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1 – tulokset ja arvioinnin perusteet. Tytti Kontula ja Anne Raunio (toim.)”. Kyseisen teoksen on arvioinut mm. Seppo Vuokko.
”Mihin tällaista työkalua voi käyttää?”. Vastaan. Sen avulla voi laatia yli 1300 sivuisen ”virallisen” romaanin, jolla pissitään silmään päättäjiä ja kansalaisia. Onpa tuota käytetty lausuntoapuna ulkomaillekin, mikä on Suomen härskiä mustamaalausta. Teos näyttää äkikseltään ihan tutkimukselta, ellei sitä vilkaise hiukan perusteellisemmin.
Tuo median asennevirhe/metsätalous on pahempi virhe kuin äkkiä luulisi. Päätöksenteon pitäisi perustua aitoon tietoon – ainakin enimmäkseen. Jos poliitikkojen ja virkailijoide päätöikset perustuvat esim. väitteisiin jatkuvan kasvatuksen paremmuudesta, joita media ylläpitää, on seuraus varsin huono.
Sen puoleen sama koskee muutakin päätöksentekoa. Jos tieto ei kelpaa olemme menossa Trumpin maailmaan keula vaahdossa.