Käyttäjän hemputtaja kirjoittamat vastaukset
-
Hyvin ovat viherklaanit onnistuneet politiikassaan. Monimuotoisuuden köyhtyminen ja luontokato ovat jo faktoja, joiden perusteella päättäjäämme jo tekevät päätöksiä.
En ole kuitenkaan löytänyt ainuttakaan selkeää tai edes epäselvää tutkimusta monimuotoisuuden tilasta tai luontokadosta. Luonnon kurjistuva tila on siis mielipide, ei fakta.
Olenkin odotellut Valtakunnan Metsien Inventoinnin tietoja. Tekivät kuulemma viimeksi myös kasvillisuuskartoituksen, kuten tekivät myös 80 -luvulla (?). Pitäisi olla siis kaksi jotenkin vertailukelpoista aineistoa jossakin.
hemputtaja 9.6.2022, 16:37En nyt oikein ymmärrä. Miksi noita erikseen kasailemaan ja kantelemaan. Siirtelykaadonhan eräs Enson hakkuuneuvoja kehitti jo vuosikymmeniä sitten.
Kolmen tukin puukin siirtyy 100 metriä ennen kuin latva humahtaa ketoon. Noin se oli ainakin nuorempana. Nykyisin jää 95 metriin kun polvi vähän vaivaa.
hemputtaja 27.5.2022, 10:40Toistanpa tänne väärään ketjuun työntämäni. Saa nähdä voinko vielä positaa sen.
Tehdäkseni kiusaa hiilikauhistelijoille (en kerro keille) pistän uusinta uutista näkyville.
YLE:n kertomasta pätkä näytteeksi osoitteesta: ”https://yle.fi/uutiset/3-12462247”. Selittää PNAS-tiedelehdessä julkistettua tutkimuksen tulosta mm. seuraavasti: ”Useimmat valtiot keskittyvät ilmastonmuutoksen torjunnassa lähes pelkästään hiilidioksidipäästöjensä vähentämiseen. Tuoreen tutkimuksen mukaan se on virhe.Hiilidioksiditoimet parhaimmillaankaan eivät riitä yksin hillitsemään ilmastonmuutosta niin, että se pysyisi kansainvälisesti asetetuissa rajoissa, kertoo vuoteen 2050 ulottuva vertailu.”
Palataan siis taas perussyyhyn eli liiallisen ihmismäärän lämpötoilailuihin. Ilman tutkimusta olen varma, että ei auta vaikka tulitikut otettaisiin pois.
hemputtaja 27.5.2022, 10:33Poistan vääräaiheisen tekstini. Pim.
hemputtaja 26.5.2022, 18:23Lainaus A.Jalkanen: ”Henputtaja. Olisiko sinulla esittää sitten jokin muu selitys maapallon lämpötilan nousulle johon uskot? Ihmisten tuottama lisälämpö ei taida riittää maapallon lämmittämiseen jos lisääntyvää hiilidioksidia ja vesihöyryä ei ole mallissa mukana.”
No nyt on menossa terveeseen suuntaan. Tunnustus, että ihmisten touhut tuottaa lämpöä ja vesihöyrykin jarruttelee lämpövuotoja ei pelkkä hiilidioksidi.
hemputtaja 26.5.2022, 10:27Lainaus A.Jalkanen: ”Ilmeisesti tiedät mutta et usko kasvihuoneilmiöön ja se on täysin Ok. Ei täällä kaikki usko luontokatoonkaan ja ilmeisesti hemputtaja kuulut siihenkin porukkaan. Toivottavasti et kuitenkaan usko salaliittoteorioihin.”
Jopas nyt. ettenkö usko kasvihuoneilmiöön. Ite et usko, että uskon kasvihuoneilmiöön ja se ei ole täysin Ok.
En ole ainoa, joka epäilee hiilidioksidin 0,04 %:osuuden riittämättömäksi selittämään nykyistä lämmön nousua ja se ei kasvihuoneilmiötä kumoa.
Mitä tulee luontokatoon, uskon siihen välittömästi, kun tulee kunnon tutkimustulos. Jymäkät mielipiteet eivät riitä. Esim. viimeisin valtakunnan metsien inventoinnin kasvillisuuskartoitus verrattuna aikaisempaan vastaavaan kartoitukseen.
hemputtaja 25.5.2022, 20:12Lainaus A.Jalkanen: ”No ei tuota lämpöä vaan fossiiliset polttoaineet ja aurinko tuottavat. Tarviiko tästä nyt alkaa vääntää.”
Ei tartte, mutta ite aloitit, kun vihjasit etten tiedä kasvihuoneilmiötä.
hemputtaja 25.5.2022, 15:07Lainaus A.Jalkanen: ”henputtaja kts. kasvihuoneilmiö.”
Lue sinä teksti (ajatuksella) ennen kuin innostut. Toistan: ”Ilmakehä säilöö lämpöä pallollamme, mutta se ei sitä tuota.”
hemputtaja 25.5.2022, 12:55Lainaus Puuki: ”Pitäisi laskea metsien hiilitasetta eikä keskittyä vain lillukanvarsiin jota pelkkä hiilinielu tai hiilivarasto edustaa.”
Hiilidioksidia on ilmakehässä 0,04 % eli lillukanvarsilla leikitään laski sitten hiilitasetta eli mitä. Osuuteni olen kyllä hoitanut jo muksuna, jolloin ripuliin syötettiin hiilitabletteja. Olivat mukavan makuisia.
Ilmakehä säilöö lämpöä pallollamme, mutta se ei sitä tuota. Lämpö tulee muualta ja ihmisten touhut ovat yksi merkittävä syy.
hemputtaja 19.5.2022, 10:36Äää’äh. Kukaan ei halunnut kertoa mistä aihelistauksen ”Äänet” kertyvät ja miten.
Hyvä on, tulkitsen ”Äänien” olevan salaisen metsäpoliisin viestejä valvojille. Pisteytys kulloisenkin tekstin kohdalla tietysti näkyy vain heille ja voitte arvata, mitä seuraa eli hyväksymättömien viestien tekijät ovat piikissä.
Tuulenkaadot lisääntyvät, kemera hakemuksen käsittely kestää iäisyyksiä, rummut tukkeutuvat ja tyvilaho lisääntyy, taimikot ja raivaukset kytätään moneen kertaan, tukkimiehentäi käy pelargoonienkin kimppuun, jne.