Käyttäjän Goofy kirjoittamat vastaukset
-
<p>Voi hyvänen aika teitä nyt.<br /><br />Milloin saadaan suojelualueelle tai milloin jokin lahopuumäärä on ollut jollakin alueella riippuu tietenkin siitä, milloin ihmisen toiminta on alkanut vaikuttamaan lahopuuta vähentävästi. Yksiselitteistä vastausta kultakin paikalta ei voi antaa. <br /><br />Kuitenkin nollasta lähdettynä lahopuuta on ko. määrä Etelä-Suomessa parin kolmen sadan vuoden päästä ja pohjoisessa vielä tuplat siitä.<br /><br />Toistan vielä kerran, että ei oppi ojaan kaada. Sitä on avoimesti saatavilla ja tällä foorumilla näyttäisi todellakin siihen olevan tarvetta. Erityisesti ekologian perusteista, metsätila- ja omistusrakenteesta. Se että jokin kiinteistö on jäänyt hoitamatta, ei takaa sen suojeluarvoa, mikäli seuraava omistaja sen kehityksen katkaisee tai lajeilla ei ole mahdollisuutta siirtyä sinne. <br /><br />Tämä on vähän kuin ihmisiltä otettaisiin 95% ruuasta pois, niin väkisinkin populaatio pienenisi. Kuitenkin sillä, että 30% säästetään, saadaan ihmispopulaatio säilytettyä yhtenä lajina muiden joukossa.</p>
<p><p>Meillä on luonnonpuistoja, joilla on lahopuustoa ko. määriä. Niiden perusteella lahopuumäärät voidaan johtaa eri kasvupaikoille ja kasvillisuusvyöhykkeille. <br /><br />Esitin siksi tuolla aiemmin suojelukuvioita, koska tämänkin keskustelupalstan perusteella monelle on edelleen epäselvää ylipäätään miksi lahopuuta tarvitaan ja miten se on järkevintä jättää metsään, jotta senkin resurssin käyttö olisi optimaalista.<br /><br />GLA kyseli, että ajattelinko metsätaloutta. Totta kai ajattelin, kuten monet muutkin, se ei päättyisi Suomesta. <br /><br />Jos valtio on köyhä ja me metsänomistajat sanomme olevamme vastuullisia ja turvaavamme myös luontoarvot, niin tehdään toki se omalla rahalla. Kyllä meillä metsänomistajilla siihen on varaa. <br /><br />Esitykseni ammattilaisavusta on jo ollut valtion mm. rakennuslain valmistelun yhteydessä esillä, mutta metsänomistajat sen kaatoivat. Että kädenojennuksiin ei tartuta. Siitä saamme syyttää pitkälti MTK:ta ja Kepua. Ja miksi sitä myös esitin, johtuu ihan tuolla aiemmin mainitusta resurssien optimoinnista. <br /><br />Jos lajeilla ei ole riittävää kytkeytyvyyttä, niin ei ne itsestään tyhjästä ilmesty. Siksi pitäisi miettiä myös taakanjako eri maanomistajien kesken. Vaihtoehtona on kiinteistöjen yhteiset alueet, joita on aiemminkin perustettu mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. Nyt ne voisivat olla yhdistetty suojelualue ja vaikkapa niiden yhteyteen rakennettu vedenhallintaan ja puhdistukseen liittyvä kiinteistöjen yhteinen kosteikko.</p><p>Jo pelkästään puronvarsien lakisääteiset ja riittävän leveät suojavyöhykkeet ratkaisisivat metsätalouden aiheuttamista ongelmista suuren osan. </p>
Tällä hetkelläkin luonnontilaisissa metsissä, riippuen sen ravinteisuudesta, löytyy lahopuuta tuon verran. Siten ei tarvitse asettaa mitään vuosilukua.
Ja kun tuli vielä perään toinen täydentävä kysymys motokuskimetsurilta, niin muokkaamalla vastaan myös siihen suoralla lainauksella Luontopaneelin raportista:
”Suojelualueiden ulkopuolella tavoitteena ei kuitenkaan
ole saada lahopuumääriä vastaamaan luonnontilaisten metsien lahopuumäärää. Talousmetsissä tavoitteeksi voitaisiin asettaa 30 prosenttia lahopuun luonnontilaisesta määrästä (18–36 m3/ha), jonka voidaan katsoa olevan ekologisesti perusteltu minimitavoite lahopuun määrälle.”Talousmetsiin siten riittää vähemmänkin. Se miten saadaan tämä määrä jatkumona tuotettua, niin helpointa olisi erottaa ne kuviot omikseen, jossa annetaan lahopuujatkumon muodostua metsäkiinteistöllä rauhassa.
Jos ne kuviot suojeltaisiin vaikka pienellä valtion vastaantulolla ja ne olisivat sertifiointikriteerien mukaisia säästöpuut korvaavia kuvioita, niin olisiko tämä hyvä ratkaisu?
Kuvioiden sijoitteluun pitäisi saada ammattilaisilta apua, jotta eri kiinteistöjen välinen kytkeytyvyys mahdollistuisi.
Rane taisi esittää minulle tämän kysymyksen:
Milloin Suomen metsissä on ollut lahopuuta keskimäärin 100 m3/ha?
Vastaan Luontopaneelin sanoin, silloin kun metsät olivat luonnontilassa.
Ranelle vielä sellainen asia, että aukolla ei juurikaan ole merkitystä luonnolle, jos se syntyy ihmistoiminnan ansiosta. Silloin ei vaan saa viedä sitä kaadettua puuta pois ja osa pitää kaataa juurineen, jotta se pääsee yhtäältä uusiutumaan ja toisaalta osa uhanalaisista lajeista vaatii esim. kaatuneen kuusenjuurakon varjoisuutta kasvuympäristökseen.
Suorittavan portaan lausunnon tulkitsen täyttä ymmärrystä vailla olevana kirjoitetuksi.
Kertokaa mitä virheitä Luontopaneelin raportista nousi esille, niin yritän tässä niitä teille maalaisjärkeistää, kun sillä töin olen työurani koittanut lutvia. 20 vuoden kokemus MHY kentältä antaa kyllä jonkinlaisen perspektiivin asioihin.
Timppa voisi kertoa minullekin, mistä voisin lukea toisenlaista viestiä kuin Luontopaneeli on kertonut.
Luontopaneeli on yksimielisesti raportin takana ja voitte vapaasti käydä katsomassa jäsenten taustat. Siellä on edustettuna eri sektoritutkimuslaitokset, kuten Luonnonvarakeskus (entinen METLA) ja yliopistot. https://luontopaneeli.fi/luontopaneeli/jasenet/
Kuten tuolla aiemmin kirjoitin, niin meidän tulee ymmärtää, että tieteen olemukseen kuuluu, että se korjaa itse itseään. Kun tiedetään enemmän tai saadaan jokin uusi menetelmä, vanha tieto kumoutuu. Tieteen tarkoitus ei ole löytää totuutta, joka pätee aina. Monia tieteessä ahdistaa juuri tuo, että uusi tieto voi kumota vanhan.
Tieteentekijöiden tulee viestiä tuloksista, miksi sitä muuten tehtäisiin?
Luontopaneeli koostuu tieteen huippuosaajista, jonka sivistyneinä voitte toki kumota tieteellä.
Muunlainen argumentointi kertoo enemmän kirjoittajan sivistyksen tasosta, ainakin minulle.
Perustuuko metsänhoito tieteeseen, ja miten luonto siinä on huomioitu.
Suomalainen metsänhoito on perustunut vuoden 1948 harsintajulkilausumasta lähtien voimakkaasti valtion, asiantuntijavallan ja etujärjestöjen ohjaamaan metsäpolitiikkaan. Sodan jälkeen voimakkaasti kasvanut metsäteollisuus tarvitsi puuta enemmän kuin metsämme kasvoivat. Silloin vallalle tuli puuntuotannollisesti tehokas metsänkasvatuksen menetelmä, johon olennaisena osana kuuluu metsänuudistamisen menetelmänä käytetty avohakkuu.
Vaikka tasaikäistä metsänkasvatusta perustellaan tukkipuun saannon maksimoinnilla, niin silti vuosittain hakatusta puusta vain noin 1:6 osa päätyy pitkäaikaisiin metsäteollisuuden jalosteisiin, kuten sahatavaraksi, neljäsosa mm. selluksi ja loput 60 % käytetään energiaksi.
Metsänhoito on perustunut ja perustuu edelleenkin tieteeseen, kuten metsänhoito- ja taloustieteisiin. Luonnonsuojelubiologisen tieteen sanoma on metsien hyödyntämisen ohjauskeinoissa jäänyt vähemmälle, vaikka tietoa olisikin ollut. Otetaanko tämän päivän metsänhoitosuosituksissa tai metsänomistajalle annettavassa neuvonnassa kaikkia metsää koskevaa tieteellistä tietoa huomioon, voi vastaus olla kyllä ja ei – se on metsäpolitiikkaa ja arvovalintoja.
Meidän tulee ymmärtää, että tieteen olemukseen kuuluu, että se korjaa itse itseään. Kun tiedetään enemmän tai saadaan jokin uusi menetelmä, vanha tieto kumoutuu. Tieteen tarkoitus ei ole löytää totuutta, joka pätee aina. Monia tieteessä ahdistaa juuri tuo, että uusi tieto voi kumota vanhan. Näin kävi myös kolumnissani esille nostamani kolmen myytin; avohakkuun, ojitusten ja kuolleen puun osalta. Avohakkuuta voidaan edelleen harjoittaa, kuten itsekin teen ja ojia kaivaa, mutta tieteelliset perusteet niiden käytölle tai hyväksyttävyydelle ovat muuttuneet ajan kuluessa.
Jos metsäala haluaa tehdä aidon kestävyysmurroksen, niin luonnonsuojelubiologinen tiede tulee huomioida metsiä koskevassa päätöksenteossa ja niitä ohjaavassa suosituksissa, se on elämän perusta. Metsätalouden toimenpiteiden pinta-alallinen laajuus ilmenee metsäelinympäristöjen ja niitä tarvitsevien lajien uhanalaistumisen lisäksi mm. lähteiden, purojen ja isompien vesistöjen heikentyneenä tilana.
Puuntuotannon kasvattamiseksi hävitimme miljoonia hehtaareita suoekosysteemejä, jotta saamme kehua maailman parhaan osaamisen ja metsänhoidon saavutuksia. Samalla kiihdytimme osaltamme ilmastonmuutosta ja nyt nautimme ilmastonmuutoksen tuomasta kasvunlisäyksestä, ainakin toistaiseksi. Miksi vastustaisimme muutosta, sehän voisi muuttaa narratiivia?
Luontoa on toki jo huomioitukin metsänkäsittelyssä, mutta tieteen näkökulmasta riittämättömästi. On vain valitettava tosiasia, että mikäli haluamme säilyttää luontoa myös tuleville sukupolville, se vaatii pinta-alaa – myös täällä. Etelä-Suomen luontoa ja vesistöjä ei voi suojella kolonialisistisesti Lapissa. Miten tieteeseen perustuva tiukka 10 prosentin suojelu jokaisesta luontotyypistä toteutetaan maakunnassamme, on meidän ihmisten ratkaistavissa. Kyllä me siihen kykenemme – saimmehan me muutamassa vuosikymmenessä ojitettua miljoonia hehtaareita suoekosysteemeitä.
Olen usein kuullut myös sanottavan, ettei luonnonsuojelijoille mikään riitä. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla on metsiä 79 %, joista on suojeltu 7 %. Todellisuudessa määrä on pienempi, kuten esimerkiksi Siikajokilaaksossakin, jossa suurin osa suojelusta kohdistuu suoekosysteemien suojeluun, mutta ne tilastoidaan metsiensuojeluna. Mikäli suot jätetään tilastoinnista pois, Pohjois-Pohjanmaan metsistä on suojeltu noin 4 %. Kaikki loppu on metsätalouden käytettävissä. Onkin perusteltua kysyä, eikö tästä edes 10 % riittäisi metsälajeille.
Kyllähän se niin on, että ostohenkilön vuosiostoista jos tulee vuosittain 5-10% joltakin myyjältä, niin kiusaus katsoa läpi sormien joitain asioita kasvaa.
Mitä Halmeen kertomaan tulee, niin se oli täysin totta.