Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Paskolammi edellä törmäsi taimisuojiin. Avasin viime vuonna aiheesta keskustelun, mutta aika vähiin jäi mielenkiinto aihetta kohtaan. Voi tosiaan olla, että varapäreitä tarvitaan, jos noiden kanssa alkaa pelaamaan.
Rautakaupassa näin muuten aaltopahvirullan, olikohan verollinen hinta n. 0,6 €/m2. Jos yksi taimisuoja on 0,25 m2 kokoinen, jää pahvista tehdyn materiaalin hinnaksi verottomana 0,12 €. Ei paha, mutta melkoista näpertelyä ja vaikutukseltaan kysenalaista taitaisi homma olla.
Taimisuojakeskustelu:
http://www.metsalehti.fi/Metsalehti/
Keskustelut/Aihe/Viestiketju/
?topicId=595Metsäkupsa: ”Jatkuvaa taimikonhoitoa tehty joka vuosi,mutta työtä tekemätöntä itselläni rästissä.”
Kelläpä ei olisi töitä rästissä. Riippuu myös siitä, kuinka täydellistä jälkeä tavoittelee. Omatoimisella haitari voi olla hyvinkin laaja.
Sirolan kirjoituksesta uusimmassa makasiinissa voi saada sen käsityksen, että täällä vain murehditaan elämää suurempia asioita. Itse näen tilanteen toisin. Vaikka harvemmin kirjoitellaan siitä, miten itse omaa metsää aikoo kehittää, on ainakin minulla ja uskoakseni useimmilla muillakin jatkuvasti ajatukset sen suhteen liikkeellä. Kuluvan vuoden tavoitteisiin kuuluu harvennushakkuuta, muutaman kuvion taimikonhoito, ravinneanalyysi ja mahdollinen lannoitus, epäonnistuneen taimikon täydennystä, leimikkoon rajoittuvan rajalinjan avaus ja kenties muutaman rummun teko/korjaus. Samalla pitäisi hiukan oikoa vanhoja ajouria ja luiskata muutaman ojan ylityskohta. Eli juuri sen kaltaisia asioita, joista Sirola kirjoitti. Mutta noidenkaan jälkeen metsä ei ole valmis.
Timo Kujala: ”Lisäksi useamman sahan hankintapääliköt joille olen puuta myynyt tällaisiata leimikoista, ovat todenneet, että näistä metsistä ovat saaneet keskimääräistä paremplaatuista tukkia.”
Minusta keskiarvoon vertaaminen ei ole olennaista. Jos menetelmän vaikutusta laatuun verrataan, pitää verrata yhtä aktiivisesti hoidettuun tasarakenteiseen metsään. Rehevälle ja/tai harvaan istutettua mäntyä ei mielestäni pidä käyttää tässä asiassa keppihevosena. En tarkkaan ottaen tiedä, mitä ennen asiasta ajateltiin, mutta nykyään jokainen tietää lopputuloksen, eikä edes mhy enää tuollaiseen neuvo. Kyllä harsinnankin historiasta löytyy surullisia esimerkkejä.
Timo Kujala: ”Kuvassa olevassa metsässä hakkuun jälkeen on nyt 100 – 120 kuutiota puuta/ha. Jos koko ala olisi hakattu aukoksi niin nyt jätetyillä puilla olisi pystynyt juuri ja juuri kustantamaan uudistuksen. Eli samalla nettotuotolla siinä olisi muutaman vuoden kuluttua taimikko. Nyt on peitteinen sekametsä jossa uutta tainta on tulossa yli tarpeen.”
Kasvatan minäkin alikasvoskuusia, ei siinä ole mitään erikoista. Tällaista alaa minulla on hiukan laskutavasta riippuen noin kolmannes tai vajaa puolet kokonaisuudesta. Mutta ylemmän kerroksen puustoa en harvennusvaiheessa enää jätä ikäänkuin siemenpuuasentoon seuraavaa harvennusta odottamaan. Kun alikasvos vapautetaan, jää sen päälle vain yksittäisiä jättöpuita, joilla ei ole metsätaloudellista merkitystä. En silti puhu noilla kuvioilla jk:sta, vaikka loivan tulkinnan mukaan sellaista se on.
Timo Kujala: ”Ja 20 vuoden päästä tässä metsässä tehdään samanlainen yläharvennus 100 m3 / ha, jossa tukkisaanto on 70 %. Uskoakseni aukkohakkuuvaihtoehdossa 20 vuoden päästä olisi ollut vain taimikonhoitokuluja.”
Jos metsässä ei ole päätehakattavaa puustoa, ei tietenkään päätehakkuu ole perusteltu. Ilmeisesti kuvassa näkyvässä kohdassa päätehakkuu ja viljely ei olisi ollut perusteltu, kun noin hyvä kuusialikasvos oli valmiina. Ylempi kerros on täytynyt olla harva jo valmiiksi. Mutta eipä kasvatusmenetelmää joka harvennuskierroksella olekaan syytä vaihtaa, paljon pitkäjänteisemmästä puuhasta on kyse.
”Metsiä vartijoidessani olen havainnut että 2 vuotta kestää ennenkuin taimikonhoito vaikuttaa kasvuun. Tästä tein sen päätelmän että ”oikea” metsänharvennus menetelmä on harventaa 2 vuoden välein.”
Voi olla, että asia on noin tuon vaikutuksen kanssa. En kuitenkaan osaa sanoa, kun etenkin varhaisperkauksessa moni asia muuttuu nopeasti. Pienen taimen kasvaessa myös kasvuvauhti kiihtyy jne. Mutta kahden vuoden välein tehtävän harvennuksen ideaa en tajua, ellei sitten ole totaalisen pahasti laiminlyödyn puskan pelastamisesta kyse. Sinun jutuistasi päätellen ei ole.
Otakantaa-sivusto on näköjään muodostumassa pysyväksi käytännöksi, kun tähänkin asiaan liittyen pyydetään kommentteja.
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/130118_biotalous.html
Hemputtaja: ”Vastustan.
Ei metsälakiin erillismainintaa. Ei minkään menetelmän sallimisesta tai kiellosta (paitsi metsän hävittämisestä, ehkä).”
Erillismainintaa ei ole tulossa. MMM:n sivuilta poimittua: ”Lisäksi pienaukkohakkuut ja eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen menetelmällä suoritetut kasvatushakkuut sisältyvät kasvatushakkuiden määritelmään. Tällöin eri käsittelyvaihtoehdot rinnastettaisiin tasapuolisesti vallitsevan käytännön mukaisiin kasvatushakkuisiin.”
Sivulla 8 oleva kuva juuri harvennetusta kuviosta herättää ajatuksia. Siinähän on muutama tukkikokoon kasvanut mänty ja koivu, jotka on kai tarkoitus hakata 20 vuoden kuluttua. Alla kasvaa kuusia, joista samassa yhteydessä joitain voi poistaa, jotta tilaa uudelle sukupolvelle tulee lisää. Mutta mikä tilanne on 20-40 vuoden kuluttua? Pelottavan huterilta ylimmän kerroksen puut tuulia ajatellen näyttävät, eikä lehtipuiden taimet noissa olosuhteissa suorarunkoista puuta kasva. 20% lehtipuusekoitukseen ei millään pääse, mikä on Kujalan tavoitteena. Eikä kuvassa etummaisena näkyvä (hies?)koivukaan tukkilaatua ole, sen verran lenkoa joka suntaan löytyy. Mutta eipä noilla prosenteilla kiinnostavaa koivutukkikauppaa synny, joten siten asialla ei ehkä olekaan merkitystä.
Timpan kanssa olen samaa mieltä siitä, että artikkeliissa olisi saanut olla tarkempaa tietoa kannattavuuden määräytymisestä. Mutta koska tekstissä oli käytetty mainosmiesten suosimaa tapaa määritellä asia sanan ”jopa” avulla, jätän luvut omaan arvoonsa.
Kujala todennäköisesti on Suomen kovin jk-mies. Harva uhraa asiansa puolesta omaa rahaa hyvän, keskikokoisen etelä-suomalaisen metsätilan verran. Jotenkin toivoisi, että metsäala palkitsisi kaverin työstä, johon ei massiivinen suomalainen virkamieskoneisto pystynyt edes eu-aikana. On kohtuutonta, että Kujalan palkkioksi jää se, että prosessin jälkeen Suomessa saa kasvattaa metsiä niin kuin parhaaksi näkee.
Itse kasvatusmenetelmästä voidaan sitten olla montaa mieltä. Kujalan valituksessahan ydinasia oli mhy:n ja metsäkeskuksen asema, ei kasvatusmenetelmät sinänsä.
Mhy:n neuvontaan artikkelissa kohdistettu kritiiki on minusta hiukan epäreilua. Jos konsultin (mhy) mielestä tasarakenteinen kasvatus on parempi vaihtoehto, sitä tarjotaan. Jos erirakenteista ei hallita, ei siitä hyvää saa hyvällä tahdollakaan. Toisaalta, jos konsultin ajatukset tiedetään sopimattomaksi omaan arvomaailmaan, mikä pakko sieltä neuvoja on hakea? Ja sitten vielä harmitellaan sitä, ettei omistajalla ole päätösvaltaa, vaikka lähtee ihan omasta tahdostaan huonoksi havaitsemaltaan konsultilta apua pyytämään. Jos apua tarvitsee ydinliiketoiminnan pyöritykseen, onko tällöin edes edellytyksiä arvostella konsulttia? Tätä kokonaisuutta minun on vaikeata ymmärtää. Eri asia sitten on se, jos nykyinen lainsäädäntö tulee ongelmaksi hoitomenetelmien suhteen.
Puun takaan mainitsemassa puun polton haitallisuuden tutkimisessa ei tietääkseni ole otettu huomioon sitä, että polton lopettaminen täytyisi korvata jollain tavalla. Herkästi tulee mieleen, että vaihtoehtona olisi ulkomailta tuotu, uusiutumattomista raaka-aineista tuotettu energia, joka ei sekään olisi haitatonta. Ei terveydelle, eikä taloudelle.
Verovaroin tosiaan pyritään Suomessa ampumaan itseään jalkaan. Saa nähdä, miten maitosodassa käy. Kilpailuviraston mielestä kotimainen tuottaja myy meille maitoa liian halvalla ja siten pyrkii kilpailemaan ulkomaista suuryritystä vastaan. 70 miljoonan euron sakon arvoinen teko on tämän hetken tulkinta asiasta.
