Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Samanlainen käsitys minulla kuin Tervarosolla, AJ:llä ja Leevillä.
Koivun luontainen uudistaminen vaikuttaa äkkiarvamalta helpolta menetelmältä, mutta kun asiaa on tutkittu, on paljastunut huomattava määrä epäonnistumisia. Alalle kyllä syntyy taimia, mutta merkittävä osa on hieskoivua ja muuta toisarvoista puustoa. Lisäksi ongelmana on epätasaisuus. Jätetään hirvet tässä yhteydessä huomioimatta.
Eräässä toisessa, luontaista uudistumista selvittäneessä tutkimuksissa tämä ongelma havaittiin myös havupuilla. Aukkoja jää herkästi uudistusaalle. Edes kantojen nosto ei tunnu tältä pelastavan.
Jollain on varmaan kokemusta täyteen koivua kasvaneesta alasta, mutta em. tutkimusten mukaan mikään normaali tilanne se ei ole.
Ja tosiaan, kuusia kyllä syntyy alikasvoksena valopuiden alle, mutta kuusen alle vain tietyissä kasvupaikoissa. Mänty ja koivu eivät kasva suorarunkoisena minkään puun varjossa. Aika selkeä on siis tämä sukkessio puulajen osalta, ellei tosiaan aleta taas tehdä puolen hehtaarin pienaukkoja, mikä minusta on kaikkein huonoin vaihtoehto muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Minulla pienimmät kuviot onneksi rajautuvat tiehen ja/tai peltoon, joten reuna-alueiden aiheuttama ongelma ei ole niin iso kuin keskellä metsää.
Oma versioni jatkuvasta kasvatuksesta on kaksijakoinen puusto, jota osalla kuvioista suosin ja jolla kiertoaika pitenee jonkin verran perinteiseen jaksolliseen kasvatukseen verrattuna. Mutta alikasvoskuusien jälkeen en edes yritä vältellä päätehakkuuta ja viljelyä. Siksi en puhu jatkuvasta kasvatuksesta.
Halko: ”Ja herra Lähteen mieleenmainuvin opetus on kyllä ollut se, että metsässä ei kannata tehdä mitään toimenpidettä, josta ei koidu kassavirtaa. 🙂
Teettekö te missään muussa sijoitustoiminnassa sellaisia sijoituksia, jotka ei välittömästi kasvata omaisuutennne arvoa?”
Kassavirta ja omaisuuden arvon kasvaminen ovat eri asioita. Esimerkiksi lannoituksesta aiheutuva positiivinen kassavirta voi toteutua vasta useiden vuosien päästä, silti toimenpide voi olla hyvinkin kannattava.
Jos korkit on samat kuin 192:ssa, ihan täydelliset ne ei tosiaan ole. Korkissa on jokin mekanismi, joka pääsee hiukan kääntymään, jolloin korkki ei mene kiinni. Voimaa käyttäen ainoastaan rikki. Jos korkki siis ei loksahda kiinni, korkki irti, pieni käännös ja uusi yritys.
Joskus ostin varakorkkeja, jolloin sain vahingossa perinteisen korkin ilman pikalukitusta. Sopi kyllä paikalle, mutta en tiedä, millä varaosanumerolla sellainen löytyi.
Paskolammi edellä törmäsi taimisuojiin. Avasin viime vuonna aiheesta keskustelun, mutta aika vähiin jäi mielenkiinto aihetta kohtaan. Voi tosiaan olla, että varapäreitä tarvitaan, jos noiden kanssa alkaa pelaamaan.
Rautakaupassa näin muuten aaltopahvirullan, olikohan verollinen hinta n. 0,6 €/m2. Jos yksi taimisuoja on 0,25 m2 kokoinen, jää pahvista tehdyn materiaalin hinnaksi verottomana 0,12 €. Ei paha, mutta melkoista näpertelyä ja vaikutukseltaan kysenalaista taitaisi homma olla.
Taimisuojakeskustelu:
http://www.metsalehti.fi/Metsalehti/
Keskustelut/Aihe/Viestiketju/
?topicId=595Metsäkupsa: ”Jatkuvaa taimikonhoitoa tehty joka vuosi,mutta työtä tekemätöntä itselläni rästissä.”
Kelläpä ei olisi töitä rästissä. Riippuu myös siitä, kuinka täydellistä jälkeä tavoittelee. Omatoimisella haitari voi olla hyvinkin laaja.
Sirolan kirjoituksesta uusimmassa makasiinissa voi saada sen käsityksen, että täällä vain murehditaan elämää suurempia asioita. Itse näen tilanteen toisin. Vaikka harvemmin kirjoitellaan siitä, miten itse omaa metsää aikoo kehittää, on ainakin minulla ja uskoakseni useimmilla muillakin jatkuvasti ajatukset sen suhteen liikkeellä. Kuluvan vuoden tavoitteisiin kuuluu harvennushakkuuta, muutaman kuvion taimikonhoito, ravinneanalyysi ja mahdollinen lannoitus, epäonnistuneen taimikon täydennystä, leimikkoon rajoittuvan rajalinjan avaus ja kenties muutaman rummun teko/korjaus. Samalla pitäisi hiukan oikoa vanhoja ajouria ja luiskata muutaman ojan ylityskohta. Eli juuri sen kaltaisia asioita, joista Sirola kirjoitti. Mutta noidenkaan jälkeen metsä ei ole valmis.
Timo Kujala: ”Lisäksi useamman sahan hankintapääliköt joille olen puuta myynyt tällaisiata leimikoista, ovat todenneet, että näistä metsistä ovat saaneet keskimääräistä paremplaatuista tukkia.”
Minusta keskiarvoon vertaaminen ei ole olennaista. Jos menetelmän vaikutusta laatuun verrataan, pitää verrata yhtä aktiivisesti hoidettuun tasarakenteiseen metsään. Rehevälle ja/tai harvaan istutettua mäntyä ei mielestäni pidä käyttää tässä asiassa keppihevosena. En tarkkaan ottaen tiedä, mitä ennen asiasta ajateltiin, mutta nykyään jokainen tietää lopputuloksen, eikä edes mhy enää tuollaiseen neuvo. Kyllä harsinnankin historiasta löytyy surullisia esimerkkejä.
Timo Kujala: ”Kuvassa olevassa metsässä hakkuun jälkeen on nyt 100 – 120 kuutiota puuta/ha. Jos koko ala olisi hakattu aukoksi niin nyt jätetyillä puilla olisi pystynyt juuri ja juuri kustantamaan uudistuksen. Eli samalla nettotuotolla siinä olisi muutaman vuoden kuluttua taimikko. Nyt on peitteinen sekametsä jossa uutta tainta on tulossa yli tarpeen.”
Kasvatan minäkin alikasvoskuusia, ei siinä ole mitään erikoista. Tällaista alaa minulla on hiukan laskutavasta riippuen noin kolmannes tai vajaa puolet kokonaisuudesta. Mutta ylemmän kerroksen puustoa en harvennusvaiheessa enää jätä ikäänkuin siemenpuuasentoon seuraavaa harvennusta odottamaan. Kun alikasvos vapautetaan, jää sen päälle vain yksittäisiä jättöpuita, joilla ei ole metsätaloudellista merkitystä. En silti puhu noilla kuvioilla jk:sta, vaikka loivan tulkinnan mukaan sellaista se on.
Timo Kujala: ”Ja 20 vuoden päästä tässä metsässä tehdään samanlainen yläharvennus 100 m3 / ha, jossa tukkisaanto on 70 %. Uskoakseni aukkohakkuuvaihtoehdossa 20 vuoden päästä olisi ollut vain taimikonhoitokuluja.”
Jos metsässä ei ole päätehakattavaa puustoa, ei tietenkään päätehakkuu ole perusteltu. Ilmeisesti kuvassa näkyvässä kohdassa päätehakkuu ja viljely ei olisi ollut perusteltu, kun noin hyvä kuusialikasvos oli valmiina. Ylempi kerros on täytynyt olla harva jo valmiiksi. Mutta eipä kasvatusmenetelmää joka harvennuskierroksella olekaan syytä vaihtaa, paljon pitkäjänteisemmästä puuhasta on kyse.
”Metsiä vartijoidessani olen havainnut että 2 vuotta kestää ennenkuin taimikonhoito vaikuttaa kasvuun. Tästä tein sen päätelmän että ”oikea” metsänharvennus menetelmä on harventaa 2 vuoden välein.”
Voi olla, että asia on noin tuon vaikutuksen kanssa. En kuitenkaan osaa sanoa, kun etenkin varhaisperkauksessa moni asia muuttuu nopeasti. Pienen taimen kasvaessa myös kasvuvauhti kiihtyy jne. Mutta kahden vuoden välein tehtävän harvennuksen ideaa en tajua, ellei sitten ole totaalisen pahasti laiminlyödyn puskan pelastamisesta kyse. Sinun jutuistasi päätellen ei ole.
Otakantaa-sivusto on näköjään muodostumassa pysyväksi käytännöksi, kun tähänkin asiaan liittyen pyydetään kommentteja.
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/130118_biotalous.html
Hemputtaja: ”Vastustan.
Ei metsälakiin erillismainintaa. Ei minkään menetelmän sallimisesta tai kiellosta (paitsi metsän hävittämisestä, ehkä).”
Erillismainintaa ei ole tulossa. MMM:n sivuilta poimittua: ”Lisäksi pienaukkohakkuut ja eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen menetelmällä suoritetut kasvatushakkuut sisältyvät kasvatushakkuiden määritelmään. Tällöin eri käsittelyvaihtoehdot rinnastettaisiin tasapuolisesti vallitsevan käytännön mukaisiin kasvatushakkuisiin.”
